Valo
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Tuntematon alue
Kuurankukat koristivat jumalaista polkuani halki hyisen metsän. Uskollinen palvelijani kulki ääneti perässäni; kollin koko olemus oli viritetty kuulostelemaan kaikista huomaamattomimpiakin toiveitani. Minä olin kuitenkin rakentanut ympärilleni muurin, jonka toiselle puolelle tavan kuolevaiset saattoivat vain uneksia pääsevänsä kurkistamaan. Se koski myös Aavetta.
Siitä oli jo pari kuuta. Pari kuuta siitä, kun minusta oli tullut itse puhtauden perikuva; kun uusi ylimaallinen hahmoni oli syntynyt väräjävästä lammesta; kun olin katkaissut kahleeni jotka olivat sitoneet mieleni maalliseen turhamaisuuteen. Muisto siitä tapahtumasta oli kuitenkin pyyhkiytynyt puhdistumiseni myötä lähes täydellisesti. Jos oikein kaivelin, saatoin saada kiinni jostain säikeestä, muiston rippeestä. Se kuitenkin poltteli niin, etten pystynyt sitä pitelemään kahta hetkeä pidempään tietoisuuteni pinnalla.
“Yö laskeutuu pian”, kuiskasin ääneen, en oikeastaan kenellekään. Aistin kuitenkin Aaveen höristävän korviaan takanani.
“Tahdotteko, että etsin meille leposijan?” tummanpuhuva kolli tiedusteli nöyrästi.
Heilautin hänelle häntääni hajamielisesti. Aave tulkitsi sen käskynä ja luikahti puiden väliin tutkimaan ympäristöä. Seisahduin hetkeksi paikoilleni. Katseeni oli jo jonkin aikaa yrittänyt kurkotella sinne, minne silmä ei näe, ja näköäni kivisti katsoessani ensimmäistä kertaa tarkemmin, mitä ympärilläni todellisuudessa oli.
Valkoisen hunnun alta pilkisti esiin jotakin punaista. Varovasti, ikään kuin silittäen, pyyhkäisin lumet pois sen päältä hännälläni. Ennen kuin itse sitä tajusinkaan, silmäni olivat täyttyneet kuumista kyynelistä, joita tipahteli kuuraisen puolukan pyöreälle muodolle.
Otin puolukan varovasti tassulleni, hoivaten sitä kuin pentueen pienimmäisintä, jonka elämänlanka oli juuri katkeamaisillaan. Mielessäni sen tilalle hahmottui mustavalkoinen kissa, jonka keltaiset silmät loistivat kuin kaksi pientä viherlehden aurinkoa.
//Aave?
