Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
”Kuule, haluaisitko nyt kertoa minulle tarkemmin, mitä siellä rajalla oikein tapahtui? Jos minä vaikutin sinusta kiihtyneeltä, niin sinä olit suorastaan jäätävän tyyni!” Dakota naukui pieni hämmennyksen sävy äänessään. Minua vähän huvitti harmaanruskean naaraan häkeltynyt ilme, jonka takia kasvoilleni kohosi vino hymy.
”Aivan rehellisesti ottaen olin aivan järkyttävän ärsyyntynyt ja se kai oli jotenkin tapani näyttää se”, naurahdin vähän kömpelösti, ”mutta saat kyllä raportin tapahtuneesta haluamasi mukaan. Löysin sen kirotun naaraan repimästä huvikseen riistaa Kuolonklaanin rajalla, kuin olisi halunnut päästä hengestään! Yllätin hänet ja kun yritin käydä kiinni hän lähti suorastaan laskelmoidusti juoksemaan klaanin reviirille ja jo silloin hermoni alkoivat käydä ylikierroksilla.” Tapahtuman aiheuttama ärtymys alkoi taas kuplia sisälläni kuin poreileva vesi, mutta yritin rauhoitella kiivastumistani.
”Sovimme jonkinlaisen sopimuksen, että hän poistuu alueelta yhtenä kappaleena ja hän korvaa eliminoimansa riistan, mutta sitten partio oli yllättää meidät ja hän lähti vain syvemmälle Kuolonklaanin metsän siimekseen. Ja tästä pääsemmekin siihen kohtaan missä sinä astuit kuvioon. Kyllästyin täysin sen ketunmielisen kissan vaikeuteen ja kannoin tämän ulos!”sylkäisin sanat suustani tuohtuneena. Tunteiden purkautuminen oli hyväksi mielelleni, tiesin sen, mutta minulla oli vaikeuksia näyttää ne itse tilanteessa. Kai se nyt oli parempi sylkäistä sanat suustaan jälkeenpäin kuin ei ollenkaan.
”Kannoitko hänet tosiaan koko matkan?” Dakota naukaisi hilpeästi. Naaraan hilpeä äänensävy sai vihastukseni vaihtumaan ujoksi hymyksi. Sitten kuitenkin vedin kasvoilleni muka loukkaantuneen ilmeen:
”Väitätkö etten jaksaisi kantaa oppilasikäistä?” Tönäisin erakkoa leikkimielinen irvistys kasvoillani ja nappasin tämän niskasta kiinni, jonka jälkeen yritin nostaa minua isompaa naarasta todistaakseni kollimaiset voimani. Kuitenkaan en saanut liikautettua häntä ollenkaan, joten irrotin otteeni ja vilkaisin maahan peitellen kiusallisuuttani.
”No, mutta hän oli oppilasikäinen!” vakuuttelin korviani luimistellen. Vilkaisin varovasti Dakotaa ja näin hänen ystävälliset kasvonsa, jotka eivät olleet tippaakaan tuomitsevat. Sain kerättyä rohkeuteni ja naurahdin. En pitänyt siitä, kuinka sosiaalisesti kömpelö saatoin olla!
//Daksu? Sori ku kesti D:
289 sanaa
