Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kharon oli viime aikoina ollut huomattavasti rennompi viimeisiin kuihin nähden. Vaikka viha Mesitähteä kohtaan oli vahvasti läsnä ja sai ajoittain erakon mielen tummumaan, hän oli hymyillyt enemmän kuin koko sinä aikana, kun kolli oli ollut Kujakissayhteisössä. Nämä hyvät hetket ajoittuivat pitkälti Päivänsäteen seuraan, mutta myös Deimos-veli oli saanut osansa vanhan Kharonin seurasta.
Kaikki oli kuitenkin muuttunut hetkessä, kun Päivänsäde ja Kharon olivat olleet metsässä. Päivänsäde oli esitellyt valkoturkkiselle kissalle ruskan kaunista väriloistoa, kun kaksikko oli havainnut lähistöllä tuntemattomia kissoja. Epäonnekseen Kharon oli tunnistanut toisen tulijan omaksi veljekseen, Ruskalinnuksi.
Kollin hyväntuulisuus oli kadonnut hetkessä ja viha oli ottanut taas vallan. Erakko oli alkanut epäröimättä syyttämään Ruskalintuakin vanhempiensa kuolemasta; olihan oranssi kolli antanut heidän lähteä noin vain klaaneista sen kummempia estelemättä. Kun Päivänsäde oli puuttunut keskusteluun, Kharon oli suuttunut entisestään ja paennut paikalta sanaakaan sanomatta.
Kharon oli vaellellut tovin kaksijalkalan kujilla ja toistellut mielessään samaa sitä, kuinka kaikki tapahtunut oli Mesitähden sekä Ruskalinnun syytä. Aiemmin erakko ei edes ollut tajunnut syyttää asiasta veljeä, mutta hänet nähtyään tilanne oli muuttunut. Ruskalintu tosiaankin olisi voinut edes yrittää saada heidän vanhempansa jäämään klaaniin.
Kun Kharon oli palannut takaisin leirinä toimivaan kaksijalanpesään, hän oli lähtenyt kujapartioon veljensä ja muutaman muun kissan kanssa. Kolli oli avautunut Deimokselle tapahtuneesta, ja veli oli tuttuun tapaansa kuunnellut korva tarkkana. Heti leiriin palattuaan Kharon oli lampsinut Ruskalinnun luokse ja he olivat käyneet kireän keskustelun, joka oli taas lopulta johtanut Kharonin suuttumiseen. Kolli oli lähtenyt matkoihinsa ja vaelteli parhaillaan kaksijalkalan hämärillä kujilla. Taivas oli alkanut tihkuttaa vettä ja Kharonin turkki oli alkanut kastua.
Kollista tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt häntä ja hänen tunteitaan. Miksi Deimoskin vähätteli Ruskalinnun osuutta heidän perheensä kuolemaan? Kharon pysähtyi eräälle syrjäiselle kujalle ja laski surkeana katseensa maahan. Hän toivoi, ettei Ruskalintu olisi saapunut yhteisöön ollenkaan. Olisi kaikille parempi, jos kollia ei olisi olemassakaan.
”Hei”, hiljainen naukaisu sai Kharonin säikähtämään. Kolli käännähti nopeasti ympäri ja kohtasi tulijan tummansinisen katseen. Hän oli valmiina hyökkäämään kissan kimppuun, mutta tunnistettuaan tämän Päivänsäteeksi, kolli rauhoittui.
”Älä sinäkin tule kertomaan minulle, että Ruskalintu on syytön”, paksuturkkinen kolli ärähti terävällä äänellä, ”minä tiedän, että perheeni kuolema oli myös hänen vikansa. Hänen olisi pitänyt edes yrittää saada heidät jäämään tai lähteä edes mukaamme! Hän hylkäsi perheensä noin vain, millainen kissa tekee niin?”
//Päivi?
