Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Avasin silmäni ja huomasin olevani täydellisen pimeässä tilassa. Hetken verran paniikki meinasi ottaa minusta vallan, kun luulin tipahtavani tyhjyyteen, mutta sitten tajusin tassujeni olevan tukevasti maassa siitä huolimatta, etten nähnyt tassujeni alla maata. Tuntui karmealta vilkaista tassuihini ja tajuta, että seisoin tyhjyydessä, kuin allani olisi tukevaa maata.
Vilkuilin hetken ajan ympärilleni ja ryhdyin sitten tunnustelemaan tassuillani, kuinka pitkälle näkymätöntä maata jatkuisi. Sille ei tuntunut olevan loppua. Hivuttauduin hieman eteenpäin ja edelleen kaikkialla ympärilläni oli samaa näkymätöntä maata. Tunsin polkuanturoissani, kuinka se oli sileää, kuin kaksijalanpesien kivilattiat. Se tuntui hassulta. En ollut pitkään aikaan tuntenut sellaista.
Jatkoin varovasti eteenpäin, kunnes näin viimein himmeää valoa kaukaisuudessa. En tiennyt olisiko se hyvä vai huono asia. Kannattaisiko minun edes lähestyä sitä lainkaan? Jatkoin kuitenkin eteenpäin pimeydessä epävarmasti. Se miten en nähnyt mitään, oli minulle kamalan inhottavaa.
Valo kaukaisuudessa tuntui lähestyvän niin hitaasti. Ravistelin tassujani hieman, jotta jaksaisin varmasti vielä kävellä. Kuitenkin valo yhtäkkiä alkoi himmetä ja sitten se katosi. Seisoin tyhjyydessä hölmistyneenä. Mitä oli meneillään?
Seuraavaksi avasin silmäni. Olin vain nähnyt unta.
“No siinäpä vasta uni”, mutisin hiljaa ja ravistelin turkkiani.
