Harmonia
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Hiljaisuus oli niin syvää. Oli outoa, kun ei voinut kuulla enää yhtään mitään. Niin kummallista. Toki olin aina ollut hieman huonokuuloinen, mutta nyt en kuullut lainkaan mitään. En tiennyt, jos joku yritti saada huomioni elleivät he tulleet suoraan naamani eteen. Se oli jotenkin hupsu ajatus. Olin myös kasvanut tarpeeksi, jotta minua voitiin käyttää pesän ulkopuolella. Pystyin opetella asioita, vaikka en olisi sitä helpoksi voinut sanoa. Joudun jatkuvasti tarkkailemaan muiden eleitä ja yrittää katsoa niiden mukaan, mitä minulle yritettiin sanoa. Olin myöskin oppinut, ettei kuurona kannattanut yrittää puhua. Sain vain outoja katseita itseeni päin.
Istuskelin pesässä ja katselin nahistunutta kasvia, jonka olin kantanut ulkoa sisään. Emo ei pitänyt siitä, kun toin mukanani jos jonkinlaista roskaa, mutta minua ne kiehtoivat. Kasvin runko ja sen näivettyneet lehdet. Kuinka paljon voimaa pienellä ja herttaisella kasvilla olikaan, jos se oli täydessä potentiaalissaan. Vastaus oli, että paljon. Parantajat sen saattoivat todistaa. He tekivät ihmeitä kasveillaan ja yrteillään, koska tiesivät, kuinka niitä tuli käyttää.
Tunsin hellän kosketuksen lavallani ja kohotin päätäni. Huomasin, että siinä seisoi isäni, Urho. Hän hymyili minulle ja nyökkäsi sitten uloskäyntiä päin, jossa seisoskeli jo Roihu sekä Herra Hyökyaalto. En voinut peittää pientä pettymyksen tunnetta, kun Kuiske ei ollut porukassa. Tämä olisi selvästi jonkinlainen partio, joten olisi ollut mukavaa saada hopeanharmaa kolli seurakseni. Hän oli niin mukava ja ymmärtäväinen. Vaikken voisikaan enää jutella hänen kanssaan, halusin silti viettää aikaa hänen kanssaan. En vain viitsinyt häiritä häntä yleensä.
Nappasin tutkimani kasvin nopeasti suuhuni ja lähdin isäni perään muiden luokse. Voisin ulos mentäessä samalla heittää sen pois, jotta se ei jäisi pesään haisemaan ja joku tulisi valittamaan siitä minulle. Yllättävä kyllä, monet kissat eivät pitäneet kasveista samalla tavalla kuin minä. He eivät löytäneet sitä samaa intoa ja mielenkiintoa, kun pääsivät näkemään uudenlaisia kasveja ja tutkimaan niitä. Toisinaan ehkä myös hieman maistamaankin.
Huomasin muiden kissojen vaihtavan pari sanaa ja lähtevän sitten suuntamaan ulos. Oli siis aika lähteä. Loikin muiden perässä ja huomasin Urhon vilkaisevan aina välillä taakseen, kuin varmistaakseen, etten jäänyt matkasta. Minusta se oli huomaavaista, koska saatoin helposti harhautua muista, koska en voinut kuulla heitä lainkaan. Se oli kuurouden huonoja puolia.
Tassutellessamme eteenpäin huomasin jotain kiiltävää pienen ukkospolun toisella puolen. Se kiinnitti huomioni ja halusin tietää mikä se oli. Se kimalsi kauniisti lumen seassa ja toivoin, että se olisi jotain, jonka voisi viedä mukanani koristeeksi petiini.
Tassuttaessani ukkospolun ylitse tunsin kovan maan tassujeni alla hieman värähtelevän hassusti. Nostaessani katsettani kohteestani huomasin, että minua kohti oli tulossa hirviö. Sydämeni loikkasi kurkkuun. Olisiko tämä lyhyen elämäni loppu?
//Roihu?
//Voit laittaa Roihun pelastaa Harmonian tai vaikka ilmottaa siitä että se harhailee Urholle, jos se ois sen luonteen mukasta
