Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Harvoin jälkikasvuni antoivat minulle aihetta iloita, mutta tällä kertaa Lyra – sekä ilmeisesti myös Cosmos – olivat ylittäneet itsensä, kun kaksikko ilmestyi luokseni parin uuden kissan kanssa. Kissat olivat selvästi kotikisuja – sen haistoi ja näki heistä. Kumpikin näytti olevan hieman hämillään tilanteesta mutta yrittivät siitä huolimatta olla kohteliaita.
Ajettuani Cosmoksen matkoihinsa – en tarvinnut yläkertaan yhtään ylimääräisiä, ja tässä tapauksessa poikani oli sellainen – käännyin kahden kotikisun puoleen. Toinen heistä – mustavalkoinen suuri kolli – kehui pesäämme hienoksi paikaksi elää ja valkoinen naaras myötäili tätä.
”Mukava kuulla, että olette sitä mieltä”, hymyilin heille takaisin, arvaillen samalla mielessäni, että pentuni olivat mitä luultavammin onnistuneet saamaan kotikisut mukaansa huijaamalla. Esitykselle ei ollut enää tarvetta, kun kissat kerran olivat jo sisällä pesässä, mutta ajattelin silti kokeilla kaksikon kohdalla lempeämpää lähestymistapaa. Oli nimittäin ihan tutkittu juttu, että vapaaehtoisesti luoksemme jäävät kissat olivat onnellisempia ja potivat vähemmän kaipuuta entiseen elämäänsä.
”Olen varma, että tulemme hyvin juttuun”, jatkoin edelleen hymyssä suin ja nousin seisomaan. ”Mitäpä sanoisitte pienestä pesäkierroksesta?”
Laku ja Luna – en ollut ihan varma kumpi oli kumpi – vilkaisivat nopeasti toisiinsa. Sitten valkoinen naaras kääntyi takaisin minun puoleeni ja maukui: ”Se olisi mukavaa.”
”Mutta emme voi viipyä liian kauaa, sillä muuten kaksijalkamme alkavat huolestua”, kolli jatkoi hännänpäätään hieman huolestuneen oloisena heilutellen.
Huiskautin häntääni välinpitämättömästi. ”Kyllä kaksijalkanne pärjäävät vielä hetkisen ilman teitä”, tuhahdin ja tassutin kaksikon ohi portaisiin. ”Totta kai meidän on tarjottava teille myös asianmukainen tervetuliaisruoka.”
En jäänyt odottamaan vastausta kotikisuilta vaan lähdin jo laskeutumaan portaita alakertaan. Luotin siihen, että Lyra patistelisi kaksikon perääni, mikäli nämä jäisivät epäröimään liian pitkäksi aikaa.
”Tässä on alakerta”, esittelin Lakulle ja Lunalle, kun nämä ehtivät viereeni. ”Tuo takaseinä tuolla on hyvä harjoittelupaikka hyppimistä varten! Siellä myös parantajamme säilyttävät yrttejään.”
Kiersimme alakerran ympäri ja samalla minä esittelin heille sattumalta vastaan tulevia Yhteisön jäseniä – minusta yhteishenkeä oli hyvä ruveta rakentamaan jo tulokkaiden ensihetkistä lähtien. Laku ja Luna nyökyttelivät ja tervehtivät vastaantulevia kissoja, vaikka aistinkin heidän suunnaltaan vaivaantuneisuutta ja kasvavaa levottomuutta.
Viimein pysähdyin seinän viereen, joka sijaitsi kauimmaisimpana uloskäynti-ikkunasta. Tässä kohtaa tilaa oli yllin kyllin, ja minusta se oli parhain paikka kaksikolle rakentaa omat petinsä – lisäksi heidän ja ikkunan välissä oli tarpeeksi kissoja esteenä, mikäli nämä yrittäisivät livahtaa takaisin kotiväkensä luo.
”No, tähän kierroksemme päättyykin jo”, naukaisin ja katsahdin kotikisuihin ovelasti, ”mutta auvoinen yhteiselomme vasta alkaa tästä. Laku ja Luna – kumpi teistä sitten onkaan kumpi -, tervetuloa Kujakissayhteisöön!”
Kotikisut olivat silminnähden tyrmistyneitä – enimmäkseen kuitenkin hämmentyneitä – toivotuksestani. Mustavalkoinen kolli tapitti minua vihreät silmät suurina. ”A-anteeksi, mutta emme me ole tulleet liittymään mihinkään”, hän sopersi.
”Niin”, naaras vahvisti. ”Me tulimme vain vierailulle, koska Lyra ja Cosmos pyysivät. He halusivat toivottaa meidät tervetulleiksi.”
”Aivan, ja niinhän te olettekin tervetulleita! Homman nimi on kuitenkin se, että kun kerran astuu Yhteisön kaksijalkalaan – kotikisu, kulkuri tai erakko, tittelistä viis -, täältä ei enää lähdetä”, selitin kissoille rauhallisesti, kasvoillani edelleen hymy, joka oli kuitenkin jo paljon hillitympi. ”Siispä tästä lähtien te olette Yhteisömme tuorein lisä, valvottuja, joiden on ensin ansaittava luottamuksemme, ennen kuin voimme antaa teille enemmän vapauksia. Mutta minä olen varma, että meille ei tule ongelmia, vai kuinka? Tulette ihan varmasti viihtymään täällä, ja ennen kuin tiedättekään, ette enää edes muista elämäänne kotikisuna!” Silmäilin kissoja silmiäni aavistuksen kaventaen. Olisi sääli, jos ystävällisyyteni menisi hukkaan ja joutuisin ottamaan kovemmat keinot käyttöön.
//Laku?
KP-boosti käytössä
