Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Klaanien lähialueet
Puhuin tänään lumihiutaleelle. Kaikki alkoi siitä kun se kiepahti taivaalta alas ja takertui karvaani kylmänä höyhenenä. Hetken se joutui nykimään turkkiani ja roikutteli itseään ilmavirrassa pyörien. Kun viimein huomasin pienen olennon, se heilautti minulle kiteistä sakaraansa ja piipitti pienen pienellä äänellä. Kumarruin lähemmäs lapaani ja höristin korviani.
“Mitä yrität sanoa?” Lumihiutale jatkoi vain vilkutteluaan ja otti aina uuden geometrisen muodon kyllästyttyään vanhaan. Sen vartalon hienovarainen uudelleenjärjestyminen tapahtui atomi atomilta, ensin se käpertyi pieneksi märäksi mytyksi ja sitten se alkoi yksitellen asettelemaan itseään uudelleen. Pienet pisarat kiipesivät uusiksi sakaroiksi, jokainen toistaan terävämpinä ja taitavampina. Ne haarautuivat ja tanssahtelivat, vahvistivat haurasta runkoa.
Kun se viimein näki saaneensa huomioni, se pysähtyi ja katsoi minua pikkuruisilla aukkosilmillään. Lumihiutale sanoi minulle jotain niin hiljaa kuin lumihiutale sanoo. Sitten, aivan varoittamatta, se läiskähti väkivaltaisena ja vetisenä maahan. Syöksähdin hädissäni hankeen ja yritin siivilöidä hiutaleita tassuillani, etsiä minulle puhuneen yksilön. Lumi vain väisteli minua kosteana massana. Se oli tuhonnut puuterinkevyiden hiukkasten rakenteen, sulautunut yhteen ja kadottanut kaiken.
Heittäydyin selälleni kuin kastunut sammal, murheellisena menetetystä ystävästäni ja ilmaan pudonneesta viestistä, jota korvani eivät olleet napanneet. Olin taas yksin. Katselin harmaata taivasta hetken. Lumihiutaleet laskeutuivat turkilleni, pyyhälsivät taivaalta kiireisinä palauttamaan valkean hangen yhtenäisyyden. Mutta mikään niistä ei tuntunut ihollani samalta. Olin kadottanut kaiken.
KP-boosti käytössä
