Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Klaanien lähialueet
Aurinko nousi, aurinko laski. Nousi. Laski. Kun päivänsäteet olivat ehtineet taivaalle, ne vaihtuivatkin oitis pitkiin tummanpuhuviin varjoihin, keskittyen yhteen yksinäiseen ohueen välähdykseen, varjoon, joka oli peilikuva Aaveen haalistuneelle itselleen.
Roikkuva turkki muistutti huonosti hoidettua taljaa ja mustan kissan ennen tomerat liikkeet olivat taantuneet laahaaviksi, hidastuneet kuin Aave olisi jatkuvasti taistellut jotain häneen takertunutta olomuodotonta otusta ja sen painoa vastaan.
Olisi melkein ollut parempi, ettei Aave olisi kohdannut sitä elämää mullistavaa hetkeä, jona kaikki muuttui. Aaveen elämänsä tarkoitus oli ollut niin lähellä ja kolli oli vain päästänyt sen menemään. Hänen olisi pitänyt taistella enemmän. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen itseensä, päinvastoin. Joten Aave vain odotti kaikessa apatiassaan merkkiä jumalilta. Jotain muuta kuin häneen tarrautunut loppumaton tunne, kuinka maailmanloppu joka hetki mateli heitä kohden.
Aave ei saanut unta juuri ollenkaan. Hän vain lojui hiekkaisella vuoteellaan ja yritti saada korkeasointiset tuskanhuudot hänen korvissaan loppumaan. Loppu ei ollut enää kaukana. Pian ikuinen yö korjaisi valmistautumattomat kissat pesistään.
Eikä mikään muu ei voisi taistella pimeää vastaan kuin suuri valon lähde. Suuri Valo. Ja se oli pitkään kaivattu oivallus.
Niin juuri! Aave hypähti pediltään, virkosi kuin auringonvaloon siirretty näivettynyt nuppu.
”Hehku, minä tiedän mihin me lähdemme. Me lähdemme missiolle!” Aave julisti silminnähden valpastuneena ja silmät kirkkaina. Heidän olisi löydettävä messias, hän joka ainoana pystyisi estämään maailman palamisen. Ja se pelastaja oli ollut aivan heidän tassujensa ulottuvilla koko ajan.
//Ehkä viimein seuraavassa tarinassa Aave lähtee tekemään jotain konkreettista pelkän märehtimisen sijaan XD
KP-boosti käytössä
