Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Klaanien lähialueet
Ilmassa haisi tuhon katku, maailmassa oli kaaos ja heidän edessä vääjäämätön kuolema. Yksi isku. Kaksi. Kolme. Kop kop kop. Varjot valuivat notkeina repaleisten heinikkojen lomassa. Kuolleen kylmän auringon kummallinen polte kiemurteli Aaveen yllä ja leikitteli hänen turkillaan. Myös veitsenterävät haavaheinät huojuivat humaltuneesti tukahtuneessa ilmassa.
Kop. Kop kop.
Aave oli kohottanut sysimustan kuononsa kohti hitaasti kehittyvää tuomiopäivän taivasta. Tänään se oli epämääräisen harmaa, kuin likainen. Maailma kulki tälläkin hetkellä laahaavin askelin kohti kuolettavan sairautensa päätä. Päivää jolloin se murenisi teräviksi pieniksi kiteiksi ja lopulta jättäisi vain tyhjän tukehduttavan kuilun tassujen alle.
Musta kolli oli istunut paikallaan jo auringonnoususta lähtien ja yrittänyt tulkita linnun jatkuvan nakuttelun kryptistä viestiä ja se alkoi viimein avautua samanaikaisesti eläimen vahvojen öljynväristen siipien kanssa.
Tuomiopäivä on lähellä. Suuri yö tulee ja imee kaiken kissan muodossa kadotukseen. Metsän kissajoukot kerääntyvät koolle ja ovat valmiita uhraamaan itsensä suurelle yölle, jotta se voi ottaa todellisen muodon ja niittää kaikkien viattomat sielut.
“Onko kaikki hyvin?” Hehku kysyi silmin nähden järkyttyneeltä Aaveelta. Tanakan kollin turkki oli noussut sähköisesti pystyyn, kuin kurotellen mitä tahansa muuta kuin Aaveen kauhusta kimoilevaa ihoa.
“Se tulee pian.”
Hehku nyökkäsi.
“Tuho.” Aave hätkähti kuin olisi viimein vapaa liikkumaan kehonsa kahleista ja alkoi säntäillä edestakaisin. He kuolisivat kaikki.
Heidän yläpuolellaan pilvet olivat muodostaneet harmaan möykyn. Se oli selvästi kuoleman merkki, kissa, jonka katse ainoastaan sai jo Aaveen sielun kavahtamaan. Typertynyt Aave pystyi pudistelemaan enää päätään, eikä ilma ollut kuin vain piikikästä köynnöstä, joka edetessään keuhkoihin purki hänen sisuskalunsa auki, repien palaset irti toisistaan sille viiksikarvanvertaisista saumoista välittämättä. Ja lopulta Aaveesta oli jäljellä epämääräinen värisevä kasa osia ja tummaa nestettä.
Eikä tämä ollut unta. Tai oli, mutta osa siitä oli tapahtunut oikeasti. Vain unen kammottava loppu oli vielä todellisuudelta täyttämättä, mutta Aave tiesi, että maailma loppuisi pian, eikä sen tapahtumista voisi herätä.
