Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Tuntematon alue
Tähdet kääriytyivät Aaveen ympärille sankkana kylmänä utuna, joka sai Aaveen luurangon jomottamaan. Haaleat kissat risteilivät taivaallisessa ilmakehässään turkit kimaltaen kuin tuhansien vesipisaroiden meri. Heidän selkärankansa rakentuivat tähtikuvioista ja sielut puhisivat turkkia pöllyttävänä tuulena. Aaveen henkinen minä värisi, yritti irtautua kotelostaan kohdatessaan liian pyhän ilmapiirin. Tässä maassa maalliset osat varisisivat pois ja henki liittyisi osaksi usvaista hopeahäntää.
“Valo tuhoaa pimeyden”, taivas henkäisi ja Aaveen oli vaikea pysyä pystyssä vaikka kuinka hän piteli maasta kiinni tassuillaan. Pyhän kissan viesti oli jotain, mitä aave jo tiesi. Aave kohtasi nöyrästi kaikki nuo tuikkivat silmät taivaalla ja nyökkäsi.
“Varjele valoa varjoilta ja tee mitä täytyy. Tee kaikkesi, suojele Valoa omalla sielullasi. Omalla verelläsi”, ääniala täyttyi kahisevasta kuiskeesta. Ja ennen kun Aave ehti reagoida maailma alkoi pyöriä, se taittui humiseviin pyörteisiin ja Aave itse pysyi paikalla myrskynsilmässä. Pakokauhu alkoi nousta hänen sisällään. Mitä tapahtui? Hän käpertyi pieneksi kasaksi tutisevaa maata vasten ja sulki silmänsä peloissaan. Kohina oli korvia huumaavaa ja oli kuin ilmaa olisi leikattu.
Ja sitten, aivan yhtäkkiä, kaikki hiljeni. Aave saattoi kuulla veren virtaavan korvissaan. Hän nielaisi aivan liian äänekkäästi, peläten puhkaisevansa jotain särkemällä äänettömyyden. Hän hengitti hetken syvään. Rauhoitu, rauhoitu, hän sanoi itselleen. Ei olisi mitään hätää. Kaikki olisi hyvin. Aave raotti varovasti silmiään.
“Mit-?”
Aaveen edessä kohosi suuri kivi ja sen juurella seisoi joukko kulmikkaita varjokissoja jotka pitelivät Valoa raajoista. “Ei!”, Aave huusi mutta ei kyennyt liikkumaan.
Hehku Valon silmissä oli himmeä, ja hänen kirjava turkkinsa oli veressä. Ja veri, se lemusi raskaalta mustalta kuolemalta. Valon silmät syttyivät synkkinä, hänen katseensa oli pimeä ja vihainen. Kun heidän katseensa kohtasivat Aave tunsi silmitöntä kauhua. EI pelkästään itsensä, vaan koko maailman vuoksi. Toivo oli menetetty, maailma olisi kuollut. Valo lähti astelemaan kohti häntä, verinen turkki sekaisin ja loikkasi koht-
“Aave, onko kaikki kunnossa?” Valo sanoi. Aave nousi huohottaen pediltään ja mulkoili Valoa epäluuloisesti. Tilanne ehti tasoittua hetken,e ennen kuin kumpikaan teki seuraavaa liikettä ja Aave ehti laskeutua alas unestaan. Hän ymmärsi kauhistuttavan skenaarion, jonka esi-isät olivat hänelle näyttäneet. Valo olisi pidettävä puhtaana ja ainoa keino puhdistaa hänet olisi veri.
“Älkää huolehtiko minusta. Huomenna lähdemme matkaan. Meidän on löydettävä joku, joka puhdistaa teidät. Teitä on suojeltava pimeydeltä ja pelkään, että se on jo ehtinyt pesiytyä turkkiinne ja meidän on tehtävä toimenpiteitä. Me pidämme teistä huolen, älkää olko huolissanne Valo-herra.”
//Valo?
KP-boosti käytössä
