Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Tuntematon alue
“Meidän on löydettävä paikka, johon taivas luo katseensa kun uusikuu avaa sen silmän.” Valo olisi pelastettava ja pyhitettävä seuraavan uudenkuun aikaan tai muuten olisimme tuhon omia. Pyhyys kävi vähiin Valon maallistuvasta kehosta, mätänemisprosessi oli alkanut.
Valon takaraaja lepatti perässämme kellastuneesta nivelsiteestä roikkuen
turpeana, pahanhajuisena, puoliksi lahonneena könttinä. Valo riutui silmissäni. Hänen pyhä kehonsa ei kestänyt kuolevan maailman saastaisuutta. Hän oli tahraantumassa ja joka aamu heräsi vain pahemmassa kunnossa. Pian Valo murentuisi kokonaan, pieninä lihaisina kuutioina, joiden kimppuun klaanikissat syöksyisivät. Märästi maiskuttavat suut, sitkeät kohdat jauhettavina etovissa suissa tuntikausien ajan, lukuisat terävät hampaat. Ja se kuhina. Laumoittain paholaismaisia kissoja jyrsimässä pyhää Valoa, irstaillen, pilkaten pyhyyttä, imeskellen ohuita luita.
Sylkäisin suuhuni nousevan kokkareisen vatsahapon maahan ja kaoin hetken tyhjää.
“Oletkos kunnossa kaveri?” Jamppa kysyi ja katseli märkää länttiä matalassa aluskasvillisuudessa. Nyökkäsin. Ilma muuttui päivä päivältä painavammaksi ja kehoni reagoi siihen välittömästi. Minun oli enää vaikea pitää sisälläni mitään maan antimia, sillä ne polttivat ruokatorvea.
“Meidän on jatkettava. Meillä on kiire. Meidän on kohdattava yö silloin kun se katsoo meitä. Peseydyttävä pimeyden kyynelissä. Jatketaan”, totesin ja lähdin kiitämään rinnettä alas. Kuulin epämääräistä muminaa Jampan suunnalta, kun hän sanoi jotain Valolle. Käännyin terävästi ympäri ja jäin odottamaan kaksikkoa joka ei vielä ollut päässyt vauhtiin.
“Mikä minun funktioni olikaan?” Jamppa kysäisi.
“Sinä olet puhdas. Ja sen pitäisi riittää.”
Jampan kulmat nousivat hänen otsansa yläosaan kuin oman tahdon vallassa matkan kohti mystistä takaraivoa. Lopulta hän kohautti vain olkiaan, jokseenkin hieman epävarmana, mutta jo paljon vakuuttuneemmin. Eikö hän muka nähnyt miten pahassa kunnossa Valo oli?
“Minusta tämä on vähän outo juttu, mutta olette mukavia ja on parempi pysytellä porukassa. Autan parhaani mukaan”, Jamppa hymyili reippaasti kuin näyttääkseen peukaloa.
“Miten me löydämme sen oikean paikan?” Valo siristeli silmiään ja tutki taivaanrantaa ja kukkulalta aukeavaa maisemaa, “Miltä se näyttää?”
Pudistelin päätäni: “Se ei näytä miltään. Se tuntuu. Sinä tiedät kun olemme siellä oi suuri Valo. Luota vaistoosi.”
Valo nyökkäsi hieman varmempana ja vihreä, ystävällinen silmä pullahti nurmikolle hänen päästään.
//Valo?
KP-boosti käytössä
