Aave
//Kirjoittaja: Lonkero
//Erakko | Klaanien lähialueet
Joskus Aave ajatteli kylmyyttä. Hän ei ajatellut sitä usein, mutta silloin kun ajatteli hänen mieleensä asettui niin tavaton selkeys, että se sai hänet palelemaan. Kylmä kirkasti ajatukset, piirsi niihin terävät reunat. Kylmä oli silloin, kun Hehku oli poissa.
Hengitys kipusi taivaalle savuisina köynnöksinä, joiden leikkiä Aave katseli laajentunein silmin. Mustana pienenä karvapallona hän oli asettunut lehtensä pudottaneen pusikon juurelle ja yritti pitää itseään lämpimänä.
“Taivaallisia, eikö?” Aave kuiskasi tyhjyydelle, kenties toivoen, että Hehku astuisikin jostain lämmön kultaamassa turkissaan, vastaisi niin kuin aina. Silti hän tiesi, ettei niin kävisi. Hehkua ei ollut.
“Tuuli vie rukoukset esi-isiemme luokse. Me emme ole ikinä todella yksin”, Aave jatkoi, katsellen kuinka sanat leijuivat pimeään. “Ehkä aurinko huomenna paistaisi meille. Niin että molemmilla olisi lämmin olla. Ja ennen kun lumi tulee meillä on jo pesä, jossa saamme nukkua levollisesti. Lupaan sen.” Huomenna he jatkaisivat Valon etsimistä. Aave uskoi vakaasti, että kissa voisi ratkaista heidän ongelmansa. Tällä hetkellä kirjava kolli kuitenkin tuntui hyvin kaukaiselta, pelkältä heijastukselta pimeässä joessa.
Aave åuhui hiljaa ääneen, kunnes hänen silmänsä alkoivat painaa. Pensaan juurella hän oli vain yksinäinen pieni täplä kuivaksi kylmettyneen metsän keskellä. Pelkkä aave, haalea ja läpinäkyvä.
KP-boosti käytössä
