Ametisti
//Kirjoittaja: Soturikissa
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Odotin kärsimättömästi Päivänsäteen vierellä, sitä että hän oli valmis Hurman kanssa. Päivänsäde oli kieltänyt minua lähtemästä koska hänellä muka oli jotain asiaa.
”Harkitsin sinun valvottu tittelin poistamista, jos autat Hurmaa sopeutumaan yhteisöön”, Päivänsäde tokaisi minulle kun Hurma oli lähtenyt.
”Ai, okei. Kaipa minä voin tehdä sen”, eipä minun ainakaan tarvinnut enää rampata jokaisessa partiossa. Ja sitäpaitsi saisin tämän valvotun tittelin ehkä poissa eikä kukaan enää kyseenalaistaisi sitä.
”Ja sinä voit nyt ottaa YHDEN asian ruokakasasta. Ja sitten voit mennä nukkumaan”, Päivänsäde kertoi helpottavat uutiset ennen lähtöään.
Vihdoinkin saan syötävää, koska en ollut syönyt tänään ollenkaan.
Heräsin aikaisin aamulla, aurinko ei edes ollut vielä noussut. En ollut nukkunut hyvin, koska joku iso kaksijalan hökötin oli ajanut asustamispaikkamme ohi. Se oli sellainen, joka sylki lunta jostain putkesta. Toisaalta se ei tehnyt oikein mitään, koska yöllä ei satanut lunta kuin ehkä käpälänmitan verran.
Kävin kävelemässä hetken, tottakai pesän sisällä. Ja sitten tajusin, että minun pitäisi huolehtia Hurmasta jottei Päivänsäde ihmettelisi puuhiani.
”Hitsin unikeko, nouse. Näytän sinulle paikat”, tiuskaisin edelleen sikeästi nukkuvalle Hurmalle.
”Joo, tottakai!” Hurma oli yhtä äkkiä täysin pystyssä ja valmiina edessäni.
”Tuolla siis on tuoresaaliskasa, tai mitä siellä nyt onkaan”, esittelin Hurmalle yhteisön pyhäinhäväistyksen.
”Sain siihen eilen ensimmäisen saaliini, kun olin Riemun kanssa pihalla”, Hurma mahtaili.
”No onpas hieno”, yritin olla mahdollisimman ystävällinen Hurmalle, jotta hän ei menisi valittamaan Päivänsäteelle.
”Tuolta pääsee yläkertaan, älä kuitenkaan mene sinne ellei sinulla ole lupaa Päivänsäteelta tai saatat katua sitä”, kerroin.
Näytin Hurmalle vielä parantajan huoneen ja sitten menin takaisin omalle makuupaikalleni.
Ilmeisesti Hurmakin oli vielä väsynyt ja hän seurasi minua makuupaikalleensa. Joka tietenkin oli minun vieressä.
”Vaikutat tosi mielenkiintoiselta kissalta. Miten sinä päädyit yhteisöön?” Hurma kysyi iloisella äänellä ja hivuttautui hieman lähemmäs minua.
”Ole varovainen kysymystesi kanssa”, murahdin ja katsoin Hurmaa tuimasti.
”Mut”-, Hurma yritti aloittaa, hyppäsin hänen päälleen nopeasti ja pakotin hänet maahan.
”Älä kysy tuollaisia kysymyksiä, tai saat kohdata kohtalosi. Ymmärsitkö?” Murisin uuden yhteisön kissan korvaan. Kohta häntä ei enää edes enää olisi olemassa.
Hurma alkoi vapisemaan allani. Huomasin hänen pelkonsa.
”Ymmärsitkö?” Puristin Hurmaa vielä kovempaa.
”J-jo-joo”, kuulin hänen hennon äänen.
Päästin Hurmasta hitaasti irti ja menin takaisin omalle makuupaikalleni. Toivottavasti hän oli ymmärtänyt ja saanut arvokkaan opetuksen.
”A-Ametisti. Tulisitko näyttämään mihin menen tekemään tarpeeni?” Taas se karvamötty tuli häiritsemään minua.
Kun hän töksäisi minua kylkeen, säiliöni täyttyi taas ja löin häntä poskeen.
”Auh! Mistä hyvästä tuo oli?” Hurma hypähti taaksepäin.
Katselin hänen poskeaan ja tajusin, etten ollut osunut naaraaseen kunnolla. Hänen poskestaan ei edes vuotanut verta.
”Voit miettiä sitä itseksesi”, naukaisin ylimielisesti ja nousin pediltäni.
”Tuosta sisäänkäynnistä ulos. Mutta hae ensin joku joka ei ole valvottu!” Tokaisin naaraalle.
Hurma poistui näkökentästäni.
Pian hän tulikin taas. Lähdimme takaisin nukkumapaikkojamme kohti, kun Hurma kertoi:
”Tuo kissa tuolla näyttää yksinäiseltä, kuka hän on?” Tottakai hän osoitti Lyraa kohti. ”Pitäisikö hänelle mennä puhumaan?” Hurma kysyi, tietämättömänä pari viikkoa sitten tapahtuneesta insidentistä.
”Emme mene puhumaan hänelle, paitsi jos haluat etten enää ikinä puhu sinulle, koska sinua ei ole enää olemassa.” Miksi juuri Lyra? Miksi hänen piti olla kaikessa mukana? En halunnut kuulla yhtään enempää kysymyksiä tai epäloogisia järkeilyjä Hurman, tai oikeastaan kenenkään muunkaan suusta.
”No, ei kai sitten”, Hurma vaikutti pettyneeltä.
Olin taas makaamassa omalla pedilläni. Hurma ei tietenkään vieläkään tajunnut, että hänen ei kannattaisi oleskella lähelläni.
Hurma oli aluksi kahden ketunmitan päässä minusta, sitten yhden ja sitten hän olikin enää parin hiirenmitan päässä.
Sihahdin Hurmalle ja vilautin hampaitani, olin valmis tappamaan jos hän tulisi yhtään lähemmäs.
Hurma selvästi säikähti ja siirtyi hitusen kauemas.
”Ha-lusin v-ain kysyä yhden jutun…” hän pökelti.
//Hurma
