Black
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Juttelin isäni kanssa. Hänen kanssaan oli yllättävän kiva jutella, se johtui varmasti siitä että olimme viimeksi jutelleet kun minä olin ollut pentu. Jupiter kyseli minulta kaikesta, esimerkiksi siitä että oliko klaanissa turvallista ja miten sisareni ja Höyhenhalla voivat. Hän näytti äärimmäisen helpottuneelta nähdessään minut. ’Mahtaakohan hän toivoa, että me kaikki olisimme täällä?’ mietin. Yhtäkkiä huomasin, ettei Salamanteria näkynyt. Häntä ei ollut näkynyt koko aamuun! ”Jupiter, missä ihmeessä Salamanteri on?” kysyin. Jupiter hymyili. ”Salamanteri on varmasti seikkailemassa jossain. Hän tekee paljon retkiä, siitä ei kannata huolestua.” hän vastasi. Näin kuitenkin hänen kasvoillaan hieman pelokkaan ilmeen. ”Onko teille joskus sattunut jotain?” kysyin ihmeissäni.
”Kerran kettu hyökkäsi. Salamanteri eksyi metsään, ja minulla kesti muutama päivä löytää hänet.” isä kertoi murheellisesti. Nojauduin lähemmäs häntä. Yhtäkkiä kuulin äänen, ihan kuin etäisen ulvaisun. Säpsähdin korvat pystyssä. Ääni kuulosti Salamanterilta. ”Salamanteri on pulassa. Tule, Black. Meidän on mentävä!” Jupiter huudahti ja lähti kovaan juoksuun. Singahdin itsekin juoksuun ja yritin pysyä isäni tahdissa. Jupiterin pitkät askeleet olivat kumminkin nopeampia. Metsä oli minulle vieras paikka. Olin tottunut elämään Kuolonklaanin reviirillä, jossa kaikki oli tuttua ja samanlaista. Sama tuoksu, samat puut, samat kissat. Juoksin kuitenkin metsää pitkin hyppien. Hetken päästä pysähdyimme pienen kuusaman viereen. Kuuntelin tarkasti. Kuulin Salamanterin epätoivoista ulvontaa. Ääneen sekoittui hirveä haju, ja murinaa. Kurkistin pensaan raosta, näkyikö siellä jotain. Punaruskea, laiha pelottavannäköinen otus murisi Salamanterille. Jupiter irvisti raivoissaan ja syöksyi pensaasta. Hyppäsin hänen peräänsä. Jupiter sähisi otukselle ja sivalsi sitä selkään. Sen suuret, pitkät hampaat näyttivät hurjilta. Yhtäkkiä tiesin, mikä se oli. ’Kettu! Sehän se on! En ole ikinä nähnyt sitä elävänä, mutta olen kuullut hurjasti tarinoita. Ja ne ovat pahoja!’ ajattelin pelokkaana. En kuitenkaan voinut perääntyä. Salamanteri oli pelastettava! Kettu murisi Jupiterille ja alkoi tappelemaan. ”Black! Mene äkkiä pelastamaan Salamanteri!” Jupiter karjaisi. Ulvahdin ja syöksyin etsimään häntä. Yhtäkkiä näin pienen kolon, jossa oli musta karvamytty. Salamanteri tärisi peloissaan ja hieman verisenä. Laskin käpäläni hänen kuonolleen. ”Salamanteri, minä tässä! Tulimme pelastamaan sinut.” kuiskasin. Salamanteri nosti katseensa ja nyökkäsi. Hetken aikaa mietin, miten saisin hänet nostettua. Kolo oli ahdas, joten en voinut tunkeutua siihen sisään. ”Pystytkö hyppäämään?” kysyin. Salamanteri ei vastannut. ”Ehkä…” hän sanoi vapisevalla äänellä. Katselin, kuinka Salamanteri hyppäsi kuopan reunalle. Vedin hänet ylös. Autoin veljeni pystyyn ja kokeilin hänen tassuaan. ”Meidän on pakko mennä.” sanoin päättäväisesti.
”Entä isä?” Salamanteri kysyi. ”Hän pärjää.” vastasin vilkaisten taistelua. Jupiter oli selvästi niskan päällä, mutta kettu oli nopea. Se voisi vahingoittaa häntä pahasti. Yhtäkkiä kettu kääntyi ja naulitsi katseensa Salamanteriin. Se syöksyi kohti meitä. Rääkäisin ja tönäisin Salamanterin äkkiä pensaaseen. Kettu ulvoi ja raastoi minua kynsillään. Verta roiskui päälleni. Irvistin kivusta. Juuri silloin Jupiter hyppäsi sen selkään ja sai ketun huomion muualle. Juoksin äkkiä Salamanterin luokse. En välittänyt verta tippuvasta rinnastani. ”Salamanteri!” huudahdin. Kiskoin hänet kauemmas taistelusta. Hetken päästä olin saanut hänet raahattua leirin lähelle. Lysähdin maahan uupuneena. Haavani tihkuivat helakanpunaista verta. Kuulin yhä etäistä tappelun ääntä. Odotin kauan. Sitten Jupiter saapui piestyn, verisen näköisenä. Hänen silmissään kuitenkin loisti voitonriemu. ”Voitin sen. Mutta, väliäkö sillä! Miltä teistä tuntuu? Meidän on pakko mennä leiriin!” hän hätääntyi ja nappasi meistä kummastakin kiinni. Roikuin velttona Jupiterin hampaissa.
//Manteri tai Jupi?\
