Black
//Kirjoittaja: Sirius
//Luopio | Tuntematon alue
Olin saapunut kaksi kuuta sitten klaaneista takaisin Jupiterin luokse. Salamanteri oli tullut mukanani. ’Taistelu oli kova. Sain paljon haavoja, mutta onneksi ne ovat parantuneet, ainakin osittain. Ne klaanien parantajat eivät kyllä auttaneet minua, toisinpäin!’ mietin vihaisesti. Toinen klaani: nimi oli tainnut olla Kuolonklaani: oli voittanut. Olin häipynyt ennen kun he olivat ehtineet ottaa joitakin kissoja vangiksi. ’Sääli Eloklaania. Menettää kotinsa, ja ystäviään Kuolonklaanille.’ mietin hieman surullisesti. Mihin Kuolonklaani valtaa tarvitsi? Eikö heillä ollut sitä jo riittämiin? Tiesin kuitenkin, että emoni, ja kaksi sisartani asuivat Kuolonklaanissa. Olin yrittänyt saada emon lähtemään mukaani. ’Millainen isän ilme olisi oikein ollut, jos emo olisikin tullut..’ ajattelin surullisena. Sitten olisimme voineet taas elää onnellisina, tietysti jos Untuvatassu ja Hahtuvatassu olisivat mukana. Saattoi silti olla, että he olivat jo sotureita tämän jälkeen. ’Mitkä ovat heidän soturinimensä? Ehkäpä Untuvakukka tai Hahtuvasydän..tai ehkäpä Untuvahäntä ja Hahtuvapilvi..’ mietin haikeana. Muistin, kun olin leikkinyt pentuna kaikkien sisarusteni ja perheeni kanssa metsässä. Silloin olin ollut onnellinen, mutta silloin emolla ja isällä oli ollut vaikeita hetkiä. Sen jälkeen minä menin myös klaaniin. ’Kuvittelin, että klaanielämä olisi helppoa..’ mietin. Salamanteri ilmestyi pesämme suulle. ”Mitä mietit?” hän kysyi. Käänsin katseeni häntä kohti. ”Klaanijuttuja. Elämää. Kaikkea mitä olla voi.” vastasin hajamielisesti. Salamanteri nyökytteli. ”Aha, selvä. Kannattaa mennä ulos, siellä on upea ilma! Ja lämmintäkin!” hän huudahti ja loikki ulos. Nousin ylös. Viherlehti oli tehnyt tulojaan, ja lämmin sää oli alkanut. Tassutin ulos. Huomasin aurinkoisen kiven, joka suorastaan oli paistunut auringonpaisteesta. Sen päällä oli isokokoinen hiekanvärinen kasa. Tökkäsin kasaa: jonka tiesin kyllä olevan Jupiter. Jupiter käännähti raukeana ja haukotteli. ”Älä herätä, isä nukkuu nyt.” hän haukotteli suu leveässä virneessä. ”Ei ole aikaa levätä! Nouse jo, senkin pullea hiirulainen!” kiusoittelin. Nappasin leirissä olleen kävyn ja heitin Jupiteria sillä. Isä jatkoi silti nukkumistaan. Naurahdin. Päätin mennä käymään leirin ulkopuolella pitkästä aikaa. Tajusin juuri, että minulla oli hirveä jano. ’Kaipa minun pitää etsiä joki. Tai edes puro. Onkohan niitä edes täällä..’ mietin harmissani. Kävelin tällä kertaa eri suuntaan kuin yleensä, sillä halusin käydä uusissa paikoissa. Lähialueet olivat minulle jo tuttuja: olin käynyt Salamanterin kanssa niissä monia kertoja. Ilahduin, kun huomasin riistan tuoksun vahvana. Lämmin ilma sai selvästi saaliseläimetkin liikkeelle! En kuitenkaan tullut etsimään riistaa, vain vettä. ”Älkää huoliko, saaliit, nappaan teidät sitten ensi kerralla! Nyt meillä on jo vatsa ja tuoresaaliskasa täynnä!” huikkasin metsälle. Linnut lauloivat korkealla taivaalla. Onnekseni kuulin veden virtausta pensaiden takaa. Kurkistin sisään ja huomasin kauniin, siron naaraan juomassa vettä purosta. Naaras nosti päätään huomatessaan minut. ”Ai, anteeksi! Olenko minä tunkeutunut sinun reviirillesi?” naaras kysyi varovaisesti. Hämmästyin. Oli ensimmäinen kerta, tai itse asiassa toinen, kun olin löytänyt reviiriltä kissan. ”No, et kai, koska tämä ei ole oikeastaan kenenkään reviiriä. Asun vain tässä lähellä. Nimi on Black.” vastasin. Tarkastelin naarasta. Hän ei tuoksunut kotikisulle, eikä sen pahemmin klaanikissallekaan. Hän vaikutti erakolta. ”Minä olen Terälehti.” naaras naukui. ”Et haise kotikisulta.” huomautin Terälehdelle. ”En niin, koska en ole kotikisu. Olen erakko, ja olen ollut aina.” hän vastasi hieman rintaansa röyhistäen. ’Terälehti. Sellainen nimi, jotka klaanikissat voivat antaa pennuilleen. Onkohan hänen joku sukulaisensa klaanikissa..’ pohdin. Terälehti tuijotti minua kimmeltävin silmin. ”No…minä tästä otan vettä. Asun hieman kauempana, isäni ja veljeni kanssa.” sanoin. Terälehti kallisti päätään kiinnostuneena. ”Teitähän on siinä paljon. Anteeksi, kolme tuntuu minusta paljolta. En ole koskaan elänyt kenenkään kanssa.” hän sanoi harmissaan. ’Ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa? Terälehti on suloinen…ja kiltti…’ mietin tuijottaen naarasta. Kävelin purolle ja join siitä vettä. Vesi virkisti ajatukseni. ”No, siinä tapauksessa, haluaisitko..kenties..tulla asumaan minun kanssani? Siis tietenkin, jos isälleni ja veljelleni sopii.” kysyin. Terälehti katsoi minua syvälle silmiin. Hän hymyili. Terälehden silmissä kimmelsi jokin rakkauden tapainen. Uppouduin hänen kauniiseen katseeseensa. ’Onko tämä se tunne? Se kun tykkää jostain niin kovasti..’ ajattelin. ”Mielelläni, Black.” hän naukui lempeästi. Kävelin koko matkan leiriin Terälehden kanssa. Naaras kertoi minulle juttuja kaksijaloista, joita hän oli kiusannut kerta toisensa perään. Kerroin klaaneista ja niiden sodasta. ”Oikeasti? Olitko sinä sodassa? Olit niin rohkea! Itse en olisi ikinä uskaltanut!” hän oli vastannut ihailevasti. ”Tuota..en tullut kysyneeksi isäsi ja veljesi nimiä.” hän sanoi ujosti. ”Isäni on Jupiter, ja veljeni Salamanteri. Jupiter on ihana isä! En luopuisi hänestä millään. Mutta, älä suututa häntä. Jupiter suojelee kaikkia karhun voimalla. Salamanteri on tosi hauska ja kiva kissa. Vähän samanlainen kuin sinä.” nau’uin. Saavuimme pian leiriin. Mietin heidän ilmettään, kun saapuisin leiriin Terälehden kanssa. ’Mitä jos Terälehti ei saa jäädä? Mitä jos häntä ei hyväksytä?’ mietin pelokkaana. Tassutin sisään. Jupiter loikki luoksemme. ”Kas, hei Black. Kuka hän on?” isä kysyi. Erotin Jupiterin kasvoilla huolen välähdyksen. Arvasin hänen ajattelevan, että oliko tämä kissa klaanikissa. ”Tervehdys. Sinä oletkin kai Jupiter. Minä olen Terälehti, erakko.” Terälehti esittäytyi. Jupiter katsahti minuun vaivihkaa. ”Tervetuloa, Terälehti. Blackin ystävät ovat aina tervetulleita.” hän naukui iloisesti. Tajusin mihin hän viittasi. Ärsyynnyin. ’Miksi hän arvasi näin nopeasti, että olen ihastunut häneen?’ mietin harmistuneena. Terälehti katseli kiinnostuneena ympärilleen. ’Hän on tuskin ennen nähnyt muita kissoja.’ mietin. ”Taidatte olla, jo nyt, enemmän kuin ystäviä.” Jupiterin ääni havahdutti minut haaveiluistani. Kiepahdin nopeasti. ”Emmepäs. Olemme vain ystäviä. Ja sitä paitsi, tapasimme äsken. En todellakaan halua olla hänen kanssaan kumppani tai mitään.” tuhahdin. Odotin, että Salamanteri saapuisi. Mitäköhän hän sanoisi nähdessään Terälehden? ”Black? Missä te nukutte?” Terälehti kysyi. Osoitin hännälläni isoa tammea. ”Tuon sisällä. Tai minä ja veljeni nukumme. Isä nukkuu piikkihernepesässä.” kerroin. Kun olin saapunut metsään, olin opettanut isää rakentamaan klaanipesän. Pesä oli kyllä iso, eli sinne mahtuisi takuulla kaksi kissaa. Olin huomannut, että pesä oli lähes klaanien soturien pesän pituinen. Terälehti perääntyi hieman. ”Anteeksi. En halua olla vaivoinanne. En vain tiedä, mitä tehdä vieraassa paikassa. Voin mennä..jos haluat.” hän naukui. ’Anteeksi nyt vain, mutta en todellakaan halua että lähdet! Olet ihana ja kaunis, kiltti ja loistava! Mikä sinussa muka olisi vikana?’ ajattelin tuijottaen häntä hämmentyneenä. ”Itse asiassa, et saa mennä. Viherlehti on kyllä suojaisa, mutta näillä alueilla liikkuu kettuja. En halua että menet. Olet mahtava.” sanoin lujasti. Terälehden silmät kimmelsivät liikutuksesta. Yhtäkkiä hän ravisteli päätään. Sitten hän hymyili ja kääntyi. Huomasin Salamanterin loikkivan leiriin. Hän hämmästyi nähdessään Terälehden. ”Kuka sinä olet?” hän kysyi. ”Olen Terälehti. Blackin ystävä. Olen erakko, asuin kauempana mutta tulin tänne.” Terälehti kertoi. Salamanteri katsahti minuun ihmeissään. Yritin vältellä veljeni katsetta. Salamanteri nyökkäsi mutta jäi silti katselemaan minua hämmentyneenä. ’Selitän hänelle joskus myöhemmin.’ mietin. Kun vilkaisin taivaalle, aurinko oli kadonnut. Ilma oli muuttunut kylmemmäksi, mutta ulkona pärjäsi silti hyvin. Yhtäkkiä tajusin: missä Terälehti nukkuisi? Ehkä Jupiter ja Salamanteri eivät halunneet häntä tänne? Onnekseni isä kutsui minut luokseen. ”Black! Tule, on asiaa.” hän huudahti. ”Nähdään kohta, Terälehti.” huikkasin naaraalle nopeasti. Loikin aukion poikki. ”Asiani koskee Terälehteä. Aikooko hän jäädä yöksi?” isä kysyi. ’En tullut kysyneeksi tätä…mutta nyt on ilta, joten kai hänen on pakko?’ mietin. ”Kai. Ei hänellä ole paikkaa, mihin mennä.” vastasin. Jupiter nyökkäsi. ”Selvä. Mihin ajattelit hänen menevän nukkumaan?” hän kysyi tiedustelevasti. Hätäännyin. En ollut miettinyt sitä. ”No, ehkä johonkin meidän pesistämme? Sinun pesässäsi on ainakin tilaa vaikka kokonaiselle kissalaumalle.” sanoin. Jupiter heilautti häntäänsä. ”No, käy se. Uskon, että Terälehti haluaa enemmän olla sinun kanssasi, joten menen nukkumaan puuhun. Sinun vuoteeseesi.” hän sanoi naurahtaen. ”Älä tuo kirppuja mukanasi!” kiusoittelin. Jupiter käveli kohti tammipuuta. Kipitin Terälehden luokse. Terälehti oli muotoillut sammalesta vuoteen. ”Vau! Osaat muotoilla tosi hienosti. Hei muuten, saamme mennä tuohon isoon pesään nukkumaan.” sanoin iloisesti. Terälehti hymyili. ”Kiitos! En ajatellut saavani olla yötä, mutta tein tämän vuoteen sitä varten, että joskus tarvitsisitte uutta.” hän sanoi ujosti. Nyökkäsin kiitollisena. Terälehti vaikutti ystävälliseltä. ”No, et anna sitä meille, vaan käytät itse.” totesin tassuttaessani sisään pesään. Siirsin oman makuusijani Terälehden viereen. Terälehti kosketti kuonollaan korvaani. ”Kiitos tästä huolenpidosta, Black rakas.” hän kuiskasi. ’Rakas? Sanoiko hän äsken minua rakkaaksi? Oikeastiko..’ mietin hämmentyneenä. ”Ole hyvä vain, Terälehti.” kuiskasin hänen korvaansa. Seurasin Terälehden rinnan kohoilua. Hetken päästä naaras nukahti. Katselin Terälehteä. Hän nukkui kippurassa vuoteellaan, häntä nenän päällä. ’Tuo on varmasti lämmittävä tapa lehtikatona. Ja hän on suloinen nukkuessaankin..’ mietin. En saanut unta. Mietin, millaista elämäni oli ennen kuin tapasin Terälehden. ’En ollut ehtinyt miettiä kumppaniasioita, sillä tiesin, ettei kukaan takuulla eksyisi tänne. No, olin selvästi väärässä.’ mietin. Pyörin vuoteessani ja tuijotin pesän seiniä. Sitten nukahdin. Unessa olin jossakin isossa, valoisessa pesässä. Edessäni oli naaras, joka näytti Terälehdeltä. Hän makasi maassa silmät ylpeyttä loistaen. Henkäisin. Vilkaisin unen Terälehden vieressä oleviin myttyihin. Ne vikisivät. Kosketin yhtä, ja se vinkaisi ja nousi ylös. Silloin näin kauneimman ikinä nähneeni pennun. ’Onko tämä tulevaisuuteni?’ ajattelin. Saisinko minä joskus aikanaan pentuja? Pesässä oli lämmintä, ja tuuli liikutteli turkkiani. Yhtäkkiä unen maailma vaihtui. Lämmin ja valoisa pesä haihtui ilmaan. Maailma täyttyi harmaalla usvalla. Tuijotin uutta unen maailmaa hämmästyneenä. ’Mikä tämä paikka on? Mihin Terälehti meni?’ ajattelin kauhistuneena. Tassutin eteenpäin loputtomalta tuntuvan ajan. Yhtäkkiä tunsin jonkun kietoutuvan ympärilleni. Jonkun nahkaisen ja suomuisen. Yritin päästä irti. Kun sen keltaiset silmät osuivat minun silmiini, tajusin mikä se oli. ’Käärme!’ ajattelin kauhistuneena. Yhtäkkiä harmaa usvakin katosi. Heräsin, tällä kertaa oikeasti, pesässäni. Terälehti oli jo hereillä. ”Huomenta. Nukuitko hyvin?” Terälehti kysyi. Nyökkäsin, koska en halunnut paljastaa unia. ”Puhuit unissasi. Näitkö painajaista?” hän kysyi. Käänsin katseeni maahan. ’Miten hän voi kuulla sen?’ ajattelin. ”Kyllä. Mutta se oli vain pelkkää unta.” vastasin hajamielisesti. Tajusin: emme olleet syöneet aikoihin. Vatsani murahti kovaäänisesti. ”Minulla on nälkä, eikö sinullakin?” kysyin Terälehdeltä. Terälehti katseli vaivautuneesti maata ja pudisti päätään. Yhtäkkiä hänen vatsansa murahti kovaa. Terälehti näytti nololta. En voinut pidätellä pientä naurahdusta. ’Hän taitaakin olla aika hauska kissa!’ ajattelin iloisena. Yhtäkkiä hänen mahansa murahti taas, tällä kertaa kovaäänisemmin. Aloin nauramaan. Terälehti tirskahti. Yhtäkkiä hän alkoi nauramaan itsekin. Kun olimme nauraneet hetken, heittäydyin vuoteelleni tasaamaan hengitystä. ”Mennään syömään.” sanoin. Terälehti tassutti perässäni pesästä ulos. Päivä oli taas aurinkoinen: ehkä jopa lämpimämpi kuin eilinen päivä. Kävelin tuoresaaliskasalle. Kasa oli täynnä, sillä siellä oli orava, kaksi hiirtä, kolme varpusta ja vesimyyrä. Nappasin oikein pullean hiiren kasasta. Tassutin koko leirin aurinkoisimpaan kohtaan. Kipitin äkkiä tuoresaaliskasalle ja heitin Terälehdelle hiiren. Terälehti käpertyi varjoon syömään. ”Hei, tule aurinkoon. Täällä on lämpimämpää.” ehdotin. Terälehti pudisti päätään. ”Olen mieluummin varjoisessa kohdassa.” hän sanoi. Haukkasin hiirtäni. Juuri silloin Jupiter tassutteli ulos. ”Huomenta! Nukuitteko hyvin?” hän kysyi. Käänsin katseeni häntä kohti. Terälehti nyökkäsi. ”Nukuin hyvin. Kiitos paljon, että sain nukkua täällä.” hän sanoi ujosti. ”Ole hyvä vain. Ilo on meidän puolellamme.” Jupiter vastasi. Olin sanomassa, että ottaisin Terälehden kaltaisen kissan vaikka väkisin leiriimme. Hän oli niin ystävällinen ja kohtelias. ”Entä Black?” isä kysyi tiedustelevasti. ”Tulihan sitä nukuttua.” totesin. Jupiter vilkaisi minuun jotenkin merkitsevästi. ’Mitä hän mahtaa tarkoittaa?’ ajattelin. Päivä oli lämmin, joten ajattelin käydä saalistamassa ja ehkä uimassa läheisessä lammessa. Söin hiireni loppuun. Menin Terälehden viereen. Terälehti kosketti kuonollaan korvaani. ”Hei Terälehti, menen saalistamaan ja ehkä uimaan. Haluatko tulla mukaan?” kysyin. Terälehti hymyili ja nyökkäsi. ”Mielelläni. Mutta…en osaa uida.” hän naukui nolona. Kehräsin huvittuneena. ”En minäkään. Käyn vain räpiköimässä.” sanoin. ”Jos haluatte ehtiä tänne ennen pimeän tuloa, kannattaa lähteä nyt.” Jupiter huudahti. Loikkasin käpälilleni. Tassutimme Terälehden kanssa ulos. Haistelin viherlehtisen ilman tuoksuja. ’Jossain tuoksuu hiiri. Ja..myöskin kani. Ja..ihan kuin laimea mäyrän hajukin tuoksuisi jossain?’ mietin. ”Haistatko sinäkin sen? Tästä on varmasti kulkenut mäyrä.” Terälehti huomautti. Nyökkäsin kiinnostuneena. Ei tietenkään ollut hyvä asia, että lähellä saattoi olla mäyriä. Nehän saattoivat syödä vaikka kissan! Kun kävelimme lammelle päin, mäyrän haju voimistui entisestään. Minua pelotti. ”Entä jos se mäyrä on täällä?” kysyin. Terälehti näytti tajunneen saman. Yhtäkkiä pensaiden takaa löntysti valtava mustavalkoinen otus. Terälehti kirkaisi ja ampaisi pakoon. Mäyrä ei selvästikään ollut huomannut häntä. Jäin odottamaan pensaan taakse. Iso otus näytti suuremmalta kuin pentutarhan tarinoissa koskaan. Sen jäänsiniset silmät loistivat kuin pienet tähdet. Yhtäkkiä astuin kuivan oksan päälle. Oksa napsahti. Mäyrä pysähtyi. Yritin pysyä hiljaa. ’Älä löydä minua, ole kiltti!’ ajattelin kauhuissani.
//Jupi? Manteri?\
KP-boosti käytössä
