Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
“Mitä me teemme, jos kohtaamme vihaisia kissoja?” valkoharmaa veljeni käännähti katsomaan minua meripihkaisilla silmillään ja tahtimme alkoi hidastua. Merkurius oli ehdottanut jotain yllättävää. Hän oli vihjannut, että meidän pitäisi käydä kaksijalkalan ulkopuolella, sillä ruoka, jota saimme kaksijaloilta oli liian vähäistä kasvaville kehoillemme. Tunsin nälän kouraisun vastassani, joka muistutti siitä, että veli oli oikeassa. Pidin kaksijaloista, jotka antoivat meille ruokaa. Ensimmäisillä kerroilla heidän kosketuksensa oli ollut kauhistuttavaa, mutta ajan myötä olin oppinut pitämään siitä. Nyt aina kaksijalan tavatessamme tunsin mielihyvän väreet kehossani. Hämmennys oli tällä hetkellä päällimmäinen tunteeni, en olisi koskaan uskonut Merkuriuksen haluavan poistua kaksijalkalasta edes pieneksi hetkeksi. Toisin kuin minä, joka olin aina ollut kiinnostunut näkemään maailmaa kotimme ulkopuolelta. Nälkä ajoi kissat venyttämään rajojaan. Yksi asia ulkomaailmassa huoletti ja se oli jengit ja muut kulkukissat. Emme olleet vielä täysikasvuisia ja muutenkin vähällä ravinnolla, joten meidät voitaisiin nujertaa helposti, mutta meillä oli kuitenkin yksi voimavara, jonka avulla pärjäisimme ainakin yksittäisiä kissoja vastaan. Ja se oli läheisen suhteen suoma yhteistyö. Olisimme varmasti voittamaton kaksikko, vaikkemme vielä olleetkaan kujilla pelättyjä taistelijoita.
“Silloin käytämme älyämme. Voisimme voittaa yhden kissan, sillä meitä on kaksi ja olemme loistavia yhteistyössä, eikö vain?” naukaisin ja virnistin veljelleni, “Mutta jos kohtaamme jengin… silloin juoksemme ja lujaa.” Emme pärjäisi täyskasvuiselle kissajoukolle, jossa olisi mahdollisesti yli viisikin jäsentä. Silloin meidän olisi hyödynnettävä pientä kokoamme ja paeta. Ajatuksissani häilyi kuitenkin pieni ajatus, joka sai tunteeni kuplimaan kiinnostuneina. Merkurius tuhahti keskeyttäen ajatusvirtani:
“Sinä tiedät, etten ole nopea juoksija.” Nyökkäsin, ei minun ollut tarkoitus muistuttaa veljeäni hänen heikkouksistaan ja se sai sydämeni kipristelemään.
“Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus sanoa sitä sillä lailla. Tarkoitin vain, että meidän pitäisi paeta ja piiloutua jengin nähtyämme. Olisin samointein voinut ehdottaa jotain muuta, mutten ehtinyt ajatellut”, naukaisin ja katsoin veljeäni silmiin pahoitellen, “Noh, minulla olisi kuitenkin idea.”
Merkuriuksen korvat nousivat kiinnostuneina pystyyn. Olimme pysähtyneet jo kokonaan huomaamattamme. Pieni tuulenvire sai veljeni pitkän turkin lepattamaan silloin tällöin. Märkä lumi pisteli kylmästi polkuanturoitani, muttei niin pahasti, että olisin kokenut tarvetta liikkua. Jos oikein aavistin, lehtikato olisi jo jäämässä pian taakse.
“Voisimme alkaa harjoitella taistelua. Muistat varmaan sen kaksijalan pihalla olevan kuivuneen ruusupuskan?” selitin rauhallisesti ja katse kohteliaasti koko ajan Merkuriuksen silmissä. Hännänpääni värähteli silloin tällöin, joka viesti vai uteliaisuudestani ulkopuoliseen maailmaan. Merkuriuksen silmät pyöristyivät kummastuneena.
“Muistan kyllä”, kolli naukaisi ja nyökkäsi kulmat kurtussa. Hymähdin itsekseni. Ehdotukseni olisi samaan aikaan typerä, sekä nerokas.
“Voisimme alkaa harjoitella sen kanssa. Lehtikadon aikaan ruusupuskilla on edelleen piikkinsä. Oppisimme tähtäämään iskumme tarkemmin, kun välttäisimme piikkeihin osumista ja ruusupuska löisi aina takaisin joten oppisimme väistämään heti oman iskumme jälkeen. Sen jälkeen voisimme harjoitella toisiamme vastaan ja kehittyä paremmin pärjääviksi, jos taistelu tulee tiellemme”, naukaisin selittäen suunnitelmani, jonka jälkeen siirsin katseeni irti kollin silmistä ja aloin tutkia tämän koko elekieltä. En kuitenkaan saanut mitään irti. En tiennyt mitä hän ajattelisi.
//Merkurius? Sori vähän pitkäveteinen tarina, mut en vaa heti saa kiinni uusista kissoista xd
453 sanaa
