Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Katseeni kävi läpi leirin muhkuraisia pintoja. Oli leiri minulle toki esitelty aiemmin, mutta tällä kertaa ajattelin etsiä kissoja. Halusin tarkkailla miten heidän käyttäytymisensä erosi meidän erakoiden elämästä. Lihaksiani väsytti päivän harjoittelun jäljiltä ja Taivaslaulu oli ollut oikeassa siinä, ettei meitä kannattanut väsyttää enempää. Olin huomaamattani tottunut vesiputouksen kovaan ääneen, jota en uskonut olevan mahdollista. Katseeni kiertäessä klaanikissojen kotipaikkaa silmiini pisti yksikseen istuskeleva valkea naaras, jonka turkkia koristi mustat pilkut. Hänen turkkinsa oli kiehtova. Valkeus tummeni korvissa, sekä hännänpäässä ja kaiken lisäksi vielä jaloissa. Hänen siniset silmänsä olivat kiinnittyneet minuun, joka sai minut kiinnostumaan. Lähdin sulavasti tassuttamaan kohti sinisilmäistä naarasta. Toimin luonteeni nähden erittäin erikoisesti, mutta tarkoituksenani oli tutustua muihin. Minun olisi karistettava jännitys, joka johtui Kuolonklaanilaisten oudosta synkkyydestä. Taivaslaulu oli kuitenkin todistanut luuloni vääräksi siitä, että jokainen Kuolonklaanin kissa oli paha ja ilkeä. Klaanin nimi oli hämäävä ja loi ennakkoluuloja. Yritin ryhdistäytyä ja kiihdytin tahtiani. Saapuessani naaraan luokse kuulin hänen tervehtivän minua. Hän vaikutti hämmentyneeltä. Kohtasin naaraan sinisen katseen omalla haalean keltaisellani ja naukaisin hiljaisella äänelläni:
“Tervehdys, olen Corona. Kuka sinä olet?” En istahtanut vielä maahan, sillä nyt minulla olisi tie ulos tästä tilanteesta, jos naaras osoittautuisi vihamieliseksi tai hän ei juuri nyt kaipaisi seuraa. Antaisin hänen olla, jos hän pyytäisi, tietenkin.
“Villitassu”, naaras kertoi. Minun oli vaikea lukea tuntemattomien kissojen tunteita, sillä olin elänyt tähänastisen elämäni vain muutamien kissojen kanssa.
“Ahaa, eli olet soturioppilas”, naukaisin puoliksi itselleni, mutta silti siten, että keskustelukumppanini saattoi kuulla tuon, jos halusi
“Enhän häiritse? Jos olet kiireinen voin kyllä lähteä”, naukaisin räpäyttäen silmiäni ystävällisesti, ääneni kuitenkin oli vielä etäinen. Villitassuksi esittäytynyt naaras pudisti päätänsä. Nyökkäsin pienesti, en ollut aivan varma havaitsinko naaraassa jonkinlaista töykeyttä. Tai ehkä luin vain väärin merkkejä, en tiennyt itsekään, miten muut tulkitsivat minua selkäni takana. En pitänyt siitä, kuinka kankeasti käyttäydyin uusien kissojen lähettyvillä. Voisin yrittää olla sosiaalinen, mutta päättyisikö se katastrofiin? Ajatuksissani pyöri monenlaisia kysymyksiä, mitä voisin kysyä tältä naarasoppilaalta, mutta pelkäsin kysyväni jotain liian henkilökohtaista.
“Ööh… mitä pidät kukista? Tai siis ei niin kuin ruokana vaan… siis kukkien katselusta? Tai öh, eikö naaraat pidäkin kukista?” ajatuksissani kysymykseni kuulosti loistavalta, mutta töksäyttäessäni sen ulos kasvojani alkoi kuumottaa häpeissäni. Katseeni painui tassuihini.
“Anteeksi, olen vähän ujo”, naukaisin hiljaa ja puristin nolostuksissani leirin maata. Vaikutin varmasti Villitassun silmissä ihan hölmöltä. Pitäisi vaan olla oma itseni niin kaikki sujuisi edes jotenkin. Olin turhautunut itseeni. Miksen saanut edes hyvää vaivaista lausetta kuonostani ulos ilman, että nolasin itseni? Ennen Villitassun vastausta, päätin vaihtavaa aihetta ja paeta kiusallista keskustelua. Kysyisin jotain, mikä oikeasti kiinnostaisi minua.
“Mitä sinä uskot Kuolonklaanin historiasta? Taivaslaulu kertoi, että klaanin historia on kulkenut perimätietona kissalta toiselle. Hän kertoi, että kissat täällä uskovat, että Kuolonklaani asui ennen muualla muiden klaanien kanssa, mutta klaaninne häädettiin. Uskotko myös niin? Uskotko, että muut klaanit olisivat vielä olemassa?” kysyin kohteliaasti. En halunnut ahdistella ketään kysymyksilläni. Pelkäsin, että käyttäytyisin kissojen silmissä väärin. Seikkailijan sieluni vaati kuitenkin tietää enemmän tästä salaperäisestä klaanista ja sen juurista.
//Villi?
477 sanaa
