Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Nielaisin huolestuneena, kun kissakaksikko lähti saattamaan meitä pois Kuolonklaanin leiristä. Pienikokoinen hopeanharmaa naaras kulki aavistuksen meidän edellämme, jotta tiesimme mihin suuntaan kulkea. Toinen kaksikosta – musta naaras valkeilla merkeillä – tuli hieman meidän perässämme. En pystynyt enää ihailemaan Kuolonklaanin reviiriä kaikelta hermostuneisuudeltani, sillä leirissä olin haistanut paljon enemmän kissoja, kuin olin odottanut. Olin suorastaan järkyttynyt siitä kissojen määrästä. Olin ajatellut tähän klaaniin kuuluvan maksimissaan viisitoista kissaa, mutta heitä olikin paljon enemmän. Oli meidän onnemme, ettei meitä piesty heti. Yksi asia minua huolestutti, meidän saalistuksemme. Olimme raataneet jo valmiiksi ruuan löytämisen eteen ja nyt meidän olisi saalistettava muillekin. Lähistöltä alkoi kuulua kahinaa ja soturien varautuneisuudesta päätellen he eivät tunnistaneet saapuvaa tuoksua, mutta kun haju tavoitti meidät, tunnistimme oitis tulijan. Aukiolle tupsahti harmaanruskea Dakota. Kuolonklaanilaiset pörhistelivät turkkejaan uhkaavina.
“Hän on meidän kanssamme”, naukaisin hiljaa ja loin tyynen katseen Tuhkajuovaksi kutsutun kissan vaalean vihreisiin silmiin. Sen jälkeen katsoin Dakotaan ja kuiskasin tälle:
“Mitä sinäkin täällä teet?” Dakota katsoi minua siten, että en olisi tosissani.
“No lähdin etsimään teitä hiirenaivo! Mitä luulet, että ajattelen kun olette kumpikin kadonneet pesäpaikaltamme?” naaras naukui ja kurtisti kulmiaan. Näin hänen silmistään, että hän oli ollut huolissaan. Räpäytin silmiäni anteeksipyytävästi.
“Jatkettaisiinko matkaa vai jäädäänkö tähän rupattelemaan?” musta naaras naukaisi kylmällä äänellään. En pitänyt siitä kylmyydestä, mikä hohkasi Kuolonklaanin kissoista. Heissä oli jotain outoa, mutta samaan aikaan niin mielenkiintoista.
“Teidän olisi paras liikkua, jos ette halua Kuolonklaanin vihoja niskoillenne. Aamu alkaa pian valjeta ja teillä pitäisi olla saaliit kasassa”, Tuhkajuova naukaisi kireästi. Vilkaisin taivaalle ja huomasin, ettei ollut enää tosiaankaan niin pimeää kuin silloin kun lähdimme. Nyökkäsin ja lähdimme jatkamaan eteenpäin Dakota mukanamme. Naaras vilkuili minua ja Merkuriusta kysyvästi vähän väliä ja oletin hänen haluavan tietää mistä saaliista oli kyse. Lupasin itselleni, että selittäisin koko kuvion naaraalle heti kun pääsisimme ulos tältä vaaralliselta reviiriltä. Jos tänne palaisi toiste, tulisi noudattaa heidän sääntöjään, jos ei haluaisi silpuksi.
//Dakota? Merkurius?
305 sanaa
