Corona
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
”Kuolonklaani ei ole usein tekemisissä kaltaistenne kanssa. Te olette vielä niin nuoria, että kenties Punatähti haluaa pitää teidätkin turvassa”, Liekkihännäksi osoittautunut kissa kertoi. Olimme saaneet Kuolonklaanin johtajalta epätavallisen tarjouksen, jonka mukaan meitä opetettaisiin taistelemaan, jos vastineeksi pitäisimme etelärajan turvallisena. Samaan aikaan minua huoletti klaanin kanssa alkava mahdollinen yhteistyö, mutta myös kiinnosti. Tämä oli loistava tilaisuus kasvaa taistelijana paremmalle tasolle, sillä meissä oli ainesta – ainakin omasta mielestäni – enkä haluaisi heittää potentiaaliamme hukkaan. Ja jos kerran Punatähden tarjous oli niin erikoislaatuinen, niin meidän olisi hyvä harkita sitä tosissamme. Tämä oli tilaisuutemme ystävystyä klaanin kanssa ja siten hankkia yksi vihollinen vähemmän.
“Lupaan, että harkitsemme tarjousta toden teolla”, naukaisin tasaisenhiljaisella äänelläni ja katsoin savunharmaata naaraskissaa, jonka äänestä oli aistittavissa jonkinlaista lempeyttä. Naaras räpäytti silmiään ja nyökkäsi. Kun saavutimme rajan, hyvästelimme Ruusutuikkeen ja Liekkihännän, jonka jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti kotipaikkaamme. Klaanikissat jäivät hetkeksi rajalle vartioimaan ennen kuin alkoivat lähtemään. He luultavasti tekivät tämän käskystä, sillä en uskonut heidän ajattelevan meistä olevan haittaa heille enää toiste. Matka taittui melko harvasanaisesti uudelle pesäpaikallemme, sillä kaikki pompottelivat Punatähden tarjousta ajatuksissaan. Työnnyimme aidanraosta auringonporottamalle pihalle ja tarjouduin saalistamaan. Merkurius ja Dakota jäivät auringonpaisteeseen lekottelemaan hieman vastahakoisesti, sillä he olivat sitä mieltä, että olisi reilua saalistaa yhdessä. Halusin kuitenkin viettää hieman aikaa rauhassa ajatusteni kanssa ja puntaroida kaikkea leirissä puhuttua. Kuulin vähän matkan päästä vielä Dakotan äänen, joka kertoi jotain Merkuriukselle. Välimatka ja täällä käyvä hento tuulenvire kuitenkin sekoittivat sanat naaraan suusta ja kaikki, mitä kantautui luokseni asti, oli pelkkää sekameteliä. Luikin nopeasti hylätyn kaksijalanpesän taakse, sillä se oli pihan ainoa varjopaikka tähän aikaan päivästä, kun aurinko oli vasta laskeutumassa huipustaan. Nyt mietin, kuinka mukava olisi värjötellä Kuolonklaanin vesiputouksen viilentävissä roiskeissa. Tänään oli harvinaisen kuuma viherlehden alulle. Saaliseläimetkin siis luultavasti viihtyisivät viileämmissä oloissa. Tummaturkkini sulautui mukavasti varjoihin, kun kuljin kuono miltei maassa etsimässä riistan tuoksua. Vähän ajan päästä kuonooni leijui melko tuore hiiren tuoksu, joka johdatti minut kolosta sisälle kaksijalan pesään. En ollut ennen käynyt siinä osassa pesää, jonne kolo minut johti, mutta muistin kuitenkin miksi olin täällä. Nappasin hiiren loppujen lopuksi, mutta jäin hetkeksi mietiskelemään itsekseni sen saalistettuani. Tällä hetkellä suurin osa ajatuksistani liittyi jollain tavalla Kuolonklaaniin tai sen kissoihin. Olin melko vakuuttunut mielipiteestäni Punatähden tarjoukseen klaanin kissojen positiivisten sanojen takia ja olihan taistelu myös hyödyllinen perustaito osata, jos yhteistyömme joskus Kuolonklaanin kanssa päättyisi. Jäisi ainakin jotain tassuun sopimuksesta, kun taas jos emme suostuisi, saattaisimme jossakin vaiheessa saada tästä suuresta kissaperheestä vihollisemme. Pudistin päätäni ja yritin päästä eroon piinaavista kysymyksistä alitajunnassani, jotka kyselivät “Onko tämä sittenkään oikea ratkaisu?”. Mieleni vaelsi Taivastassuun ja hänen kertomuksistaan klaanista. Suuri huolentäyteinen kivi oli vierähtänyt sydämeltäni, kun olin kuullut jonkun muinaisen kissan nimenneen klaanin, joka tarkoitti, ettei nykyaikaisella kissajoukolla saattaisi olla mitään tekemistä nimen kanssa. Muutenkin aika moni kissoista, joita olin tavannut, vaikutti jos ei paljoa niin edes vähän kivoilta. Rajalla tapaamamme Karhutassu oli tosin mieleeni liian sähäkkää seuraa. Nappasin hiiren hännän hampaitteni väliin ja olin lähdössä samaa reittiä takaisin, kun olin tullutkin. Silmäkulmaani kuitenkin pisti, jokin kirkkaanpunainen esine pienessä maanraossa. Päätin käydä vilkaisemassa. *Jokin kaksijalkojen typerä keksintö. * Typerä se tosiaan olikin. Pelkkä pyöreä pallonmuotoinen värikäs juttu. Läimäisin sitä tassullani kokeillakseni, miltä se tuntui tassua vasten. Riemastuin, kun se pomppi lattialla jonnekin muualle kevyesti, kuin hiirenkorvan ensimmäiset västäräkit. Hetken päästä löysin itseni jo jahtaamassa sitä ympäriinsä kuluneella lattialla. *Ehkei se ollutkaan niin typerä. * Ajattelin ja hymähdin itsekseni lapojani kohauttaen. Vaikka kaikki tämä uusi löytämäni esine houkuttelikin minua täällä sisällä, tiesin, että minun olisi vietävä hiireni nyt jaettavaksi meidän kesken. Työnnyin ulos rakennuksesta ja kirmasin Dakotan ja Merkuriuksen luokse. Pudotin saaliini vihertävälle nurmelle ja istahdin maahan kietoen häntäni jalkojeni ympäri.
“Mitä mieltä olette Punatähden tarjouksesta? Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa tarjouksesta koppi. Puolustautuminen on erittäin tarpeellista ja sen avulla voisimme pitää itsestämme parempaa huolta, vaikkakin se tarkoittaa, että meidän tulisi tehdä klaanin eteläraja turvalliseksi. Se ei luultavasti olisi niin vaikeaa, kun olisimme hyvin koulutettuja. Törmäämmehän väistämättä toisiin kissoihin, kuten on tullut nähtyä. Haluaisin kuitenkin kuulla mielipiteenne, sillä se merkkaa minulle enemmän kuin tuhat omaa ajatustani”, nau’uin katsoen kullankeltaisella katseellani kummankin lähelläni olevan kissan ohi, sillä se auttoi keskittymään. Kun en tiedostanut olevani huomion keskipiste, puhuminen muiden edessä oli hepompaa, eikä ajatukseni seonneet niin helposti. Vaikkeihän veljelleni puhuminen ollut vaikeaa, mutta Dakota oli vielä tähän asti rajatapaus. Naaraan keskittyminen vain minuun tuntui erittäin epämukavalta.
//Merkurius? Dakota?
706 sanaa
