Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Oli Cosmoksen onnenpäivä! Emo oli palannut hetki sitten ulkoa, ja nuori pentu kuunteli maitoa juodessaan, kun tämä keskusteli hänen isänsä kanssa retkestä leiriin. Aluksi häntä huoletti, että naaras ei suostuisi isän heittämään ehdotukseen tutkimusretkestä, mutta emo yllättikin positiivisesti ja ryhtyi ruokailun jälkeen patistelemaan häntä, Lyraa ja Fornaxia pesän uloskäyntiä kohti. Kivaa!
Cosmos tunsi reitin pesän suulle kuin omat tassunsa. Olihan hän sentään jo toissapäivänä tehnyt oman, alustavan tutkimusretken, joka kuitenkin hänen harmikseen oli päättynyt melko lyhyeen, kun Leopardi oli äkännyt hänet yksin pesän ulkopuolella. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin toinen, eikä Leopardin typerys voisi tulla pilaamaan hänen seikkailuaan.
“Tämä tässä on leirin pääaukio”, isä maukui, kun he tulivat ulkosalle. Cosmos katseli silmät suurina sisarustensa viereltä ympärillään aukeavaa näkymää. Ensimmäisellä kerralla hän ei ollut ehtinyt hämmästellä sitä vielä tarpeeksi. “Tuo iso kivi tuossa on Litteäkivi. Sen päältä Eloklaanin klaanipäällikkö piti klaanikokouksia ja nimitti uusia oppilaita ja sotureita.”
Cosmoksen huomio kiinnittyi isänsä sanojen johdattamana leirin keskellä olevaan kiveen, jonka hän oli nähnyt jo toissapäivänä. Tällä kertaa se kiehtoi häntä erityisesti, etenkin kun isä oli kertonut, että sen päälle pystyi kiipeämään. “Voiko sen päälle kiivetä?” hän kysyi toiveikkaana.
“Voi, mutta kokeillaan sitä vähän myöhemmin, jookos?” Isän vastaus ei kuitenkaan tyydyttänyt seikkailunnälkäistä pentua, joka nyökytteli päätään kuin osoittaakseen hyväksyvänsä tilanteen.
Seuraavaksi perhe siirtyi isän johdolla heidän pesänsä vieressä olevan karhunvatukkapensaan luokse. ”Tämä oli Eloklaanin parantajan pesä”, suuri kolli kertoi ja astui edeltä sisään. Cosmos unohti hetkeksi ison kiven ja seurasi uteliaana kasvattajaansa peremmälle pesään.
Pensas oli hämmentävän tilava, ja sen alle selvästikin olisi mahtunut useampi kissa. Jostain syystä tila haisi jotenkin oudolta, mikä sai Cosmoksen nyrpistämään nenäänsä.
”Mikä täällä haisee?” Lyra kysyi ääneen kysymyksen, jota kaikki kolme pentua varmastikin ajattelivat samaan aikaan.
”Parantajat olivat kissoja, jotka käyttivät erilaisia yrttejä hoitaessaan kissojen vammoja ja sairauksia”, isä vastasi ja viittasi hännällään pesän toisella laidalla oleviin kahteen kiveen, joiden väliin jäi aukko. ”Tämä on sairasaukio, jossa potilaat nukkuivat, ja tuolla kivenkolossa on parantajan nukkumapaikka sekä yrttivarasto.”
Cosmos tepasteli uteliaasti lähemmäksi kahta kiveä ja oli vähällä pökertyä työntäessään päänsä sisään aukosta, kun hänen naamalleen lehahti tyrmäävän vahva tuoksu. Hän vetäytyi taaksepäin selkäkarvojaan pörhistellen ja yritti hieroa tassullaan hajua pois nenästään.
”Jatketaan matkaa!” Isä oli jo patistelemassa muita kohti pesän suuaukkoa. Cosmos puisteli päätään nopeasti, ennen kuin hyppeli muiden perään. Hän oli paljon mieluummin ulkona, jossa oli raikasta ilmaa hengitettävänä, kun jumissa tässä löyhkäävässä pesässä.
Ulkona seurue suuntasi jo seuraavaa pesää kohti. Cosmos lähti aluksi töpöttämään heidän peräänsä, mutta sitten hänen huomionsa herpaantui jälleen leirin keskellä komeilevan kiven takia. Ihan kuin se olisi kutsunut häntä kiipeämään päälleen. Hän hidasti askeliaan, vilkaisi vaivihkaa muihin päin – kukaan ei näyttänyt huomaavan hänen puuttumistaan – ja kipitti sitten pikapikaa kivelle.
Pentu pysähtyi silmät innokkaasti kimmeltäen kiven eteen ja huiski ilmaa ohuella hännällään. Tänään hän vallottaisi tämän kiven! Hän keräsi lihaksensa kasaan ja valmistautui ponnistamaan. Yksi… kaksi… kolme! Kolli pomppasi suoraan päin kiven kovaa, kylmää pintaa ja yritti siihen osuessaan haroa kynsillään otetta jostakin, mutta epäonnistui ja valahti maahan. Cosmos ei aikonut luovuttaa hevillä, ja niinpä hän ryhtyi saman tien uuteen koitokseen.
Monen monituista loikkaa myöhemmin pennun kyynerpäitä kirveli ja hänen kynsiinsä sattui, mutta siltikään hän ei ollut vielä valmis antamaan periksi. Hän olisi voinut jatkanut touhua vaikka koko loppupäivän, ellei emo olisi ilmestynyt jostakin hänen viereensä ja keskeyttänyt häntä.
Naaras maanitteli hänet mukaansa luvaten voivansa myöhemmin auttaa häntä kiipeämään kivelle. Cosmoksen ei tarvinnut harkita vastaustaan kovin pitkään – hän halusi päästä kiven päälle keinolla millä hyvänsä, ja emo voisi isompana auttaa häntä saavuttamaan tavoitteensa helpommin.
Cosmos käveli emonsa perässä, kun tämä jo muutaman askeleen jälkeen pysähtyi äkisti. Cosmos kurkisti hämmentyneenä emonsa takaa ja näki mustan naaraskissan, jonka kanssa tämä oli jäänyt juttelemaan. Mustan kissan katse kääntyi yllättäen Cosmokseen, ja se sai hänen nahkansa pistelemään vaivaantuneesti. Mitä emo oli sanonut tälle?
Yhtäkkiä Cosmoksen pitikin mennä parantajan pesälle tämän ventovieraan kanssa, ilmeisestikin hoitamaan hänen haavojaan, jotka hän oli saanut kiipeillessään. Emo ei kuitenkaan tullut mukaan, mutta Cosmos viis veisasi siitä. Ei hän tarvinnut emoa mukaansa, kun hän oli mustan naaraan kanssa. Kissa hoitaisi hänen haavansa kuntoon, ja hän pääsisi takaisin kiven valloituksen pariin – tarinan loppu.
Naaras komensi rauhallisella äänellä Cosmosta odottamaan heidän käveltyään sairasaukion poikki kahden kiven välissä olevaan pesään, ja hän istahti kuuliaisesti paikoilleen ja odotti kissan tulevan tekemään taikansa, jotta hän voisi palata takaisin leikkimään. Vaikka pesässä oleva haju aiheutti edelleen Cosmokselle päänsärkyä, hän ei voinut olla kuikuilematta, mitä musta kissa puuhasi vähän matkan päässä. Seinän viereen oli niputettu nätteihin riveihin kuivuneita kasveja, ja kissa näytti etsivän niistä sopivaa. Cosmos muisti isän kertoneen aiemmin samana päivänä, miten parantajat olivat käyttäneet yrttejä sairaiden ja haavoittuneiden hoitamiseen. Tämän kissan täytyi siis olla parantaja.
”No niin pikkukaveri, sinun tehtäväsi on käydä lepäämään tuohon selällesi, niin minä katson niitä sinun haavojasi”, naaras ohjeisti pentua, joka kurtisti kulmiaan hieman kyseenalaistavasti ja oli aikeissa väittää vastaan, mutta ei ehtinyt, kun kissa keskeytti hänet: ”Mikä sinun nimesi olikaan?”
”Cosmos”, Cosmos heilautti korviaan ja suostui lopulta menemään selälleen kissan ohjeiden mukaisesti.
Hän tunsi kissan koskettavan kyynerpäitään kevyesti, ennen kuin otti suuhunsa kasvin varren ja ryhtyi jauhamaan sitä suussaan. Cosmos seurasi intensiivisesti katseellaan naarasta, joka vaikutti uhkaavasti olevan aikeissa levittää suussaan käyneen kasvin jämät hänen jaloilleen.
”Et kai sinä laita tuota minun turkkiini?” kollipentu kysyi epäuskoisena ja oli jo valmis kiepahtamaan takaisin oikein päin ja luikkimaan pakoon, mikäli hänen epäilyksensä osuisivat oikeaan.
//Roska?
SuperKP-boosti käytössä
