Dakota
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Nautiskelin Merkuriuksen saalistamaa hiirtä kaikessa rauhassa. Olin totaalisen uppoutunut omiin ajatuksiini, äskeinen välikohtaus villikissojen kanssa oli yhä elävänä mielessäni. Siinä olisi voinut käydä hullusti, vaikka meillä olikin ollut ylivoima. Mutta jos olin ymmärtänyt oikein, näitä niin kutsuttuja kuolonklaanilaisia oli lisää. Eikä se äkkipikaisen oloinen kolli antanut heistä ainakaan omasta mielestäni kovin hyvää kuvaa, mikäli otettiin huomioon se, että tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun otimme näihin villeihin minkäänlaista kontaktia – mutta se puhtaanvalkoinen naaras olikin vaikuttanut ihan kivalta.
Nuoleskelin viimeiset hiiren rippeet suuhuni, lukuun ottamatta luita, jotka olin siirtänyt hieman syrjemmäksi. Isä oli tykännyt syödä riistansa luineen päivineen, mutta itse en siitä tavasta niin välittänyt. Söin kaiken minkä sain irti, ja loput jätin haaskaeläimille.
Muistellessani isää, minulle iski yhtäkkiä kamala koti-ikävä. Halusin uskoa hänen olevan yhä täysissä voimissaan, ja löytäneen jonkun vanhoista ystävistään, joka voisi huolehtia hänestä nyt kun minä en enää ollut suorittamassa sitä vastuuta. Tuijottelin tassujani hiljaa. Isä oli nokkela. Hän pärjäisi kyllä. En saisi antaa hänen estää minua unelmoimasta jostakin suuremmasta. Janosin seikkailua, janosin merkitystä elämälle. Siksi minä olin alunperin lähtenytkin, enkä saisi vajota murehtimaan menneistä.
Huokaisin, ja ryhdyin sitten siistimään turkkiani. Vilkuilin ohimennen Coronan ja Merkuriuksen suuntaan. Hekin näyttivät lopettelevan ateriaansa. Seuraavaksi päähäni putkahti kysymys, jota olin pyöritellyt mielessäni siitä lähtien kun olimme jakaneet ensimmäisen kerran tuoresaaliin, eli alle puoli päivää sitten. Aikoivatko veljekset jättää minut? Olimmehan me tunteneet toisemme vasta vähän aikaa, mutta minä nautin heidän seurastaan todella. Mutta ihmekös tuo; he olivat ensimmäiset omanikäiseni, jotka olin koskaan tavannut.
Kuin ajatukseni lukien Merkurius kysyi seuraavaksi: ”Oletko päättänyt miten aiot jatkaa tästä eteenpäin?”
Katsahdin laikukkaaseen kolliin hieman hämilläni. Oliko tämä todellistakaan?
”Aiotko jäädä meidän seuraamme vai jatkaa matkaasi jonnekin muualle?” kolli yritti selventää. Kysymys oli tullut minulle täytenä yllätyksenä, ja se sai minut liikuttumaan syvästi. Ehkä minulla todellakin oli nyt ystäviä.
Kasvoilleni nousi heikko hymy. ”Voisinko siis jäädä teidän kanssanne?”
Veljekset vilkaisivat nopeasti toistensa suuntaan. Molemmat nyökkäsivät vähän. Sitten Merkurius kääntyi taas puoleeni:
”Emme näe siinä mitään estettä.”
”Sitä paitsi, yhdessä pärjäämme todennäköisesti paremmin”, Corona maukui väliin.
”Selvä. Sitten minä jään”, ilmoitin enemmän kuin ilahtuneena. Nousin seisomaan ja ravistelin turkkiani. En malttanut odottaa tulevaa yhteistä taivaltamme.
”No, onko teillä ideoita mitä tehdään seuraavaksi?” kysyin katsellen veljeksiä uteliaana.
//Corona ja Merkurius?
//360 sanaa
