Dakota
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko |
Katsoin Coronaa yllättyneenä ja siirryin pois hänen päältään, antaen tämän nousta takaisin käpälilleen. Kastanjanruskea kolli ravisteli turkkiaan ja katsoi takaisin minuun hyväntuulisesti kullankeltaisilla silmillään, hän ei ollut tainnut loukkaantua äskeisestä – mikä onni.
”Sinä säikäytit minut”, myönsin vähän nolona, mutta kasvoilleni levisi puhuessani huvittunut hymy. ”Ei kai sattunut?” Kiersin ystäväni ympäri useaan kertaan, ja tutkin hänet mahdollisten vammojen varalta, mutta kun en löytänyt mitään, niiskaisin vain nenääni ja istahdin takaisin alas.
”Ei sattunut”, kolli pudisteli päätään, hän puhui tyynnyttelevällä äänellä.
”No hyvä”, huokaisin ja annoin lopulta karvojeni laskeutua. Jos totta puhutaan, olin melkein saanut sydänpysähdyksen kuullessani rapinaa pesän ulkopuolelta. Olin säikähdyksissäni ollut jo valmiina teurastamaan esiin astuvan kissan, mutta onneksi olin saanut hillittyä itseni. Muuten Coronasta olisi jäänyt jäljelle enää pelkkä talja.
Katsahdin nousevaan aamuun. Pesässä alettaisiin kohtapuolin heräillä, ja ainakin minulla oli jo nyt kiljuva nälkä. Nousin ylös ja venytin selkääni pitkään ja hartaasti, ja niin hyvältä se tuntui, että minua alkoi oikein haukottaa.
”Ajattelin lähteä metsälle. Tuletko mukaan?” käännyin katsomaan Coronaa, joka myöskin oli suunnannut kullankeltaisen katseensa horisonttiin. Erakko vilkaisi ensin minua, sitten takanamme kohoavia hiiltyneen kaksijalan pesän raunioita.
”Entä vartiointi?” hän kysyi epäröivän kuuloisesti.
”Minä voin katsoa kotinne perään sillä aikaa.” Raunion varjoista meitä katseli pähkinänruskea silmäpari. Tunnistin kissan ennen kaikkea tuosta katseesta Timiksi, uudeksi liittolaiseksemme – tai sellaiseksi minä ainakin hänet laskin.
”Voisitko todella?” kysyin hieman yllättyneenä. Kolli nyökkäsi.
”En saa enää unta, ja enköhän minä ainakin pysty herättämään toiset, jos jotain hälyttävää ilmenee”, Timi vastasi lapojaan kohauttaen, ja irvisti sitten ja nosti kipeän jalkansa taas hieman koholle. ”Kunhan ette vain viivy liian kauaa”, hän lisäsi kuitenkin.
”Emme viivy”, lupasin ja heitin tälle vielä lämpimän katseen, ennen kuin viitoin Coronaa seuraamaan. Kastanjanruskea kissa vilkaisi vielä Timiä, ikään kuin ei olisi tiennyt, pystyikö tähän varmasti luottamaan, mutta loikki sitten perääni.
Heinikko oli aamukasteesta kostea, ja värähdin joka kerta, kun tunsin kylmän pisaran tipahtavan turkilleni jostakin korresta hiipiessämme varovasti eteenpäin niityllä. Corona kulki vierelläni, hänen turkkinsa hipoi melkein omaani.
Yhtäkkiä sain vainun. Laskin häntäni kollin lapojen päälle ja käskin tämän pysytellä paikoillaan, kun lähdin liikkumaan ääneti ja matalana kohti tuoretta hiiren hajua. Aioin saada sen kiinni.
Mutta kun ehdin hiiren kohdalle, se oli jo huomannut minut ja kipitti vikkelästi karkuun. Se kuitenkaan ei tajunnut lähteneensä väijyssä odottavan ystäväni suuntaan, ja saikin pian surmansa Coronan kynnen kautta.
Erakko asteli esiin hiirtä hampaissaan roikuttaen. Hymyilin hänelle hyväksyvästi, ryhtyen sitten etsimään toista hajua. En voisi palata takaisin kotiin tyhjin käpälin, halusin yllättää toiset riittoisalla aamiaisella, jotta kaikki saisivat aloittaa päivänsä täysillä vatsoilla.
Käytimme hyvän tovin uuden saaliin etsimiseen, ja lopulta onnistuimme nappaamaan vielä pari myyrää ja toisen hiiren, kunnes tulimme siihen tulokseen, että olisi jo parasta palata takaisin, ennen kuin muut ehtisivät huolestua katoamisestamme. En uskonut Kaarlon liiemmin ilahtuvan löytäessään Timin vahtimasta hänen untaan. Toivoin Merkuriuksen pitävän pienen kollin puolia, mikäli isäni alkaisi hankalaksi.
Kun saavuimme takaisin pesälle, Timi istui yhä vartiossa. Hän otti meidät rauhallisesti vastaan, ja päästi meidät ohitseen peremmälle pesään, jossa Kaarlo ja Merkurius olivat jo heräilemässä. Erityisesti isääni tuli eloa, kun hän haistoi tuoreen riistan.
Jaoimme saaliit kaikkien kesken, mutta kun Timi tuli paikalle, muistin, että meitä oli enemmän kuin neljä ruokittavaa suuta. Viitoin kollia tulemaan viereeni.
”Voimme jakaa tämän”, tarjosin epäröimättä ja työnsin myyrääni lähemmäksi tuota. Timi katsoi minua pitkään, mutta tuli sitten lähemmäksi ja kumartui haukkaamaan palasen. Seurasin hänen ja muiden ruokailua hyvällä mielellä.
”Mitä tehdään tänään?” kysyin kaikilta yllättäen. Annoin katseeni kiertää jokaisessa paikalla olevassa kissassa, ja odotin saavani jonkinlaisen vastauksen.
//Veljekset?
//565 sanaa
