Fetus
//Kirjoittaja: Tipu
//Erakko |
Katsoin tyynenä ruskeaa kollia, en todellakaan ollut häntä pelkäämään, vaikka hän omisti kynnet. Siinä missä hän omisti kynnet, uskoin hänen omaavan myös sydämen, sekä minä jalat. Tuo luuli minua emoksi? Olin melkein nauraa väitteelle, en minä keneenkään tyhmään kolliin loksahtaisi tai antaisi tuon koskea minuun, en enää. Kolli myös kysyi oivan kysymyksen, mistä tuo tiesi etten vienyt häntä ansaan? Niin, eipä mistäkään, en itsekkään tiennyt olinko menossa suoraan ansaan, mutta jos olin, nyt omasin kissan joka osasi tapella mukanani. Kollin kysymykset olivat tosin aika.. suloisia, niin, omalla tavallaan. Kerroin kuvailman totuudesta, en niinkään välittänyt siitä oliko pentu elossa vai kuollut nyt.. En saanut siitä mitään vastineeksi, mutta olisihan tässä kiva mahdollisuus tutustua kolliin. Tiesin jo kertoessani saavani kollin mukaan, hän ei voisi jättää orpoa yksin, eikä yksi osa minustakaan sallinut sitä. Hän vaikutti hieman.. Vihaiselta siitä faktasta että auttoi minua, että joutui siihen paikkaan. En tiennyt oliko moinen esitystä, vai oliko hän noin vihainen pienestä voitostani kollia vastaan? Noh, olisin hänelle palveluksen velkaa tästä. Olin ehkä tyytyväinen pienesti pennun puolesta – ainakin niin halusin uskoa, vaikka todella olin tyytyväinen vanhemman kissan seurasta, ehkä saisimme oikeasti keskusteltua emmekä vain muristua? Kysyin oikeasti uteliaisuudesta miksi kolli oli niin kaukana kotoa, saaden vastauksen.
”Väkesi ajoi minut ja pennun pois rajan tuntumassa, tosin pentu oli karannut ennen sitä”, Tokaisin. Kylkiäni, sekä korviani sattui, mutta en halunnut sen näkyvän. En halunnut mutta sinnittelin etten sanonut mitään. Kipu kulkisi mukana. Olin iloinen siitä ettei Aavevarjo enää murissut minulle, vaan oli enemmän tyyni. Kuljin takaisin kohti Kuoloklaanin rajaa.
”Eli hän saattaa olla Kuoloklaanin rajojen sisäpuolella?”, Kolli epäröi, katsoin eteenpäin, pettymys ja pieni pelko silmissäni. Niin, jos olisi klaani käyttäisi häntä varmasti hyväkseen, kiristäisi minua pennun hengellä. Saattoi olla että he pilkallaan tappaisivat pennun. Se oli väärin, ei kukaan pentu ansainnut sitä. Tosin mitä se haittaisi jos kiristäisivät, ei minua kiinnostanut! Villisielu siitä kärsisi, enkä minä. Tunteeni olivat aivan liian monimutkaisia.
”Niin, eli meidän kannattaa kiirehtiä ettei kansasi löydä pentua ennen meitä, tiedä vaikka satuttaisivat”, Sanoin inhottavan surkeana. Oli inhottavaa kuinka riippuvaisia pennut olivat vanhemmistaan, en tosin halunnut pikku kollille samaa kohtaloa kuin minulle. Saisin tästä irti Aavevarjon seuraa. Nopeansin askelia, irvistäen kivusta. Meidän täytyisi kiirehtiä todellakin, en tietänyt täsmällen kuinka kaukana olisimme paikasta, saati missä kolli oli.
”Miksi lähdit klaanista?”, Kysyin. Katsoin puita, joiden lehdet olivat muuttaneet väriään, ilma oli jo koleaa, sekä ruohikko vetistä. Satoi vähän väliä. Villisielu oli useasti valittanut sateesta, kertoen inhoavansa sadetta. Minä taas pidin siitä, kun pystyin juoksemaan raittiissa ilmassa, vaikka olikin vähän viileä. Katsoin sitten utealiaana kolliin, en tosin voinut sanoa oliko kaikki irvakkuus minusta pois, mutta utelias olin. Kolli näytti pohtivan moista.
”Halusin nähdä maailmaa”, Kolli vain murahti. Eli mökötys taas päälle. Tuo alkoi hiljalleen ärsyttää jopa minua, mutta en sanonut enää mitään. Pidin katseeni maassa kulkiessani. Pysyin hiljaa, pitäen mielessäni sotaa siitä ärsyyntyäkkö kollille, pilkata, vai pysyä hiljaa. Lopulta kovetin naamani, sanomatta enää sanaakaan. Kuljin vain pesän lähelle.
”Eli, parin ketun mitan päässä on pesäni, joten pennun etsintään”, Tokaisin, nyökäten pesän suuntaan. Katsoin sitten ruskeaa kollia, sekä tuon meripihkaisia silmiä.
”Mutta tuskin sinä häntä löydät”, Murahdin, katsoen sitten maastoa, miettien mistä suunnasta aloittaa. Tietty haistoin yhä pesäni, mutta kaikki jäljet pennusta olivat kadonneet sateiden aikana. Ruskapennun olisi melkeinpä mahdotonta löytää sateen pitävää paikkaa tässä säässä. Pentu olisi nälissään, kylmissään, ehkä ketun ansioista kuollut, mainiota.
”Hajaannumeko?”, Kysyin vielä nopeasti toisten sanojeni perään, katsoen ruskeaan kolliin.
//554 Sanaa
//Corona?
