Fetus
//Kirjoittaja: Tipu
//Erakko |
“Uskon, että Ruska pääsi karkuun. Toivon tosiaan, että muutkin ovat turvassa”, Hän sanoi heti alkuun, antaen katseen jota oikeastaan kaipasin. Kai olin liian monen muurin taakse lukinnut itseni, etten antanut nyt minua syövän pelon näkyä. Hetkeksi ne muurit vain.. Sulivat, räpyttelin vain silmiäni, katsoen häntä hämilläni. Hän kuitenkin kääntyi ja lähti muualle. Kerrankin halusin huutaa hänet takaisi. Mutta sitten kovetin katseeni. Takaisin Fetus! Et voi olla noin pehmo yhden kollin takia, et ainakaan täällä. Syytin koko tempauksesta kipua joka hallitsi joka tassuani. Annoin kumminkin kollille rauhan jota hän kaipasi. Hataroiden kömmin makoilemaan pehmeimmille kohdille. Tietty päässäni oli kulunut kymmeniä keskusteluja mitä vanhempani sanoisivat jos näkisivät minut nyt.
“Fetus sinut on juuri koulutettu tälläisiin tapauksiin!”, He luultavasti sihisivät. Enhän minä paljoa pentuna oppinut, varsinkaan motivaatioin puutteessa. Mutta se mitä tiesin oli arvokasta. Kuuntelin jos kuulisin Coronan sanovan asiakaan. En kuitenkaan kuullut sanovan mitään, tai jos hän olisi sanonut jotain se olisi varmasti peittynyt muiden eläinten hälinään.
”Corona?”, kysyin vielä, mutta kolli ei sanonut sanakaan, hän varmasti nukkuu. Korjasin asentoani, yrittäen kuitenkin vielä levätä. Ei nukkua, en pystynyt siihen nyt. Menin ylikierroksella kollin saapumisesta. Minun pitäisi edes vartioida jotenkin toisen unta. En tiennyt miten kauan lopulta olin hereillä kunnes nukahdin. Kerkesin kuitenkin käydä syömässä teko lihanpaloja ja sen lientä. Myöskin lipitin outoa vettä pari suullista. Oli tosin täysi tuska kömpiä takaisin paikalleni.
En niinkään koskaan nähnyt unia. Tai jos näin en muistanut niitä. Mutta tällä kertaa muistin. Kaksijalka jahtasi ruskaa, sekä mimä jouduin katsomaan kaikkea. Lopulta ruska juoksi suoraan rotkoon. Heräsin pienen kollin kiljuntaan, kun hätkähdin viimein hereille. Aurinko paistoi kuten tavallista, enkä ollut lainkaan varma ajan kulusta. Saattoi olla että olimme nukkuneet juuri koko yön, tai vain hetken. Kaksijalka oli juuri kohdallani, kunnes se jatkoi matkaa. Oli tympeää kuunnella tai etsiä mitä nyt. Kun yritin kuunnella ja etsiä corosta jälkiä, yrittivätkö kaksijalat ottaa häntä jo nyt, sain vain kaamean eläin lauman hajuja nenääni ja ääniä korviini. Aivan liian meluisaa aamusta. Korvani painuivat luttuun pelkästä yrityksestä.
”Oletko hereillä?”, Kysyin tarkoittaen kysymyksen Coronalle. Tuskin kukaan seurasi puhettani täällä. Yrtin ryömiä eteenpäin pesän etu osaan. Mutta päädyin mouruamaan voimakkaasti astuessani väärään osaan kahdella käpälällä. Kipu sokaisi minut hyväksi hetkeksi. En pääsisi tällä menolla vielä minnekkään jos vääräkin askel sattui näin paljon. Purin hammasta ja toivoin ettei Corona sanoisi asiasta mitään äly vapaata. Ei kai hän sanoisi.
//Coro? Anteeks kesto.
//355 sanaa
