Fetus
//Kirjoittaja: Tipu
//Erakko |
Seurasin ehkä vähän hämmentyneenä kastanjanruskean turkin omaavaa kollia, hän vei minut huomattavasti syrjempään muista katsoen. Emmekö menisi sinne pesään jossa saisin levätä, anna olla jo kolli, minua väsytti, vaikka toki olin hämilläni olin tuskissani samalla, en jaksanut kyseenalaistaa mitään. En ollut aivan varma mitä minun ja kollin välillä oli, tai en halunnut tietää, saati sanoa sitä ääneen. Ennen moinen oli saanut minut melkein tapetuksi, joten nyt pysyisin kaukana mahdollisista kolleista tai naaraista. Toki hän sai vereni kiehumaan aika ajoin, mutta samalla meidän välillämme oli jotain mikä sai meidät tekemään tyhmiä asioita.. Auttamaan, olemaan epäitsekkäitä. Fetus herätys! Et voi haaveilla vieraasta kollista, vihollisen, mahdollisen vihollisen, selvä, tuttavan mailla. Istahdimme syrjemmälle, kun vedin hallitusti häntäni tassujen eteen peitteeksi, suoden rauhallisen katseen kolliin, mitä nyt? En antanut kivun, väsymyksen, tai muunkaan näkyä kasvoillani, ei mitään merkkejä heikkoudesta. Niin maailma meni, keneenkään ei saisi luottaa, saati uskoa, kenellekään ei saisi olla luottavainen, tai luvata enempää kuin pystyi.
“Pyysitkö minut tänne huviksesi istuskelemaan?” päädyin näpäyttämään. Tällä kertaa en edes yrittänyt peittää pilkkaa äänessäni. Tunsin vihlaisevan kivun, joka välähti naamallani hetkisen ennen kuin sai sen peitettyä, sen jälkeen katseeni ei horjunut kun katsoin kollia. Jouduin tietty katsomaan kollia yläkulmaan, mutta en niin yläkulmaan kuin sitä valko mustaa kollia, kuka hän olikaan. En kuitenkaan antanut sen häiritä, hän ei ollut minua millään tavalla arvokkaampi. Kolli murisi vain mitäpä veikkaat minulle, ja minä kohautin kulmiani, mistä minä tiedän? Olin valmis sanahtamaan jotain ikävää kollille vastaukseksi, sillä hän tuntui vitkuttelevan aivan liikaa, ainakin minun makuuni. Hän oli jäänyt jotenkin kiinni silmiini, tai turkiini, minuun. Heilautin häntääni ahdistuneena, mitä tuo aikoi? Aavevarjon kupla näytti puhkeavan tuolla, hän räpäytti hassusti kahdesti silmiään, aukaisten suunsa.
”No niin. Haluaisin korjata yhden asian, mitä kerran kerroin sinulle. Huomasit varmaan kaikkien hämmentyneet ilmeet sinun puhuessasi minusta, eikö?” , enhän minä mikään ääliö ollut, toki olin ollut hereillä. Kissat olivat reagoineet kui eivät olleet koskaan edes kuulleet sanoja joita käytin, tai että tänne jääminen olisi jotenkin väärin luvattu. Siristin silmiäni epäillen mistä tässä olisi kyse, mitä kolli oli kertonut minulle mikä ei pitänyt paikkaansa. Hän ei ollut puhunut minulle paljoa, joten voisin hyvin arvata mitä tuo oli valehdellut minulle.
”Paremmin kuin hyvin. Enkä edes tiedä mistä se johtui. Sanoin vain muutaman tavallisen lauseen, eikö sinun kissasi ymmärrä ihan normaalia kieltä?”, kinasin kollille, joka katsoi minua tyynesti, hän oli aivan liian tyyni minulle. Toki hän olisi voinut suuttua koska omalla tavallaan pilkkasin hänen perhettään, tavallaan en voisi koskaan ymmärtää moista koska en omannut perhettä.
”Kuuntele nyt. Nimeni ei ole oikeasti Aavervarjo, vaan Corona. Sen takia ystäväni olivat niin hämmentyneen näköisiä. En ole koskaan asunut Kuolonklaanissa, mutta olen kyllä toiminut sen alaisena” , Kolli kertoi, katsoin silmät siristävinä kollia. Corona? Mitä hän aikoi. katsoin häntä, hyvin pitkään, hän jatkoi puhettaan. Hän oli todella valehdellut minulle. En tiennyt mitä odottaa, tai miten reagoida toisen isoon valheeseen, mutta nyt en reagoinut mitenkään, kuuntelin vain kun tuo jatkoi. Noh, tämän takia en luottanut keneenkään. Sydäntäni kuitenkin kirpaisi hieman kuunnella tuota. Ei, hän ei ollut minulle mitään, eikä koskaan tarkoittaisi sen enempää. Miksi kolli oli valinnut kaikista nimistä tuon nimen, tuo olisi voinut valita minkä tahansa klaani nimen, mutta tuo valitsi Aavevarjon. Minkä olisin itse valinnut? Sitä paitsi kerran kolli ei itse ollut klaanilainen miten hän oli sidoksissa niihin kissoihin. Olin aika varma että se “taivaslaulu” niminen naaras oli peräisin klaanista.
”En olettanut, että tapaamme enää koskaan, enkä silloin edes halunnut kenenkään Kuolonklaania sabotoivan kissan tuntevan minua. Minun ei ole tapana esittäytyä sellaisille kissoille. Kuitenkin syvimmät pahoitteluni jos loukkasin sinua”, Hymähdin vain katsoen kollia, korvani painuivat lyttyyn hetkeksi, kun pidin katseeni maassa. Fetus ryhdistäydy! Hän ei ole mitään sinulle! Nostin vihreät silmäni, taas tyynenä, harkitsevan, minua tutkailevan näköiseen kolliin, hän odotti miten reagoisin siihen. Kohauti lapojani, niellen suruni, vihani, sen pienen kivun. Jos alkaisin räyhäämään en omaisi enää sitä yöpaikkaa, enkä olisi hyötynyt kollista taaskaan tuolloin mitään.
“Selvä, tajuatko että olen enemmän väsynyt kuin vihainen jostain hiirenpapanan nimesi vuoksi”, Ehkä olin vihainen, aivan vähän. Aave- Corona katsoi minua vielä tutkaillen, kunnes lähti viemään minua kohti tyhjää pesää. nyökkäsin kollille vielä kiitokseksi kun livahdin sisään mustaan tyhjään pesään. En valittanut, vaikka pesässä ei ollut sammaleita, aloin vain sukimaan turkiltani kaiken veren, sekä lian pois. Sävähdin osuessani avohaavaan, mutta jatkoin pesu tuokioitani. Puhdistin kaiken veren turkiltani ja korjasin asentoani. Aloin miettimään kaoottista päivää. Mitä enemmän mietin coronaa sitä enemmän toisen vale sattui. Noh, siinä olisi syy tehdä toisen elämä hankalaksi. Painauduin turkkiini, yllätykseksi, en halunnut myöntää sitä, se kipu sisällä sai minut nyyhkyttämään hiljaa. Ehkä pennun menetys oli liikaa, kollin valheen kanssa. Mitäs olin mennyt luottamaan, sen siitä sai.
“Fetus.. Itketkö?”, Kuulin Coronan äänen pesän suusta, toisella oli jotain suusaan, luultavasti riistaa, hän katsoi minua hämillään. Vedin ilmeeni pakolla tyyneksi, nostaen katseeni kolliin. Kaikki sattui, kahden naaraan menetys, ehkä se sattuisi myös joskus minullekkin, tai jotain samankaltaista. Kolli katsoi minua ilmeellä jota en halunnut lukea.
“En, Tule sisään”, Yritin valhdella, murtamatta ääntäni, se kuitenkaan ei onnistunut täydellisisesti. Tiesin etten kuitenkaan kertoisi kollille itkun syytä, en hevillä. En toki tykkäisi jos toinen koskisi minuun.. Ehkä oli huono vaihtoehto jäädä tänne. Yritin rauhoittaa itseäni. Tämä ei tarkoittaisi etten piikittelisi Coronaa, ei todellakaan. Käänsin katseen minua epäröiden lähestyvään kollia, kammeten itseni istumaan. Hänen ei olisi sopivaa nähdä minut noin heikkona.
//861 sanaa
//Corona?
