Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Kissanminttu oli käymässä vähiin, Härmä huomasi, kun järjesteli yrttivarastojaan. Monet siististi tammenlehdille asetelluista kasoista olivat huvenneet, ja nyt kylmien aikojen lähestyessä täydennystä ei ollut odotettavissa. Härmä hymähti harmistuneena huomatessaan kehäkukkienkin olevan loppumaisillaan: niitä saisi lisää vasta ensi hiirenkorvana. Kehäkukka oli yrteistä yksi hyödyllisimmistä, sillä sitä käytettiin tulehduksiin ja haavoihin. Ahkerasti sitä oltiinkin käytetty kaksijalkalan saastaisessa, tulehdusherkässä ympäristössä.
Härmä päätti lähteä etsimään yrttejä. Hyvällä tuurilla hän saattaisi löytää vielä viimeisiä, sinnikkäitä kasveja, jotka eivät olleet vielä antautuneet lehtisateen tuoman roudan alle. Kirveliä olisi hyvä löytää, sillä sekin paransi tulehduksia. Kissanminttuvarastojakin olisi täydennettävä, sillä lehtikadon aikaan sitä tarvittiin erityisen paljon viheryskätartuntojen vuoksi.
Aamu oli vielä punertavan sävyinen, eikä ukkospoluilla vielä liikkunut hirviöitä. Härmä sai siis kulkea rauhassa läheiseen puistoon aamun routa tassujaan pistellen. Puistossa olisi tähän aikaan hiljaista. Usein kiireisempinä aikoina, kuten viherlehtenä se oli täynnä kaksijalkojen pentuja, jotka juoksivat ja huusivat kuin pienet villieläimet. Härmän oli kuitenkin ollut pakko ottaa riski jäädä mokomien jalkoihin, sillä viherlehtenä yrttejä esiintyi kaikista eniten.
Härmä ei ollut unohtanut Kanervaa tai emoaan, vaikka ei ollutkaan tehnyt pakoyritystä Kujakissayhteisöstä. Pakeneminen tuntui mahdottomalta, ja vaikka se onnistuisi, lähettäisi Päivänsäde epäilemättä kissoja hänen kurkkunsa perään. Sitä paitsi Härmä ei edelleenkään tiennyt, missä ihmeessä Kanerva saattoi liikkua, joten etsiminen olisi joka tapauksessa ollut hedelmätöntä. Hän oli lannistunut. Elämä kujakissayhteisössä oli ehkä turvallista ja hänen asemansa varma, mutta hän ei kokenut työllään olevan mitään merkitystä. Päivät pitkät hän täydensi varastoa, joiden yrteillä hän parantaisi täysin merkityksettömien kissojen vaivoja. Härmä toivoi löytävänsä pian uudelleen kostonhimonsa itsessään herättämän tulen. Jos niin ei kävisi, hänen olisi yksinkertaisesti riskeerattava kaikki ja paettava yhteisöstä.
