Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Aika kului ja kujakissayhteisö alkoi kotiutua uudelle reviirilleen. Metsässä eläminen toi omat haasteensa kissoille, jotka olivat tottuneet kaksijalkalassa asuessaan aivan erilaiseen ympäristöön, mutta vähitellen arki alkoi rullata. Metsästäminen oli monelle – kuten Härmälle – aluksi haastavaa, sillä täällä oli liikuttava aivan erilaisessa maastossa ja saalistettava aivan erilaista riistaa. Härmää helpotti se, että hän oli elänyt suurimman osan elämästään metsässä, mutta siitä huolimatta hän huomasi, että oli selvästi jo tottunut kaksijalkalan oloihin. Ei Härmä koskaan ollut kummoinen saalistaja ollutkaan, joten Keijukainen laittoi hänet mieluummin rajapartioihin.
Rajapartiot toivat Härmälle oivan tilaisuuden etsiä Kanervaa. Kun sopiva tilaisuus avautui partioissa, Härmä livahti aina hiukan kauemmas muista ja yritti löytää mentorinsa hajujälkeä. Hänen oli oltava varovainen, sillä Keijukainen oli edelleen tarkka jäsenten liikkumisista. Keijukaisen kanssa partioidessa hän ei mitään yrittänytkään.
Härmälle oli alkanut hedelmättömien etsintöjensä myötä valjeta, ettei Kanerva ollut ainakaan kujakissayhteisön uudella reviirillä. Hän myös epäili, ettei vanhaa naarasta löytyisi myöskään Kuolonklaanin tai Eloklaanin reviireiltä, sillä klaanikissat olisivat varmasti ajaneet hänet tiehensä. Kanerva oli jossain muualla. Hän saattoi olla hyvinkin kaukana, jossain Härmän ulottumattomissa, mutta kolli ei luovuttaisi. Hän oli niin lähellä emonsa murhaajan löytämistä, oli kenties jo taistellut tätä vastaan tai nähnyt tämän Kuolonklaanin leirissä. Härmän oli vain saatava tietää, kuka tappaja oli. Edes pieni vinkki Kanervalta auttaisi suuresti.
Härmä oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli pakko lähteä kujakissojen reviiriltä. Se tulisi kuitenkin olemaan hiukan ongelmallista. Keijukainen ei todellakaan päästäisi häntä noin vain lähtemään, eikä pakeneminen ollut tiukasti vartioidussa yhteisössä vaihtoehto. Edes yömyöhään leiristä hiippailu ei onnistuisi, sillä Keijukainen määräsi joka yö jonkun vartioon leirin suuaukolle. Oli selvää, että Härmä pääsisi lähtemään leiristä vain Keijukaisen luvalla, eikä hän ollut varma, voisiko saada tuota lupaa. Hänen oli kuitenkin pakko yrittää, vaikka se johtaisikin siihen, ettei kujakissayhteisön johtaja enää luottaisi häneen. Millään muulla ei ollut väliä kuin Kanervan löytymisellä.
Eräänä päivänä partion jälkeen Härmä harppoikin suoraan Keijukaisen luo. Hän toivoi naaraan olevan hyvällä tuulella, etenkin luottavaisella tuulella, mutta se oli harvinaista herkkua. Hän löysi harmaan naaraan leirin keskellä seisovan litteän kiven juurelta. Härmä oli miettinyt tarkkaan sanojaan ja toivoi löytäneensä oikeat.
“Keijukainen, voimmeko puhua hetken?” Härmä kysyi ehtiessään yhteisön johtajan luo. Keijukainen katsoi häntä uteliaana: vakava ilme Härmän kasvoilla kertoi, että hänellä oli jotain tärkeää asiaa. Harmaa naaras nyökkäsi ja astahti kauemmas parista muusta kujakissasta, jotka juoruilivat ketunmitan päässä kaksikosta.
“Selvä. Mitä asiaa sinulla on?”
Härmä teki parhaansa näyttääkseen katuvalta ja varovaiselta, jotta Keijukainen kuvittelisi, ettei hän mielellään tätä tehnyt.
“Noh… Eräs ystäväni asuu näillä seuduilla”, Härmä aloitti ja siirteli maata tassunsa alla teeskennellyn hermostuneesti. “Hän on todella taitava parantaja. Opin häneltä kaiken, minkä tiedän. Ajattelin, että hänestä voisi olla hyötyä kujakissayhteisölle. Olisi parempi, jos meillä olisi kaksi parantajaa.”
Härmä kohtasi hetkeksi Keijukaisen katseen vain nähdäkseen, että naaras siristeli epäileväisenä silmiään.
“Kenties”, kujakissa murahti nyökäten. “Yritätkö sanoa, että haluat lähteä etsimään häntä?”
Hienoa. Keijukaisen nopea päättelykyky helpottaisi Härmän työtä hiukan.
“Kyllä. Uskon, että hän olisi halukas liittymään kujakissayhteisöön”, Härmä sanoi hymyillen. “Hän olisi hieno lisä joukkoomme.”
Keijukainen nyökkäsi jälleen ja näytti puntaroivan Härmän ehdotusta. Härmä tiesi, ettei ollut Keijukaisen silmissä mikään luotettavin yhteisöläinen, mutta oli hyvä merkki, että naaras edes harkitsi asiaa.
“Ymmärrät varmasti, että en mielelläni noin vain päästä sinua lähtemään”, Keijukainen sanoi hetken päästä. “Mutta jos uskot, että hänestä tosiaan olisi hyötyä kujakissayhteisölle, voin antaa sinulle luvan lähteä etsimään häntä.”
Härmä tunsi olonsa voitonriemuiseksi. Hän ei ollut olettanut naaraan suostuvan näin helposti. Harmaa kolli oli jo valmis kiittelemään Keijukaista vuolaasti, kun kujakissayhteisön johtaja yllättäen jatkoi.
“Mutta”, Keijukainen sanoi ja katsoi Härmää terävästi silmiin, “jos et palaa, ennen kuin puissa on lehdet, me etsimme sinut, missä vain piileksitkään, ja tapamme sinut. Onko tämä selvä?”
Kun Keijukainen sanoi nuo sanat, Härmä uskoi niiden olevan täyttä totta. Hän kuolisi, jos ei palaisi, Keijukaisen kylmä katse takasi sen. Onneksi Härmän aikeena ei kuitenkaan ollut jättää kujakissayhteisöä taakseen, sillä hänen oli edelleen pysyttävä klaanien lähellä. Hän etsisi Kanervan ja palaisi takaisin ennen lehtien puhkeamista.
“On, Keijukainen”, Härmä sanoi vakavasti. “Minulla ei ole mitään aikomuksia paeta, jos sitä pelkäät. Voit luottaa minuun.”
Keijukainen katsoi häntä pitkään ja nyökkäsi sitten.
“Milloin lähdet?” naaras kysyi ja näytti rentoutuvan hiukan. Härmä virnisti.
“Nyt heti. Toivon mukaan näemme pian, Keijukainen.”
