Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Härmän viikset värähtivät teeskennellystä huvituksesta.
”Olet varmaan oikeassa”, harmaa kolli sanoi nyökäten. ”Oletko varma, että jaksat jo jatkaa? Ei olisi sinulle ollenkaan häpeäksi, jos haluaisit levätä tämän päivän.”
Päivänsäde pudisti napakasti päätään.
”Olen aivan kunnossa. Emme voi haaskata kokonaista päivää turhuuteen.”
Härmä oli hieman pettynyt Päivänsäteen vastaukseen, sillä hän olisi mieluusti käyttänyt tuon päivän Kanervan etsimiseen näiltä seuduilta. Hän oli jo suunnitellut, kuinka voisi Päivänsäteen levätessä hipsiä tiehensä sillä verukkeella, että etsisi yrttejä. Toisaalta ei ollut mitään takuita, tai edes mitään syytä olettaa, että Kanerva löytyisi täältä. Hän saattoi olla missä vain, ja Härmä tunsi itsensä hieman typeräksi pakkomielteisyydestään. Hän kuitenkin hautasi tuon tunteen: hänen oli löydettävä Kanerva, eikä millään muulla ollut väliä.
”Hyvä kuulla”, Härmä sanoi ystävällisesti. Hän suuntasi katseensa aurinkoiselle taivaalle selvittääkseen oikean suunnan. Kun kaksikko oli varma siitä, minne jatkaa, he lähtivät jälleen vaeltamaan.
Päivä oli aurinkoinen, mikä oli Härmän mieleen. Vaikka paksu hanki olikin toiminut jonkintasoisena eristeenä heidän pesässään, oli yö silti ollut kylmä. Oli mukavaa tuntea auringon lämpö turkillaan. Lisäksi aurinkoisuus oli selvä merkki hiirenkorvan lähestymisestä, mikä nosti Härmän mielialaa. Hiirenkorvana yrtit alkaisivat taas kasvaa, ja hän pääsisi kunnolla täydentämään varastojaan. Kenties Härmä voisi etsiä joitain niistä harvinaisemmista yrteistä, joista Kanerva oli hänelle kertonut.
Härmä ja Päivänsäde olivat saapuneet päivän aikana havumetsästä sekametsään, ja nyt selvästi lehtimetsään, sillä kuuset ja männyt olivat vähitellen jääneet taakse. Parantajakollilla oli hyvä tunne tästä metsästä. Se tuntui tutulta, ja hänellä oli vahva aavistus siitä, että hän oli nähnyt leppää nimenomaan täällä.
Härmä vilkuili ympärilleen ja Päivänsädekin näytti huomaavan, että nyt alkoi poltella. Heidän ympärillään kasvoi korkeita tammia, mustavalkoisia koivupuita sekä hoikkia pajuja. Härmä tiesi lepän olevan kasvi, joka levisi hyvin tehokkaasti. Hän oli huomannut uusien leppien syntyvän vanhemmistaan, joten lepiköt levisivät todella nopeasti. Jos tässä metsässä kasvaisi leppää, he löytäisivät sitä varmasti pian, sillä kyseisen puun tavoite tuntui aina olevan mahdollisimman laajan alueen valloittaminen.
”Eikö tuo ole leppää?”
Päivänsäteen lausahdus kiinnitti Härmän huomion. Hän vilkaisi siihen suuntaan, johon Kujakissayhteisön johtaja nyökkäsi, ja tyytyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen. Toden totta: heidän edessään leppien harmaat rungot muodostivat tiheän metsikön. Puulajista ei voinut erehtyä.
”Kyllä on”, Härmä sanoi huokaisten syvään. ”Viimeinkin.”
//Päivi?
