Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kanervaa ei ollut löytynyt. Tähän tulokseen Härmä joutui päätymään kierrettyään klaanien reviirien ympäri, vierailtuaan kaksijalkalassa ja jopa lähdettyään jo takaisinpäin kujakissayhteisön päämajaa kohti. Hän oli turhautunut, jopa epätoivoinen. Missä Kanerva saattoi olla? Hän ei ollut kuvitellut naaraan etsimisen olevan missään nimessä helppoa, mutta mahdotonta? Siihen Härmä ei ollut varautunut. Kenties kolli oli ollut liian optimistinen kuvitellessaan, että hänellä saattaisi yksin olla mahdollisuuttakaan löytää iäkästä parantajanaarasta. Metsä oli suuri, eikä Härmällä ollut varmaa tietoa siitä, että Kanerva edes liikkui tässä metsässä ylipäätään. Hän saattoi olla jo kaukana, vuodenaikojen päässä, täysin Härmän ulottumattomissa. Tai sitten – vaihtoehto, jota Härmä ei halunnut ajatellakaan – Kanerva oli kuollut.
Härmä ei kuitenkaan voinut uskoa, että niin olisi tapahtunut. Kanerva oli selvinnyt pahemmastakin. Hän oli selvinnyt lukemattomien kuiden ajan yksin ennen kuin hän oli Härmää tavannutkaan, joten ei ollut todennäköistä, että naaras olisi nyt kupsahtanut. Lisäksi Härmä aavisteli, että Kanerva toivoi vielä jokin päivä tapaavansa hänet – tai kenties hän ennemminkin toivoi sitä. Oliko hölmöä olettaa, että Kanerva olisi niinä kuina, jotka hän oli Härmän kanssa viettänyt, ehtiä kiintyä kolliin? Kanerva oli kuitenkin ollut Härmälle kuin emo, ja Härmä Kanervalle kuin poika. Varmasti naaras halusi vielä tavata hänet. Tähän toivoon Härmä tukeutui, kun hän viimein päätti jättää etsimisensä sikseen ja palata kujakissayhteisöön.
Keijukainen olisi varmasti tyytymätön. Härmän paluu oli hiukan venähtänyt, sillä hän oli halunnut vielä varmistaa, ettei Kanerva vain ollut niillä alueilla, joiden kautta he olivat kulkeneet klaanien luo. Hän ei kuitenkaan ollut ehtinyt niin kauas kuin olisi toivonut, ennen kuin lehdet jo puskivat esiin silmuistaan. Olisi hänen aikansa lähteä, jos Härmä ei halunnut Keijukaisen vihaa niskaansa. Ja sitä hän ei tosiaan toivonut, vaikka ei kujakissayhteisön johtajaa pelännytkään. Olisi vain paljon helpompaa, jos kujakissayhteisö pysyisi paikkana, jonne hän voisi tarvittaessa palata.
Härmä astui kujakissayhteisön reviirin rajan yli hiukan jännittyneenä. Olikohan mitään tapahtunut hänen lähtönsä jälkeen? Entä, jos leiriin kulkiessaan hän ei löytäisikään kujakissoja, vaan Eloklaanin, joka oli valloittanut kotinsa takaisin? Tai kenties Kuolonklaanin, joka oli pettänyt yhteisön? Jos Härmä olisi Henkäystähti, olisi hän ainakin harkinnut takin kääntämistä; kujakissayhteisön hallinnassa oli nyt heidän vihollisklaaninsa leiri, ja Kuolonklaani voisi helposti häätää pienempijoukkoisen yhteisön leiristä. Päällikkö kuitenkin tarvitsisi kujakissayhteisön vahvistuksia hyökkäyksessä Eloklaania vastaan, joten kenties selkään puukottaminen ei olisikaan kaikista järkevin vaihtoehto.
Härmä harppoi reviirin halki nyreänä yrittäen samalla viritellä ystävällistä hymyä kasvoilleen. Häntä sapetti palata takaisin: kaikista mieluiten kolli olisi jatkanut etsintöjään vaikka hamaan loppuun saakka. Härmää eivät kiinnostaneet Kuolonklaanin ja Eloklaanin väliset jännitteet tai Keijukaisen kostoretki. Hän halusi vain löytää Kanervan ja laittaa naaraan kakistamaan ulos tiedon hänen emonsa murhaajasta. Tämä yhdentekevä, typerä sota ei liikuttanut häntä mitenkään, mutta hän tarvitsi edelleen kujakissayhteisön turvaa.
Härmä asteli sisään leiriin. Ainakaan hän ei joutuisi keksimään mitään kovin vaikeaa valetta joutuessaan selittämään Keijukaiselle, miksi hän oli palannut yksin. Ei kukaan voinut olettaa, että yksi kissa voisi löytää tästä metsästä yhtään mitään.
