Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Päivänsäteen liikehdintä herätti Härmän. Hän haukotteli kammeten itsensä nopeasti istumaan kylmästä lumesta. He olivat edellisenä iltana vetäytyneet erään kuusen alaoksien alle, jotka lumen peittäminä olivat tarjonneet kaksikolle hyvän suojan kylmyydeltä ja vaaroilta. Kanervakin oli opettanut Härmälle, että lumi oli hyvä eriste. Vaikka se tuntui kylmältä, se piti viiman ja pakkasen loitolla.
Härmä katseli, miten Päivänsäde peruutti takaisin pesän suojiin ja alkoi selittää hänelle jostain eläimestä. Harmaa kolli kurtisti kulmiaan. Selvästi eläin oli sellainen, ettei kujakissayhteisön johtajakaan sitä tiennyt, muuten tämä olisi maininnut eläimen nimeltä. Kanervan kanssa liikkuessaan Härmä oli usein törmännyt erilaisiin otuksiin, mutta kaksijalkalassa oli kissojen lisäksi lähinnä koiria, jäniksiä, ja no, kaksijalkoja. Oli kulunut aikaa siitä, kun parantajakolli oli viimeksi kohdannut aidon petoeläimen.
Härmä asteli hiljaa heidän väliaikaisen pesänsä suuaukolle ja pisti päänsä ulos pakkasilmaan. Hänen ei kauaa tarvinnut hakea vierasta tulijaa katseellaan, sillä se oli liikkunut lähemmäs, ja seisoi nyt vain vähän matkan päässä. Härmä oli nähnyt vastaavan otuksen vain kerran, kauan aikaa sitten, mutta tapaaminen oli tehnyt häneen niin suuren vaikutuksen, ettei hän koskaan unohtaisi otuksen nimeä.
Hän kääntyi Päivänsäteen puoleen. Kollin neutraali ilme sai naaraan rentoutumaan hieman.
”Tuo on hirvi”, Härmä selitti. ”Tapasin sellaisen kerran Kanervan kanssa. Ne eivät ole hyökkääviä, kunhan emme mene lähelle. Hirvet ovat sen verran valtavia, että ne voivat pienelläkin liikkeellä tappaa kissan.”
Härmä toivoi, että Päivänsäde ei kiinnittäisi huomiota siihen, miten hän vahingossa lipsautti mentorinsa nimen. Härmä ei ollut koskaan maininnutkaan Kanervaa Päivänsäteelle, vaikka olikin kerran kertonut Keijukaiselle taidokkaasta parantajanaaraasta. Kenties Päivänsäteen kanssa matkaaminen oli saanut hänet tuntemaan naaraan seuran hieman liian turvalliseksi.
”On kuitenkin parempi lähteä, ennen kuin se tulee liian lähelle. Hirvet nimittäin syövät kaarnaa, joten se saattaa silmäillä tätä puuta aamiaisekseen”, Härmä kertoi ja vilkaisi taas ulos heidän suojapaikastaan. Kookas eläin kaiveli maata, mutta luminen routa oli sen sorkille liian kovaa.
”Mennään. Meidän on oltava hiljaa. En usko sen lähtevän seuraamaan meitä, mutta on parempi olla säikäyttämättä sitä.”
Härmä astui ensin itse ulos pitäen katseensa koko ajan sarvipäässä. Hanki oli onneksi korkea, joten hirven tarkkaileminen sen häntä huomaamatta onnistui hyvin. Ainakin niin kauan, kunnes otus haistaisi heidät. Härmä hiipi kauemmas suuaukolta, jotta Päivänsäde sai rauhassa astella ulos.
”Oletko varma, ettei se hyökkää?” kujakissayhteisön johtaja kysyi epäillen. Härmä nyökkäsi.
”Hirvet eivät ole kovinkaan aggressiivisia. Se hyökkää vain, jos kokee olonsa uhatuksi.”
Samalla hetkellä valtava eläin kohotti päätään. Sen katse nauliutui kahteen kissaan, jotka nyt seisoivat siitä vain parin hassun ketunmitan päässä. Härmä jännittyi paikoilleen: muuta ei tässä tilanteessa voinut kuin odottaa hirven seuraavaa liikettä.
Samassa se otti nopean, säikähtäneen askeleen heidän suuntaansa ja heilautti päätään taakse selvästi aikeenaan kumauttaa Härmää ja Päivänsädettä valtavilla sarvillaan.
”Voi ei”, Härmä puuskahti ja syöksähti sivuun, kun sarvet kiisivät häntä kohti. Hirvi mylvähti ja valmistautui uuteen hyökkäykseen. ”Juokse!”
//Päivi? D=
