Harmonia
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Kuiske poistui luvaten yrittää etsiä jotain hienoa minulle ja jäin odottamaan häntä innoissani. Kunpa hän löytäisi minulle jotain hienoa sieltä! Hänen poistumisestaan oli vasta pari silmänräpäystä, mutta toivoin jo, että hän olisi palannut. Hän oli todella hauska kissa, ehkä jopa ystäväni?!
Huomasin sisareni Kaihon leikkivän yksikseen lattialla olevalla roskalla ja lähdin lähestymään häntä hymyillen iloisesti. Kuitenkin sisko vilkaisi minua vain, hymyili ja jatkoi leikkiään. Kai hän sitten ennemmin leikki yksin, kun ei pyytänyt minua seurakseen?
Vilkuilin ympärilleni toiveenani löytää joku, jonka kanssa leikkiä, mutta isä oli ulkona, kuten myös Riemu. Emo oli nukkumassa ja Kaiho oli siirtynyt vain kauemmas minusta leikkimään. Kukaan ei tainnut kaivata seuraani.
“Tulisit jo, Kuiske”, kuiskasin hiljaa ja istahdin alas seinän vierelle tuijottamaan pesän uloskäyntiä. Ehkä hän tulisi pian, jos vain jaksaisin keskittyä odottamiseen? Voisin myös käyttää aikaani mietiskelyyn. Voisin vaikka pohtia, mikä oli lempiruokaani. En nimittäin tiennyt. Se oli mielestäni myöskin mainio kysymys.
Lyhyen pohdiskelu hetkeni kuitenkin keskeytti se, kun kuulin joidenkin räyhäävän keskenään hieman kauempana minusta. Taisivat olla melkoisen kovaäänisiä, jos jopa minä heidät kuulin.
En nähnyt ketkä tappelivat, mutta kiista kuulosti pelottavalta. Narskuttelin hampaitani stressaantuneena. En pitänyt riidoista – saati sitten tappeluista! Eivätkö kaikki vain voisi olla ystäviä yhdessä? Toivoin kovasti, että riidoissa olevat kissat eivät kehittäisi sitä tappeluksi saakka tai vetäisi minua mukaan siihen.
Pörhistin turkkiani ja keskityin vain tehtävääni, odottamiseen. Silloin toinen riitelevistä kissoista katosi nopeasti pesän uloskäynnistä ja äänenvoimakkuus pesässä laski. Saatoin siis huokaista helpotuksesta ja rauhoittua.
Vielä hetki siinä kului, kunnes huomasin Kuiskeen partion palaavan. Sitä ennen isäni oli myös palannut pesään ja kysynyt, mitä olin oikein tekemässä ja olin selittänyt hänelle, että tehtäväni oli odottaa toveriani, jos hän toisi minulle jotain hienoa ulkoa.
Kuitekin noustessani tassuilleni toivottaakseni Kuiskeen tervettuulleksi takaisin huomasin, ettei kolli ollut löytänyt minulle mitään. Petyin asiasta hieman, mutta ymmärsin, että oli mahdollista, ettei kujilta vain löytynyt mitään. Kuiske myös selitteli jotain rotista, jota en aivan kerennyt ymmärtää täysin. Kuitenkin kollista erittyvä heikko kujarottien löyhkä paljasti, että hän oli joutunut tekemisiin niiden kanssa.
“Ai. Ei se haittaa”, naukaisin. Huomasin kollin katseesta, että hän ajatteli jotain. Hymyilin hänelle lempeästi. Toivottavasti hän oli kunnossa, kuten kaikki muutkin partion jäsenet, jotka olivat rottakahakkaan päätyneet.
“Oletko kunnossa?” kysyin Kuiskeelta ja kurottelin kaulaani tarkastellakseni suuremman kollin turkkia. En ainakaan huomannut hänellä mitään ruhjeita tai sen suurempaa vammaa. Toivoin todella, että hän oli aidosti kunnossa. Joitakin haavoja ei aina nähnyt päältäpäin.
“Olen minä”, kolli vastasi minulle rauhoittelevasti. Saatoin vain huokaista helpotuksesta ja pukkasin pienellä päälläni kollin jalkaa vasten hellästi.
“Hyvä! En tahtoisi, että sinulle sattuisi mitään!” naukaisin aidon välittävästi ja hymyilin taas leveästi kollille. Yritin lukea hänen katseeltaan, mitä hän ajatteli sanoistani, mutta en ollut vielä niin hyvä lukemaan kissoja. Ehkä minä oppisin sen vielä joku päivä.
//Kuiske?
