Harmonia
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Leikkitoverini myöntyi kisailuun kauniimman esineen etsimisestä. Olin innoissani leikistä. Olin halunnut pelata vastaavaa sisareni, Kaihon kanssa, mutta en ollut vielä ennättänyt pyytää häntä siihen.
Lähdin Kuiskeen kanssa sopimaani suuntaan etsimään jotain hienoa. Täytyihän siellä edes jotain nättiä olla! Ja minähän sen jonkin nätin asian löytäisin! Vaikka minua ei haitannut, jos häviäisin kisan, halusin silti tehdä siitä oikean kilpailun ja löytää edes jotain mielenkiintoista.
Tutkailin kaksijalanpesän seinien vierustoja ja muiden petien ympäristöjä, mutta kuitenkin varoin häiritsemästä muita kissoja. Etenkin tätä tiettyä kilpikonnakuvioista kollia, josta emo oli varoittanut. Hän oli kertonut kollin nimen olevan Ametisti ja sanonut, että hänestä ei oikein koskaan tiennyt, jos hän suuttuisikin jostakin. Nyt Ametisti kuitenkin taisi olla ulkona.
Lähestyin parantajien aluetta ja nenääni kantautui yrttien haju. Vilkuilin uteliaana hajua kohti, mutten nähnyt yrttejä. Ne oli kai laitettu jonnekin piiloon, jotta kukaan ei voisi vahingossa levittää niitä pitkin pesää.
Huomasin maassa kauniin mutta jo ehkä hieman kutristuneen lehden, joka oli oletettavasti kantautunut sisään lehtisateen aikaan ja jäänyt sen myötä sinne. Se omasi kauniita ruskan värejä, mutta siinä oli myös hieman vihreääkin siellä täällä.
Nappasin lehden mukaani ja lähdin suuntaamaan takaisin kohti Kuisketta. Hopeinen kollikin oli tainnut löytää juuri jotain aivan itse.
Huomasin hänellä kauniin vaalean violetin kiven. Se oli oikein soma ja mielestäni todella hyvä löytö. En tiennyt voisiko lehteni voittaa mitään tuollaista, mutta eipä se minua haitannut. Ainakin sain leikkiä jonkun kanssa yhdessä!
Esittelin löytämääni lehteä ja tarjosin sitä Kuiskeelle. Kolli ei kuitenkaan tainnut haluta sitä. Hän kieltäytyi ottamasta löytöäni ja sanoi, ettei tarvitsisi sitä ja sanoi vielä, että se oli liian hieno kollille annettavaksi. Petyin hieman siitä, etten voinut antaa hänelle jotain takaisin siitä höyhenestä, jonka sain kollilta aikaisemmin, mutta hyväksyin kuitenkin asian. Jos hän ei halunnut lehteäni, en voinut pakottaakaan häntä ottamaan sitä.
Istahdin hiljaa maahan ja katselin vanhempaa kissaa. Heikon auringonvalon osuessa hänen turkkiinsa se hohti kuin emoni turkki.
Huomasinkin sillä hetkellä emoni saapuvan takaisin pesään isäni kanssa. Hän huomasi minut Kuiskeen seurassa ja tutkaili kollia epäilevästi katseellaan. Sitten hän lähti lähestymään meitä.
“Harmonia! Tule, mennään päiväunille”, hopeanharmaa raidallinen naaras naukaisi minulle kovaan ääneen, jotta kuulisin, ja vilkaisi taas leikkitoverinani toiminutta Kuisketta smaragdinvihreät silmät sirrillä.
“Minä leikin Kuiskeen kanssa hauskoja leikkejä!” ilmoitin pirteästi. Ruusunen katsoi minuun hetken ajan hiljaa ja vilkuili sitten ympärilleen pesässä.
“Missä Riemu on? Eikö hänen pitänyt katsoa perääsi?” emo kysyi. Kohautin hieman lapojani.
“Minä taidan tästä lähteä”, Kuiske sanoi varovasti ja lähti hiippailemaan kauemmas. Katsoin hopeista kollia hymyillen.
“Leikitään taas pian!” naukaisin hänelle pirteästi ennen kuin lähdin seuraamaan emoani pedillemme.
“Kuiske oli tosi mukava! Haluan tavata hänet jo pian uudelleen!” ilmoitin Ruususelle, joka vilkaisi minua vain nopeasti ja vajosi sitten ilmeisimmin ajatuksiinsa. Mitäköhän hänen mielessään liikkui?
Useampi auringonnousu oli kulunut ja huomasin Kuiskeen taasen. Tällä kertaa hopeinen kolli oli kuitenkin odottelemassa partionsa lähtemistä kujille. Tai ainakin näin minä oletin kaikesta ympärillä meneillä olevasta päätellen.
“Kuiske!” hihkaisin kissan nimeä ja hymyilin hänelle iloisesti. Toivoin pääseväni taas leikkimään hänen kanssaan pian.
“Hei, Harmonia”, luin hopeisen kollin huulilta, kun hän käänsi katseensa minuun saapuessani lähemmäs.
“Voisitko katsella, jos löytäisit jotain hienoa ulkoa minulle? Haluaisin koristaa pesääni enemmän ja emo sanoo sen olevan ajanhukkaa”, pyysin. “Tietysti sinun ei ole pakko, jos et tahdo.”
//Kuiske?
