Harmonia
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Piilopaikkani taisi olla mainio, sillä Kuiskeella kului tovi, että hän löysi minut. Innoissani hihitin itsekseni ja heiluttelin pörröistä valkeaa häntääni edestakaisin. Huomasin myös Kaihon, joka tassutti Riemun perässä jonnekin. Mitäköhän he mahtoivat olla tekemässä?
Nostin päätäni ja tukahdutin kikatukseni, kun tunsin kosketuksen lavallani. Huomasin, että minut oli löydetty. Olin kuitenkin ollut aika hyvä, kun kollilla oli kerta kestänyt niin kauan löytää minut, eikö vain?! Se oli jo suoritus itsessään!
Nyt olikin sitten kollin vuoro piiloutua ja ilmoitin siitä hänelle innoissani kovaan ääneen. Ryhdyin heti laskemaan ja annoin hänelle mahdollisimman paljon aikaa piiloutua. Täytyihän hänen tietysti löytää joku hyvä piilopaikka itselleen, jotta en löytäisi häntä heti! Eihän leikki olisi hauskaa, jos Kuiske ei edes yrittäisi piiloutumista.
Kun sain laskuni laskettua, ilmoitin siitä kovaan ääneen ja aloitin etsintäni. Yritin emon opetusten mukaan erotella kollin hajun muista pesän hajuista, jotta hänen löytämisensä olisi helpompi, mutta monien hajujen määrä meinasi saada pääni pyörälle. Ulkoa kantautuvat hajut sekoittuivat sisällä olevan tomun ja kissojen hajuihin.
Vilkuilin ympärilleni hetken ajan, kunnes silmiini osui laatikko. Se oli tarpeeksi suuri, että sinne pystyi piiloutumaan, jos tahtoi. Ainakin kollin kokoisen kissan pitäisi pystyä. Lähdin siis lähestymään tätä mahdollista piilopaikkaa varovasti ja vilkuilin jatkuvasti ympärilleni, jos huomaisinkin sittenkin kollin hopeanharmaan turkin jossain.
Huhuilin kollia hieman ja kiersin laatikkoa vähän. Yritin tutkailla sen kokoa, jos vaikka voisin kavuta sen sisään itse tarkistamaan oliko leikkitoverini todella sen sisällä vai ei. En ainakaan voinut kuulostella, jos hänen äänensä kuuluisi sisältä, koska jos hän halusi olla hiljaa, minun huono kuuloni ei kyllä auttaisi tapaustani.
Loikkasin laatikkoa vasten ja yritin saada itseni vedettyä sen päälle, mutta mätkähdinkin sen sijaan maahan. Nousin nopeasti tassuilleni ja pudistelin vitivalkoista turkkiani. Samalla leikkitoverini pujahti ulos ja huomasin hänen päänsä päällä kauniin höyhenen. Sen kaunis väri tuntui taittuvan entistäkin hienommaksi kelmeän valon osuessa siihen ulkoa. Katselin sitä ihmeissäni.
Yhtäkkiä hopeinen kolli pudisti päätään, joka sai höyhenen putoamaan hänen päänsä päältä hänen kuonolleen. Katsoin häntä suuni kulmat kohoten. Hän näytti hieman hupsulta noin.
Kohotin kuonoani hieman höyhentä kohti ja katsoin sitä edelleen lumoutuneena. Henkäisin ääneen sen kauneudesta, mutta en ollut varma, kuinka kuuluvana ääneni todella tuli. Kuiske otti sen kuonoltaan ja ojensi sitä minulle. Katsoin häntä ihmeissäni. Aikoiko hän todella antaa jotain tuollaista minulle? Voi kuinka anteliasta!
Otin höyhenen innoissani ja loikin pikaisesti pedilleni, jonka jaoin emon sekä Kaihon kanssa. Sisareni haju sekä emoni haju tunkivat nenääni heti, kun lähestyin sitä. Asetin höyhenen petiin jollain tapaa kiinni ja käännyin sitten katsomaan kohti Kuisketta, joka oli hiljalleen ja varovasti seurannut minua.
“Kiitos! Se on aivan ihana!” naukaisin tohkeissani ja hymyilin leveästi. Hopeinen kolli palautti hymyni ehkä hieman varovaisempana.
“Haluatko vielä leikkiä jotain?” kysyin häneltä ilahtuneena. “Voisimme vaikka keksiä jonkin aivan uuden leikin!” ehdotin vielä ennen kuin kolli ennätti edes avaamaan suutaan vastatakseen.
“Millaista ajattelin?” päättelin hänen naukuneen. En toki ollut täysin varma, koska hän ei edelleenkään puhunut kovinkaan kovaan ja jouduin pääasiassa turvautumaan taitooni lukea hopeisen kollin huulilta.
“Voimmeko leikkiä jonkinlaista aarteenetsintää? Tai ehkä kisata siitä, kumpi löytää hienomman esineen”, ehdotin mietteliäänä ja vilkaisin toiveikkaasti Kuiskeeseen.
//Kuiske?
