Hellä
//Kirjoittaja: Untuva
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Mirri selitti kuinka kaikki kissat olivat erilaisia, ja että Hellä tulisi elämänsä aikana myöskin tapaamaan useampia kissoja. Mirri painotti erityisesti sen tärkeyttä, että löysi sellaisia kissoja, joihin pystyi täysin luottamaan. Hellä kuunteli tarkasti korvat höröllä ja yritti ammentaa jokaisen sanan ja oppimansa asian talteen, jos niille tulisi joskus käyttöä. Naaraspennusta tuntui tärkeältä ymmärtää, ja hän tunsi suunnatonta kiintymystä Mirriin, joka selosti hänelle asioita.
“Jos sinua koskaan kiinnostaa, voin kertoa sinulle oman tarinani. Voimme myös leikkiä jotain. Mahdollisesti voin myös opettaa sinulle jotakin”, Mirrin ehdotukset kuulostivat naaraspennusta toinen toistaan paremmilta. Hän lähestulkoon ylikuormittui kaikista vaihtoehtojen määrästä, ja hänen halunsa poukkoilivat asiasta toiseen tekemättä ollenkaan selkoa siitä, mitä hän halusi valita. Mirri kuitenkin odotti kärsivällisesti lempeä ilme kasvoilleen naaraspennun miettimistauon ajan.
“Voitko kertoa nyt tarinasi?” Hellä naukui varovaisesti kysymyksen ilmoille. Hetkessä hän kuitenkin ponnahti innokkaana neljälle tassulle ja näytti innostuneelta ehdottaessaan jotain aivan muuta:: “Ei kun leikitään ensin!”
Mirri vaikutti hieman huvittuneelta, mutta oli suostuvainen ehdotukseen.
Leikkihetki oli Hellästä oikein mielekäs, sillä he Mirrin kanssa tekaisivat erilaisista repaleisista palasista, joista vuoteetkin oli rakenneltu, pyöreähkön kapistuksen. Palleroa he vierittelivät vuoron perään toisilleen mitä erilaisimmilla tavoilla. Hellä pääsi kokeilemaan uusia liikkumisen muotoja, erilaisia asentoja, hän vaani ja väijyi ja temmelsi minkä kerkesi palleron kanssa. Välillä hän käytti palleron Mirrin luona, joka yleensä pukkasi yhdellä kepeällä ja virtaviivaisella liikkeellä palleroa takaisin Hellän suuntaan. Naaraspentu oli ihan täpinöissään tekemässä ja hänestä leikki oli aivan äärettömän kiva! Hellä olisi jaksanut ties kuinka leikkiä palleron kanssa, mutta Mirri kyseli jo hänen jaksamisensa perään. Toden totta pesään oli alkanut ilmestyä enemmän kissoja ja se kieli yleensä ajasta, jolloin oli aika painaa pää vuoteelle ja silmät kiinni. Hellä ei olisi millään halunnut lopettaa leikkiä, mutta Mirrin ehdotuksesta levosta ei voinut suinkaan kieltäytyä. Niinpä naaraspentu jätti palleron vihdoinkin rauhaan ja suuntasi Mirrin vierelle. Siihen hän käpertyi ja teki itsensä mukavaksi, kunnes vaipui syvään uneen.
