Hellä
//Kirjoittaja: Untuva
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Jokin täysin vaistonvarainen johdatti, ohjeisti ja käski. Hellä teki niin kuin hänen täytyi tehdä. Hän joi, kun jokin tunne ilmoitti, että hänen täytyi juoda. Hän nukahti, kun jokin tunne kertoi hänen olevan väsynyt. Hän joko nukkui tai söi, ei mitään muuta. Vähitellen jokin muuttui. Hellä tuntui saavan voimaa jostain. Syöminen ja nukkuminen kehittivät häntä koko ajan eteenpäin. Naaras oppi tunnistamaan hajun perusteella asioita. Tietty haju kuului sille, joka ruokki Hellää makealla nesteellä. Silloin ympärillä oli muitakin tuoksuja ja liikkuvia asioita, jotka Hellä tunnisti omiksi yksilöikseen. Toinen tutuksi muodostunut tuoksu kuului kuitenkin jollekin muulle. Hänen tuoksunsa ympäröimänä Hellä sai nukahdettua. Lämpö sai naaraan vaipumaan uneen aina nopeasti.
Ei kulunut kauaa, kun Hellä alkoi jo raottelemaan silmiään. Ensimmäinen kissahahmo, jonka naaraspentu kykeni erottamaan, oli mustaturkkinen kissa valkoisilla etukäpälillä ja hännänpäällä. Hellä laittoi merkille vaaleansiniset silmät. Hellä käytti paljon aikaa ympäristönsä tarkkailuun. Tutuksi tulivat myös puhtaanvalkea naaraskissa, jolla oli tummanharmaita yksityiskohtia kehossaan. Tuolla oli erikoiset silmät, joista toinen oli vihreä ja toinen meripihkan värinen. Hellä ainakin ajatteli naaraan silmien olevan erikoiset, sillä muilla hänen havaitsemillaan kissoilla oli aina samanväriset. Tämän naaraan kanssa olivat usein myös Hellän kokoiset kissat. Hekin tuntuivat tarkkailevan ympäristöään.
Hellän maailma avautui, kun tämä alkoi kuulla. Äänet olivat ensin pelottavia, kovia, ja niitä oli aivan liikaa pienelle pennulle tarkkailtavaksi. Sanat sekoittautuivat ristiin rastiin, niistä oli vaikea saada selkoa ja vielä ei täysin ymmärtänyt kaikkea, mitä isommat kissat puhuivat. Koko ajan naaraskissa kuitenkin oppi uutta ja alkoi ymmärtämään aina vain enemmän asioita. Tarkkailun Hellä ymmärsi tärkeäksi asiaksi, sillä siten pystyi selvittämään, että esimerkiksi “Hellä” tarkoitti häntä. Kun kuului naukaisu “Hellä”, niin sitten naaraspennun piti katsoa naukaisijan suuntaan ja osoittaa, että hän ymmärsi. Kaikki oli samalla hyvin monimutkaista ja yksinkertaista.
Hellä haukotteli vuoteella ja tämä tapitti vierellään olevaa tanakkaa kissaa. Mustaturkkinen istui valkeat etukäpälät siististi yhdessä. Hellän katse oli samalla kysyvä ja utelias. Naaras oli selittänyt paljon asioita. Ihan aluksi sen kuinka Hellä oli löytynyt ja miten naaras oli halunnut pitää pennusta huolta. Jokin ottoemo oli se termi, minkä Hellä muisti toisen sanoneen. Hellä ei kyllä aivan ymmärtänyt miten se erosi oikeasta emosta, mikä toisilla pienemmillä, hänen kokoisilla, kissoilla oli.
“Mirri”, Hellä päästi suustaan ulos sen, miksikä oli kuullut muiden kutsuvan naarasta. “Onko kaikilla täällä nimi?” Pentu oli erittäin utelias tietämään enemmän nyt, kun hän ymmärsi kysyä ja muilla oli mahdollisuus hänelle selittää.
// Mirri?
