Höyhen
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien lähialueet
”Sinua minä rakastan, sillä minulle ratkaisee luonne”, Jupiter naukaisi. Mulkoilin kollia epäuskoisena, mutta sydämeni ei ollut epävarma – tiesin kuuluvani klaaniin en Jupiterin luokse. Kuu oli jo noussut taivaalle. Katsoin kollia hiljaa kyyneleet sumentaen katseeni. Olimme olleet vasta oppilasikäisiä, kun olimme tavanneet. Olin vanhempi, kuin Jupiter mutta tämä oli kasvanut helposti isommaksi kuin minä ikinä kasvaisin. Jouduin kurkottamaan ylettääkseni koskettamaan kollin lapaa nenälläni, mutten välittänyt. Jupiter kietoi häntänsä ympärilleni, kun vuodatin kyyneliäni hänen turkkiinsa. Valkoinen häntä sulautui omaan turkkiini nätisti. Hiekanvärinen turkki tummemman ruskeilla raidoilla oli niin tuttu näky silmissäni, etten voinut ajatella elämää ilman sitä näkyä silmissäni. Kolli oli sekä komea, että ystävällinen. Ennen kaikkea tämä oli hyvä kuuntelija ja kuunteli mielellään uskoutumistani. Arvet vasemmassa etutassussani muistuttivat minua ajoista, jolloin olin ollut… ollut niin yksin… niin haavoittuvainen… niin… niin petollinen itselleni. Olin muuttunut niin paljon niistä ajoista, ettei muutosta voinut olla huomaamatta. Emoni ja veljeni olisivat varmasti ylpeitä minusta. Miteköhän Sielutassulla meni nyt? Hän oli varmasti jo soturi… Sielukukka tai Sielutuli, ehkä? Sielutassu oli paras veli, jonka olisin voinut toivoa. Tämä puolusti jopa uhkarohkeaa (pentuikäistä) siskoaan kunnialla. “Tiedätkö mitä?” kuiskasin Jupiterille. “No?” hän vastasi kiinnostuneena. “Minulla oli veli. Hänestä kerroinkin silloin – Sielutassu. Nyt todennäköisesti jo soturi. Hän puolusti minua aina pentuaikoinani – ja oppilasajoilla tietenkin. Muistutat minua hänestä”, kerroin haikeana. Kyyneleet juoksivat pitkin poskiani. Sydämeni tuntui tyhjältä ilman perhettäni.
//Jupi?
