Höyhen
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Kuolonklaanin reviiri
Höyhen heräili pesässään Jupiterin viereltä. Oliko kaikki tämä ollut sittenkin unta? Oliko hän tiineenä? Kantoiko hän Jupiterin – elämänsä rakkauden – pentuja? Kyllä, se oli totta. Hän haukotteli raukena ja vilkaisi Jupiteriin, joka nukkui pää soturittaren kupeella. Kolli tiesi pennuista ja odotti niitä innolla. Hän nukkui joka yö pää kumppaninsa kupeella varmistaen, että tuntisi iltaisin niiden liikkeet. Höyhenen sydäntä särki se, että hän joutuisi viemään osan pennuista ja itsensä Kuolonklaaniin ja riistämään samalla osan Jupiterin perheestä. Hiekanvärisen kollin korvat liikahtivat ja tämä alkoi heräillä. Räpytellen unihiekkaa silmistään hän alkoi kehräämään. “Älä huoli saat tavata pennut aivan pian”, Höyhen naurahti ja hymyili lempeästi kumppanilleen. “Onko sinulla kipuja?” Jupiter kysyi huolissaan. “Vähän. Ei pahoja”, Höyhen kertoi. Hänen vatsaansa oli supistellut edellisyön, joten hän oli varma, että pennut syntyisivät pian. “Voinko auttaa jotenkin?” Jupiter kysyi nousten ylös. “Teen mitä vain.” “Ei tarvitse juuri nyt. Mutta jos et pane pahaksesi ole tässä vielä hetki minusta tuntuu, että pennut syntyvät kohta”, soturitar naukui anelevasti. Jupiter laskeutui takaisin makuulle ja silitteli hännällään naaraan selkää.
Supistukset jatkuivat päivän mittaan ja pian Höyhen pääsikin jo tosi toimiin. Supistukset alkoivat olla jo niin kovia, ettei hän voinut kuin mouruta ja ponnistaa. Pian ensimmäinen pentu syntyi maailmaan ja sen mustakellertävä laikkuisen turkkisen kollin jälkeen syntyi vielä kaksi naarasta ja kolli. Jupiter ja Höyhen nimesivät kissanpojat Salamanteriksi, Untuvapennuksi, Hahtuvapennuksi ja Katajapennuksi. Heidän esikoisensa jäisi Jupiterin luokse ja muut matkaisivat klaaniin Höyhenen itsensä kanssa. Salamanteri oli musta kolli kellertävillä laikuilla, Untuvapentu oli valkoinen naaras ruskeilla raidoilla, Hahtuvapentu oli myös valkoinen naaras ja Katajapentu oli hiekanvärinen kolli. He kaikki olivat täydellisiä.
Oli kulunut puolitoista kuuta pentujen syntymästä ja he olivat nyt vieroitusikäisiä, joka tarkoittaisi Höyhenen, Untuvapennun, Katajapennun ja Hahtuvapennun palaamista klaaniin. Pennut olivat puuhakkaita ja leikkivät keskenään kaiken aikaa. Oli sääli erottaa niin läheiset pikkuiset toisistaan. Hahtuvapentu oli aivan kuin pieni Höyhen itse! “Anna anteeksi tämä. Toivottavasti näämme vielä”, Höyhen kuiskaisi Jupiterin korvaan viimeisiksi sanoikseen. “Tämä on omaksi parhaakseni en voisi elää ulkona klaanistani.” Salamanteri keskeytti vanhempiensa herkän hetken tunkemalla esiin Höyhenen etujalkojen välistä. “Miksi olette noin surullisia? Ei tarvitse olla!” huoleton pentu sanoi ja hymyili onnellisuuttaan. “Emo lähtee sisarien ja veljen kanssa Kuolonklaaniin. Hän hän on puhunut teille siitä klaanista”, Jupiter sanoi. “Näkyillään, rakas”, Höyhen sanoi ja kosketti Jupiterin nenää omallaan. “Katajapentu, lopeta Hahtuvapennun kanssa tappelu ja tulkaa kumpainenkin tänne. Untuvapentu tule sinäkin”, Höyhen sanoi emollisella äänellään ja hymyili pennuilleen. Vain Jupiter tiesi hänen surustaan. “Me lähdemme nyt sanokaa hei hei isälle ja Salamanterille.” Höyhen nosti Hahtuvapennun niskanahasta ja paimensi muut pennut matkaan. “Hei hei”, Salamanteri sanoi isänsä auttamana. “Miksi viet meidät pois?” Untuvapentu kysyi hiljaa. “En vie teitä pois me lähdemme yhdessä”, Höyhen selitti. “Mihin emo menee!” Salamanteri kirkui itkuisella äänellä, joka rikkoi Höyhenen sydämen moniin palasiin. “Mennään jatketaan vain”, Höyhen paimensi pentuja.
Pian he olivat rajalla. Perheen entinen pesä oli lähellä rajaa siirtoa varten. Nyt olisi vielä helppo perua tämä. Ei! Olen päässyt tähän asti enää en lähde takaisin, Höyhen ajatteli ja astui rajan ylitse. Pennut vinkuivat hiljaa. “Emo meitä väsyttää”, Katajapentu sanoi itkuisella äänellä hänkin. “Missä isä? Missä veli?” Hahtuvapentu parkui. “Älkää itkekö pikkuiset, kohta olemme Kuolonklaanin pentutarhan suojissa”, Höyhen lohdutti. “Mennään syvemmälle löydämme leiriin itsekin”, hän sanoi ja paimensi pentuja edellään.
Saniaiset kahisivat ja esiin astui arpinen soturi – Mäyräkynsi! “Mäyräkynsi oletko se sinä!?” Höyhen huudahti. “Höyhentassu?” Mäyräkynnen silmät suurenivat järkytyksestä. “Keitä nämä pennut ovat?” hän kysyi. “Pennut tässä on Mäyräkynsi. Mäyräkynsi tässä ovat Katajapentu, Hahtuvapentu ja Untuvapentu”, Höyhen esitteli kissat toisilleen. “Sinulla on pentuja?” Mäyräkynsi kysyi ihmeissään. “On”, Höyhen vastasi. “Vie meidät leiriin ja ole sitten nopea. Pennut jäätyvät kuoliaiksi tässä säässä”, Höyhen aneli ja Mäyräkynsi johdatti heidät leiriin, jossa Höyhen pääsi suoraan Punatähden puheille.
Ilta oli edennyt niin pitkälle ja pennut olivat niin nälkäisiä, että Punatähti oli antanut seurueen levätä pentutarhassa seuraavaan aamuun. “Höyhentassu? En uskonut, että näkisin sinua enää koskaan!” Huomenkyyhky oli tervehtinyt vanhaa ystäväänsä ja Lumikkoviiksikin oli reagoinut lähes samoin. Nyt Höyhen ja pennut lepäisivät ensi aamua varten.
