Hurma
//Kirjoittaja: Ninjanen
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Väsymys painoi luomiani. Olin nukkunut viimeyöt todella huonosti. Painajaiset olivat loppuneet hetkeksi, mutta ne olivat tulleet takaisin. Mutta tällä kertaa hahmoilla oli selkeät persoonat. Jouduin katselemaan Ametistin ja Lyran taistelua joka yö ja hukkumaan vereen. Eli en oikein nauttinut öistä tällä hetkellä. Kaipasin yhä emoa ihan hirveästi, eikä kaipaus tahtonut irrottaa otettaan minusta. Kaipasin myös sitä yötä, kun Lyra oli tullut viereeni makaamaan ja lohduttamaan. No, se oli silloin, ja nyt oli nyt. Joten oli kai turha haikailla menneitä. Ametisti ei vaikuttanut tehneen minkäänlaista kehittymistä suhteeni. Tai ainakin siltä se vaikutti. Minun idioottimainen ja varomaton sydämeni taas syttyi tuleen nähdessäni kollin. Se oli raivostuttavaa. Olin tuskin vuotta, ja kilpikonnakuvioinen kolli oli minua huomattavasti vanhempi. Mutta jos Ametisti ei ollut huomattavasti lähentynyt kanssani, ei kolli ollut etääntynytkään. Hän vain tuntui junnavaan paikoillaan kanssani, kuin ei tietäisi enään mitä ajatella minusta. Oikeastaan se oli ihan mukavaakin. Tuntui siltä, että nyt langat olivat ihan käpälieni ulottuvilla. Ametistin tarvitsisi vain antaa pieni merkki, ja kollin sydämen langat olisivat tiukasti tassuissani. Enkä päästäisi niitä irtoamaan ikinä.
Istuin pedilläni pesemässä itseäni. Minulle oli tärkeää näyttää hyvältä, sillä oli uusi päivä, ja uusi päivä oli aina uusia mahdollisuuksia täynnä. Ehkä tänään oli se päivä, kun taas viettäisin Lyran kanssa aikaa? Tai kenties saisin Valvotun tittelin pois jos tekisin jotain oikein hyvin tänään? Tai ehkä jopa, jos minulla olisi todella hyvä tuuri, Ametisti antaisi viimeinkin sen merkin, jota olin odottanut pitkään. Turkissani kihelmöi sillä tavalla, että aavistelin että tänään tapahtuisi jotain suurta. Jotain mullistavaa. En vain tiennyt vielä, mitä se olisi. Katselin yllättyneenä ja uteliaana, kun Päivänsäde toi pesään jonkun pitkäturkkisen, vaalean kollin. Häntännänpääni nyki. Aavistikohan tuo kissa, että hänen elämänsä oli nyt kiinni Yhteisössä, eikä hän pääsisi pois. Pieni säälinpistos läikähti rinnassani. Mutta elämä Yhteisössä oli ihan mukavaa, kunhan ei tekisi elämästään sellaista vyyhtiä kuin mitä minä olin tehnyt. Kollin olemus oli rento, ja aavistelin tämän olevan kotikisu. Päivänsäde kutsui kissat koolle, ja tassuttelin hämmentyneenä ja uteliaana lähemmäksi. Mitäköhän asiaa naaraalla oli?
“Kuten jotkut teistä ovat saattaneet jo huomata, kujillamme on näkynyt tavallista enemmän rottia”, johtajatar sanoi ja värähdin. Rotat, nuo likaiset ja ovelat katujen haaskansyöjät olivat sen takia vaarallisia, että niiden tekevät naarmut ja haavat tulehtuivat helposti.
“Nyt vaikuttaa siltä, että niitä on luultua enemmän, ja se tietää meille ongelmia. Lehtikato on kylmimmillään, emmekä me saa tarpeeksi ruokaa metsästä. Ennen olemme voineet turvautua kujien antimiin, mutta rottien takia meidän on taisteltava nyt helpoistakin aterioista. En halua yhdenkään kissan kuolevan typeryyttään yrittäessään häätää niitä yksin. Jatkossa syrjäkujilla on liikuttava aina partion kanssa, eikä rottien kanssa tule haastaa riitaa, ellei ole aivan välttämätöntä. Onko ymmärretty?” tummanharmaa kissa ilmoitti tiukasti ja katseli yleisöään tiukasti terävillä silmillään. “Jokainen haavoittunut on Hyödytön, ja jokainen Hyödytön on uusi taakka Yhteisölle. Jos aiomme selvitä tästäkin lehtikadosta, meidän on oltava fiksumpia kuin ne haaskaeläimet.”
Nyökin ja hymähtelin. ”Kyllä”, sanoin hiljaa, niin ettei kovin moni kuullut, mutta olin samaa mieltä. Yllätyin siitä, mitä johtaja tokaisi seuraavaksi; “Yritetään kartoittaa, miten laajalle alueelle ne pirulaiset ovat levittäytyneet. Minä johdan saman tien yhden partion kujille, ja mukaani tulevat Silver, Urho, Ametisti sekä Hurma. Arpi huolehtii toisen partion etsimään ruokaa heti meidän jälkeemme.” Hätkähdin. Minä? ja Ametisti? Miksi ihmeessä Päivänsäde tahtoisi juuri meidät omaan partioonsa? No, lähdimme siis matkaan. Olin Päivänsäteen takana ja Ametistin vieressä. Pieni pelko kaiversi minua. ja epävarmuus. En pitänyt epävarmuudesta. Se oli ahdistavaa. En käsittänyt yhtään, mitä täällä tapahtui.
Kyllä, tänään tapahtuisi jotain suurta. Mutten ollut enään yhtään varma siitä, että se olisi mitään hyvää.
//Ame ja Päivi?
