Hurma
//Kirjoittaja: Ninjanen
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Kävelin hiljaisena ja nöyränä kilpikonnakuvioisen kollin vierellä. Vilkuilin välillä sivusilmällä tätä, mutta kolli piti katseensa tiukasti eteenpäin suunnattuna.
Kuuntelin harmaata naarasta ja nyökkäsin katse kunnioittavasti maassa. “Kyllä”, sanoin naaraalle ja vilkaisin tummaa kollia, siis Ametistia. Ametistin silmät siristyivät uhkaavan näköisesti mutta tummanharmaa naaras ei selvästikkään huomannut sitä. Kun Päivänsäteeksi itsensä esitellyt naaras oli selittänyt minulle yhteisön käytännöt ja säännöt, hän kääntyi pienen kollin puoleen.
“Riemu, auta häntä etsimään jotain josta tehdä peti ja näytä hänelle hänen nukkumapaikkansa”, johtaja käski ja kun kolli nyökkäsi hymyillen, Päivänsäde kääntyi minuun päin. “Ja sinä, et yritä mitään, onko selvä?” naaras sihahti ja nyökkäsin vakavana. Mieleeni ei tulisi yrittää mitään. Olin nyt osa yhteisöä, joten miksi yrittäisin mitään? “Menkää sitten. Ametisti tässä”, naaras nyökkäsi kohti Ametisitia, josta tahdoin saada ystävän, kohti, “jää keskustelemaan kanssani.” Ametisti näytti happamalta, mutta jäi Päivänsäteen luokse, kun muut lähtivät, myös minä ja Riemuksi kutsuttu kolli. Melkein olisin tahtonut jäädä ametistin luokse, mutta en tahtonut saada enempää vaikeuksia mitä minulla jo oli. Seurasin siis Riemua kun hän johdatti minut kujille.
Kun olimme kävelleet hiljaisuudessa hetken, Riemu avasi suunsa.
“Oletko ennen etsinyt pesätarvikkeita kaksijalkalasta?”
Pudistin päätäni. Jatkoimme matkaa hetken mutta sitten nenääni leijaili ihana haju. Se tuoksui ihan mehukkaalta jänikseltä, mutta melkein paremmalta.
“Haistatko tuon?” kysyin Riemulta, joka kohautti lapojaan.
“Ehkä. Mistä se tulee?” kolli kysyi ja osoitin tassullani suunnan.
“Mennään katsomaan”, Riemu päätti ja johdatti minut suuren roskiksen luo.
“Se tulee tuolta”, sanoin ja loikin roskiksen reunalle ja yritin työntää sen kantta auki, mutten saanut sitä. Riemu tuli avukseni ja yhdessä saimme sen työnnettyä auki. Haistelin ja yritin paikallistaa hajun lähteen tarkemmin. Sitten tajusin, että se tuli mustasta asiasta ja nappasin sen hampaisiini ja loikkasin alan roskikselta. Riemu seurasi minua ja tiputin mustan asian maahan.
“Kokeilen rikkoa sen”, Riemu sanoi ja nappasi mustaa hampaisiinsa ja repi sitä. Lopulta se antoi periksi ja sieltä paljastui vain vähänsyödyn näköinen. En edes tiedä, mikä. Sen keskellä oli isompi luu, ja yläsivuilta törrötti kaksi pienempää luuta, yksi kummallakin sivulla.
“Mitä luulet, onko se hyvä?” kysyin Riemulta. Riemu haisteli sitä hetken ja nyökkäsi sitten.
“Hyvää työtä. Sinun ansiostasi meillä on taas hyvä ateria jollekulle”, Riemu sanoi ja hymyili minulle hieman. Yhtäkkyä huomasin roskiksen alla jotain ruskeaa ja karvaista. Jotain elotonta sellaista. Työnnyin sinne ja napppasin asian suuhuni. Se vaikutti jonkin eläimen karvalta, muttei ollut. Siinä oli hieman reikiä, mutta kelpasi hyvin pediksi. Riemu nyökkäsi hyväksyvästi ja lähdimme takaisin kohti leiriä.
Leirissä Riemu näytti minulle nukkumapaikkani. Asettelin petini hyvin ja asetuin nukkumaan. Uni tuli miltei heti, sillä päivä oli ollut väsyttävä.
Aamulla joku herätti minut tökkimällä minua hieman kovakouraisesti hereille. Avasin silmäni ja sydämeni hypähti taas oudosti kun näin Ametistin seisovan edessäni.
“Minun pitää esitellä sinulle paikat, joten nouse”, Ametisti murahti ja nousin istumaan. Kaikki kollin olemuksessa huusi; teen tämän vain jotta en olisi valvottu enään, en siksi että minua kiinnostaisi. Silti kolli oli kiehtova. Vielä minä saisin hänesä lempeän puolen esiin!
