Hurma
//Kirjoittaja: Ninjanen
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
”Luulen, että rotat eivät ole ainoa ongelma tänään”, Päivänsäteen muriseva ääni kantautui korviini, ja Ametisti sinkoutui heti kylkeeni kiinni kuin magneetilla. Valpastuin ja älähdin. Minulla oli siinä kaksi puolta; toinen puoli minusta nautti siitä, että Ametisti oli niin lähellä ja huusi, karjui lisää; toinen taas käski irrottautua kollista ja heti, antaa tälle haukut ja pitäytyä erikseen tästä. Sydämeni hakkasi niin, että se tuntui montakymmentä kokoa liian isolta rintakehääni, puna kohosi koko kasvojeni alueelle ja tuntui siltä, kuin turkkini alla olisi ollut muurahaisia. Jokin suurempi tunne esti minua toteuttamasta järkitekoa, joten en sanonut mitään, olin vain hiljaa. Mutta mieleni huusi minulle kurkku suorana, että tämä tilanne oli uusi, pelottava, vaaralinen, lopeta! Mutta en tahtonut lopettaa. Jokin Ametistissa kiehtoi minua liian paljon. En tiennyt, mikä se oli. Jokin tummankirjavan kollin arvaamattomuudessa, äkkipikaisuudessa, agressivisuudessa ja siinä miten hän ei päästänyt kissoja lähelleen oli jotain… tuttua? Turvallisen tuntuista? Kotoisaa? En tiennyt mistä nuo tunteet tulivat. Sitten muistin Lyran sanat parin kuun takaa;
“Ehkä… ehkä hän muistuttaa sinua isästäsi? Siksi hän on sinulle varmaankin niin vastustamaton. Haluat miellyttää häntä, koska et koskaan päässyt miellyttämään isääsi.”
Se selittäisi. Hän ei muistanut isästään mitään, paitsi yhden hämärän muiston, jostain ihan ensimmäisiltä elinpäiviltäni. Sekin oli hämärä, mutta muistin isän äänen, tämän hännän hiljaisen, lempeän huiskauksen päälläni yöllä ja lempeää kuiskutusta ja sen jälkeen huutoa emolle ja tassujen töminää. En tiennyt isästä mitään muuta. En tiennyt, minne hän oli mennyt, en miltä hän näytti tai edes oliko hän enään elossa. Mutta vaikka Ametisti muistutti hieman minua isästäni, hänessä itsessäänkin oli jotain joka sai punan kohoamaan kasvoilleni ja sydämeni hakkaamaan. Kumea, voimakas, uhkaava haukku havahdutti minut omista maailmoistani. Koiria. Monta koiraa. Isoja koiria. Kauhu lamaannutti minut. Koiria, ja ne olivat perässämme. Niillä oli saalistus meneillään. Ja me olimme saaliita. Yhtäkkiä saalistajasta oli tullut saalis.
“Kaikki ylös, heti!” Päivänsäde huudahti ja syöksyin kohti kaksijalanpentujen telinettä kauhun seuraten minua joka askeleella. Koirat olivat ihan takanani. Yhtäkkiä kompastui. Ametisti meni vahingossa ohitseni, kun ei ehtinyt jarruttaa, eikä luultavasti heti huomannut kaatumistani. Menin pari kertaa kuperkeikkaa eteenpäin ja sitten tunsin hampaan kyljissäni. Roikuin vaalean koiran suusta, ja tunsin kylkiäni pitkin valuvat kuumat verinorot. Koiran luppakorvat heiluivat sitä mukaa kun se ravisteli minua kuin vinkulelua ja sen kidat valuivat kuolaa. Koiran mantelinmuotoiset, tumman silmät hehkuivat verenhimoa ja julmaa tyytyväisyttä sen saaadessa minut kiinni. Kaksi muuta koiraa olivat kauempana. Tiesin, että jos koira puristaisi vähän kovempaa, olisin siinä ja sen tiesi koirakin, mutta se ei tehnyt sitä. Ei vielä, se varmaan tahtoi odottaa tovereitaan. Sitäsen ei olisi sen kannalta kannattanut tehdä. Juuri kun luulin loppuni tulleen, koira vinkaisi kivuissaan ja tiputti minut. Ryömin kauhistuneena myttynä kauemmaksi ja näin ruskean ja mustankirjavan kissan laskeutuvan maahan lyötyään johtajakoiraa niin kovaa kuin pystyi. Ametisti! Mitä Ametisti teki? Pelastiko hän minut? Loputkin kaksi koiraa olivat saapuneet paikalle. Ametisti seisoi edessäni muurina selkä kyyryssä sähisten raivoissaan koirille.
“Ametisti?” ääneni oli heikko. Kolli katsoi taakseen minuun nopeasti.
“Pysy siinä. Minä hoidan nuo. En tahdo sinun loukkaantuvan enään yhtään enempää.”
Ametisti… oli pelastamassa minua? Ja periaatteessa sanoi pitävänsä minusta. Puna lehahti kasvoilleni. Mutta olin myös huolissani. Kolli ei voisi mitenkään pärjätä yksin kolmelle täysikasvuiselle koiralle. Ja missä loppupartio oli? Eikö Päivänsäde huomannut meidän joutuneen pulaan? Miten selviäisimme tästä? Emme voisi miitenkään selvitä tästä hengissä. Kauhu ja adrealiini kuohuivat suonissani. Jos Ametisti kuolisi, en tietäisi mitä tehdä. Sillä… sillä minä rakastin häntä!
//Ame, Päivi
//huhhuh, Hurhur rakastaa Amea ihan kunnolla
//ja Hurhur on jotain vähän alle vuoden…
