Hurma
//Kirjoittaja: Ninjanen
//Hahmon sijainti:
//
Hätkähdin hieman, kun Lyra laski häntänsä lavoilleni. En liikkunut, mutta lihakseni pysyivät tiukkoina. En oikein osannut rentoutua. Miksi olin mennyt kertomaan, vaikka sydämeni – joka oli edelleenkin typerä ja naaivi mielestäni – oli kertonut minulle että se ei olisi hyvä idea. Ja niin oli kertonut myös järkeni, kun tajusin, että jos Ametisti kuulisi tästä, minusta ei jäisi mitään jäljelle. Kauhu alkoi lamaannuuttaa minua, keuhkoni tuntuivat puristavilta ja maailma tuntui pyörivän ympyrää. Metsä tuntui yhtäkkiä olevan täynnä paikkoja, jotka muistuttivat Ametistin tummankirjavaa turkkia.
”Minä… minä en kertonut kenellekkään”, ääneni tuntui kadonneen. sanat juuttuivat kurkuuni ja keuhkoni puristuivat.
“Ajattelin vain, että se oli minun oma vikani, kun minä menin liian pitkälle kysymyksissäni”, kuiskasin käheällä äänellä ja täristen. Tunsin Lyrankin turkin pörhistyvän kuin valkoturkkinen naaras olisi valmistutumassa loikkaamaan jonkun kimppuun. Jonkun, joka uhkasi häntä, luultavasti Ametistin, mutta Lyra ei liikahtanutkaan.
”Ei se ole sinun syysi”, kissa naukaisi niin pehmeällä ja lohduttavalla äänellä kuin vain pystyi, tai niin ainakin ajattelin. Ahdistus ei suostunut irrottamaan jääkylmiä kynsiään rinnastani. Ametistin kuva välkehti silmissäni ja näin kollia kaikkialla.
“Tämä ei voi jatkua näin. Me emme voi antaa hänen olla, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hurma, hän vielä tappaa jonkun kissan”, Lyra sanoi hetken päästä, keräten sisunsa kokoon. Vilkaisin naarasta silmät kuiden kokoisina, kauhistuneina.
”Mi- mitä me voimme tehdä?” kysyin kauhistuneena. Lyra avasi suunsa, mutta hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi.
”Hurma? Onko kaikki hyvin? Hurma? Vastaa? Hurma!” Lyran ääni kuulosti puuroiselta, kuin olisin ollut veden alla. Maailma pyöri hetken ympyrää ja sitten kaikki pimeni.
//Lyra D:
