Hurma
//Kirjoittaja: Ninjanen
//Erakko | Klaanien lähialueet
Kuljin eteenpäin kaksijalkalan viereisessä metsässä. Siitä oli vain vähän aikaa, kun olin kulkenut siellä emon kanssa. Pala nousi jälleen kurkkuuni, kuten aina, kun muistelin emoa. Pysähdyin, kun jotain värikästä osui silmäkulmaani. Käännyin ja kumarruin katsomaan kaunista kukkaa. Yhtä kauneimmista, joita olin nähnyt. Nappasin kukan varresta ja napsautin sen katki. Lin nähnyt samanlaisia punaisia suippoja kukkia kaksijalkojen pihoilla, kun olin käynyt siellä emon kanssa. Se sopisi emon hautakummulle. Suljin silmäni ja huokaisin syvään. Sitten avasin silmäni ja suoristauduin. Käännyin takaisin siihen suuntaan, josta olin tullut ja suuntasin askeleeni emoni luokse viimeistä kertaa. Tassuni laahasivat maata. En olisi tahtonut mennä emon hautakummun luo enään. Olin vältellyt sitä ne puolitoista kuuta, jotka emo oli ollut kuollut, mutta olin kuitenkin pysynyt siellä, missä pesämme oli ollut. Nyt olin ollut lähdössä sieltä. Ja olin edelleen, mutta kävisin vielä viemässä kukan emon haudalle. Saavuin aukiolle aikaisemmin kuin olisin tahtonut. Sydämeen sattui nähdä maakumpu, jonka ympärillä ruohot heiluivat. Kävelin tassut täristen haudalle ja laskin kukan sille varovasti niin, että varsi hautautui hieman hiekkaan ja kukka osoitti ylöspäin. Istahdin kummun viereen ja laskin tassuni sille.
“Hei, emo”, naukaisin ääni käheänä, “En tiedä mitä tehdä. En muutenkaan, mutta en ainakaan nyt, kun et ole enään täällä kanssani. Et ole kertomassa, mitä pitäisi tehdä.” Suljin silmäni ja nousin seisomaan. Käänsin selkäni hautakummulle ja silmiäni poltteli.
“Hyvästi, emo”, kuiskasin ääni käheänä ja lähdin juoksemaan poispäin emosta. Kyyneleet alkoivat valumaan väkisin. Ravistelin päätäni. Tahdoin pois. Tahdoin pois surustani. Pois, kauaksi. Pysähdyin tassut lipsuen ukkospolun eteen. Pyyhkäisin tassullani silmiäni, joiden näkökentän kyyneleet olivat sumentaneet. Katsoin olkani yli metsään, jossa olin viettänyt koko elämäni. Suljin silmäni hetkeksi, mutta avasin ne pian. Käänsin pääni takaisin ukkospolulle, varmistin ettei hirviöitä ollut tulossa ja säntäsin juoksuun kohti palanutta kaksijalanpesää. Juoksin kapeaa ukkospolkua pitkin kaksijalanpesien rauniolle. Hidastin vauhtiani ja tassuttelin yhteen nurkkaan, käperryin palloksi ja suljin silmäni. Nukahdin pian, kun väsymys päivän tunnekuohuista iski.
