Into
//Kirjoittaja: Untuva
//Erakko | Kuolonklaanin reviiri
Kehossani kupli samanaikaisesti innostus, jännitys ja hämmennys. Olin luullut koko ajan klaaneja etsiessämme, että kaikista vaikein osa oli itsessään niiden löytäminen. Ei ollut tullut mieleenkään, että liittymistä tarvitsisi jollakin tasolla harkita. Kun Punatähti oli kahden muun kissan kanssa jättänyt meidät viidestään, Taavi oli selittänyt meille, ettei kukaan noin vain ottaisi joukkoonsa tuntemattomia kissoja. Taavi kuitenkin ilmoitti olevansa hyvin varma, että päällikkö suostuisi hänen pyyntöönsä, sillä kollin mukaan heissä ei ollut mitään sellaista, mikä estäisi suostumisen. Punatähti oli muutenkin hänen mielestään vaikuttanut reilulta kissalta, ja olin kyllä itse täysin samaa mieltä. Laikukas kolli ilmoitti kuitenkin, ettei hän ollut varma kahdesta muusta kissasta. Minunkaan mielestäni he eivät olleet ihan sellaisia, mitä olisi odottanut. Minusta kuitenkin tuntui, että jos emme olisi olleet tervetulleita, meitä ei olisi jätetty odottamaan reviirille vastausta. Kaipa klaanissa vain haluttiin valmistautua meitä varten! Niin sen täytyi olla!
”Pidetään silti mielessä, että meitä ei ole vielä hyväksytty klaaniin. En usko saavamme kieltävää vastausta, mutta jos saisimme, meidän on pidettävä mielemme avoinna ja yritettävä löytää jokin muu ratkaisu lehtikadon varalle”, Taavi päätti puheensa.
”Millaista siellä oli? Näittekö te jo pesän?” Kaiku kyseli heti, kun Taavi oli hiljentynyt.
”Aivan mahtavaa! Ette arvaakaan, kuinka hyvät oltavat näillä klaanikissoilla on! Siellä on varmasti tilaa meille kaikille, niin iso paikka se oli. Eikä siellä ollut pelkästään yhtä pesää, vaan niitä oli useampia. En oikein tiedä, miten ne toimivat, mutta kaipa jokainen saa valita oman pesänsä… En tiedä, täytyy kysyä!” selittäessäni liikuskelin ympäriinsä yrittäen kuvittaa näkemääni liikkeilläni.
”Se todella kuulostaa hyvältä”, Terttu totesi hymyillen.
”Olen samaa mieltä. Oli sittenkin hyvä päätös jatkaa matkaa”, haalean tabbykuvioinnin omaava Ressu myönsi. Nyökyttelin tyytyväisenä päätäni.
”Kyllä meidän Taavi tietää mitä tekee!” huudahdin. Samassa muistin, että päällikkö oli antanut luvan saalistaa heidän reviirillään. Meille kaikille oli varmasti jo ehtinyt kerääntymään nälkä, joten voisimme hyödyntää ajan ja saalistaa.
”Minä taidan kokeilla onneani riistan suhteen. Saa nähdä millaisia herkkupaloja täällä on tarjolla!” naukaisin innoissani. ”Haluatko Terttu tulla mukaani?”
”Haluan minä”, suuri naaras vastasi nousten paikaltaan ylös. Lähdimme Tertun kanssa kokeilemaan onneamme.
Olimme saaneet muutaman riistan kiinni ja jakamalla kaiken tasapuolisesti saimme jokainen hieman syödäksemme. Syömisen jälkeen oli huomattavasti mukavampi yrittää nukkua, kun vatsa ei huutanut tyhjyyttään. Vielä ihan viimeiset valonsäteet kajastivat taivaanrannasta kauniina.
”Kiitos kaikille, että olette jaksaneet näin hyvin. Yrittäkäämme nyt nukkua ja toivotaan, että saamme odottamamme vastauksen huomenna”, Taavi maukaisi hyväntuulisena. ”Nukkukaa hyvin.”
Terttu väläytti vastaukseksi hymyn ja Ressu tyytyi nyökkäämään. Kaiku oli ehtinyt jo nukahtamaan aikaisemmin, sillä raukka oli ollut aivan väsynyt. Nyt hän kuitenkin saisi ansaitsemansa levon.
”Oikein kauniita unia teille!” sanoin vielä käpertyessäni kerälle. Minä niin rakastin näitä tovereitani. Pitkästä aikaa minäkin pystyin olemaan ilman huolen häivää. Kaikki vaikutti kääntyvän vihdoinkin paremmaksi. Olisi helpottavaa, jos meidän ei tarvitsisi enää olla yksin vastuussa itsestämme vaan ympärillämme olisi muita jakamassa tätä vastuuta. Lehtikato oli jo pitkään kummitellut edessäpäin, ja oli selvää, että meille olisi voinut käydä huonosti pelkästään tällä joukolla. Kyllä kaikki sen tiesivät, jopa Kaiku oli vähän väliä ilmaissut huolensa. Käänsin katsettani Tertun vierellä tuhisevaan harmaanruskeaan pentuun. Olin niin onnellinen, että Kaiku saisi turvallisemman elämän. Kuolonklaani vaikutti turvalliselta paikalta. Kissoja oli myös sen verran paljon, että klaani vaikutti selviävän hyvin sitä kohtaamista uhista. Toista se oli meillä keskenään. Mielikuvissani elin turvallista klaanielämää, sellaista minkälaista sen ajattelin olevan, ja hetkessä vaivuin syvään uneen.
