Järkäleloikka
//Kirjoittaja: Aura
//Luopio | Tuntematon alue
Minä jolkottelin minulle ja kumppanilleni, Tyrskytiikerille hieman tutuksi tulleessa metsässä ripein askelin. Tyrskytiikeri oli jäänyt tunneleihin nukkumaan. Viikseni värähtivät huvittuneisuudesta, mokomakin unikeko. Tai sitten itse olin vain aamuvirkku. Aurinko oli vasta juuri noussut, mutta tahdoin napata kumppanilleni parhaimmat saaliit. Aikainen lintu madon nappaa -sanonta taisi päteä myös kissoihin. Aamuisin olisi eniten tuoretta saalista saatavilla, ainakin se kävi järkeeni. Maistelin ilmaa saaliiden varalta, mutta kuonooni leijaili vieras tuoksu, joka ei tosiaankaan kuulunut yhdellekään saaliseläimelle. Ainakaan minun tuntemalleni. Pörhistin turkkikarvojani epäileväisenä ja tunsin sydämeni hakkaavan hieman lujempaa. Olisihan kumppanini turvassa?! Olisi parasta palata kollin luokse, ajattelin hermostuneena, mutta samassa näkökenttääni osui tuntematon kissa. Edessäni seisoi suurikokoinen ja harmaaturkkinen kolli. Pörhistin turkkiani entisestään ja paljastin kynteni. Kukaan, ei sitten kukaan koskisi minun Tyrskytiikeriini.
“Mitä teet täällä?” minä murahdin kollille ja otin muutaman askelen lähemmäksi. Olisi paras selvittää heti alkuun millä asialla toinen liikkui ja miettiä sitten toimintasuunnitelma. Mitä lähemmäksi pääsin, sitä enemmän yksityiskohtia toisessa huomasin. Havaitsin, että kollin naama oli valkoisten karvojen peitossa. Toinen vaikutti myös olemukseltaan vanhalta.
“Noh noh, nuorukainen. Siloitahan karvasi, ei ole mitään syytä tuollaiseen pörhistelyyn”, kolli naukaisi narisevalla äänellä, mutta olin siitä huolimatta epäileväinen. En luottanut kissoihin helposti enkä varsinkaan yhtäkkiä ilmestyneisiin muukalaisiin.
“Sinä et vastannut minun kysymykseeni, millä asialla sinä olet täällä?” kysyin uudelleen tiukalla äänellä ja pidin toiseen vakavan katsekontaktin. En paljastanut mitään Tyrskytiikeristä, sillä jos toisella olisi täällä seuraa, he voisivat käydä etsimässä kumppanini. Sitä minä en tosiaankaan halunnut.
“Älähän nyt, miksi turhia sinä olet noin hätäinen? Kunhan katselen maisemia, en sen kummemmalla asialla ole”, kollikissa vastasi naurahtaen ja hänen kasvoilleen ilmestyi hentoinen, iloinen hymy. Siloitin hieman karvojani, mutta siitä huolimatta olin varsin epäluuloinen toisen aikeita kohtaan. En ehtinyt vastata mitään, kun kuulin takaani tutut askeleet. Käännähdin ja huojennuksekseni minä näin Tyrskytiikerin tutun hahmon. Kolli hölkötteli vierelleni ja silmäili uteliaana edessämme olevaa kissaa.
“Järkäleloikka, kuka tämä on?” kollikissa kysyi ja käänsin itsekin katseeni takaisin muukalaiseen. En ollut edes tajunnut kysyä toisen nimeä ja odotin, että kulkuri esittelisi itsensä.
“Minulla ei ole nimeä. Kuljen yksin enkä ole kuihin tehnyt mitään nimellä”, vanhus vastasi raihnaisella äänellä ja räpäytti hailakan sinisiä silmiään. Nyökkäsin toiselle, mutta sydäntäni hieman puristi. Oli varmasti surullista kulkea yksin niin, että edes nimelle ei ollut tarvetta. Olin onnellinen saadessani kulkea yhdessä oman rakkaan kumppanini kanssa. En jättäisi Tyrskytiikeriä sitten mistään hinnasta.
“Mutta minä tästä menenkin. Ei elämä enää tässä iässä odota”, kolli naukaisi ja laski kunnioittavasti päätään. Tein saman eleen toiselle, sillä minä kunnioitin vanhempia kissoja. Tunsin myös myötätuntoa toisen tilanteelle.
“Hyvää jatkoa sinulle kuka oletkin”, naukaisin lyhyesti ja kietaisin häntäni Tyrskytiikerin ympärille suojelevana. Tunsin kuinka sykkeeni vihdoin alkoi tasaantua normaalille tasolle. Tyrskytiikerin kanssa kaikki oli niin hyvin. Olimme jämähtäneet toviksi tähän metsään, joka oli osoittautunut yllättävän mukavaksi paikaksi. Pidin tästä paikasta todella, mutta kodilta se ei tuntunut. Olisi keskusteltava Tyrskytiikerin kanssa siitä, että jatkaisimme matkaa. En ollut varma oliko Tyrskytiikeri ajatellut, että jäisimme tähän paikkaan.
Huokaisin tyytyväisenä askeltaessani Tyrskytiikerin kanssa kohti uusia seikkailuja. Olimme lähteneet heti aamupalan jälkeen matkaan ja olin jopa pientä intoa täynnä. Käpäliäni syyhytti päästä kokemaan monia seikkailuja ja niitä olisi varmastikin tiedossa.
“Pitäisikö meidän mennä tätä tietä?” Tyrskytiikeri ehdotti, kun tulimme risteykseen. Maistelin ilmaa ja karvani nousivat hieman pystyyn. Sieltä päin kuului kummallisia ääniä ja ilmassa leijui kumma tuoksu..
“Minä en ole varma, Tyrskytiikeri”, naukaisin lopulta hieman epäröivällä äänellä. Katselin ja näin edessäni vain pitkän niityn. Ehkä se ei olisi niin paha, eihän?
“Pelottaako sinua, köriläs?” Tyrskytiikeri virnuili leikkisästi ja lähti kulkemaan edelläni. Otin toisen kiinni muutamalla askeleella ja mutisin jotain itsekseni. En ollut kuitenkaan lainkaan pahoillaan siitä, että Tyrskytiikeri oli tehnyt päätöksen puolestani. Luotin kollin arviointikykyyn.
“Mitähän eläimiä nuo ovat?” raidallinen kissa kysyi meidän kuljettuamme hetken aikaa. Kolli osoitti käpälällään isoja mustavalkoisia eläimiä, jotka löyhkäsivät pahalta. He eivät kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään pahantahtoisilta, mutta olin siitäkin huolimatta epäluuloinen. Noin iso eläin voisi vaikka talloa pienen kissan!
“Minä en tiedä, en ole koskaan nähnyt moisia kummajaisia. Sinäkään et ilmeisesti ole?” kysyin kumppaniltani, joka pudisteli päätään. Jäimme pitkään heinikkoon ihmettelemään eläimiä ja pian kuulimme takaatamme ilahtuneen naukaisun.
“Seppo, me saimme vieraita! Voi miten mukavaa, onneksi minä saalistin aamulla”, kilpikonnakuvioinen naaras naukaisi hyväntuulisesti ja hän pyöri ympärillämme uteliaana. Pörhistin hieman turkkiani ja silmäilin iloista naarasta kummastuneena. Hupsu tapaus, ajattelin hieman huvittuneena.
“Noh, missäs se Seppo nyt taas luuraa? Aih, anteeksi! Unohdin aivan esitellä itseni, olen Ulla. Keitä te olette? Tulkaa toki tänne päin, älkäähän seiskö siellä heinikossa. Tänne näin, tulkaahan!” Ullaksi esittäytynyt kissa naukaisi ja heilautti päätään hiekkatielle. Katsoin kissaa ja kumppaniani vuorotellen. Sen jälkeen vilkaisin hiekkatielle päin. Näin ympäristössä suuria kaksijalkojen rakennuksia, mutta myös erikoisia eläimiä. Missä ihmeessä me olimme? Katsoin Tyrskytiikeriä kysyvänä, mitä mieltä kolli mahtoi olla? Voisivatko he luottaa tuohon hassuun naaraaseen? Ulla vaikutti kyllä mukavalta kissalta, mutta voisiko se olla esitystä? Minä en halunnut olla liian kyyninen, mutta sinisilmäisyys voisi viedä Tyrskytiikerin minulta. Jos jotain sattuisi.. Pian punaturkkinen kolli kömpi Ullan takaata ilmoille ja vilkuili meitä. Loikkasin Tyrskytiikeri perässäni hiekkaiselle polulle ja asetuin hieman kollin eteen. Tyrskytiikeri tiesi, että pitäisin hänestä huolen vaikka se maksaisi sitä. Me pitäisimme toisistamme joka tilanteessa huolen.
”Mikä tämä paikka on? Entä nämä eläimet?” avasin lopulta suuni ja päästin ilmoille muutaman ihmettelevän kysymyksen. Ainakin täällä haisi minun nenääni todella kummalliselta.
//Tyrkky? <3 KP-boosti käytössä
