Järkäleloikka
//Kirjoittaja: Aura
//Luopio | Tuntematon alue
Järkäleloikka seurasi huvittuneena kumppaninsa kalastusyrityksiä. Tyrskytiikeri oli entinen eloklaanilainen ja kolli oli kertonut, että Eloklaanissa vaalittiin uimista. Kolli oli todellakin enemmän yhteisöläinen, sillä Järkäleloikka ei uskaltanut jättää kumppaniaan sekuniksikaan valvomatta, jos lähistöllä oli vettä. Kai kolli uimisen alkeet osasi, mutta… Tilanne oli silti toivoton, ainakin kalastamisen suhteen.
“Eiköhän sitten mennä!” Järkäleloikka naukaisi vesipisaran tipahtaessa hänen nenälleen ja sen kautta maahan. Järkäleloikan sininen katse osui kaksijalkalaan, joka tarjoaisi varmasti suojapaikan kahdelle kulkurille. Sinne kolli ei kuitenkaan astuisi edes yhdellä käpälällään. Ties millainen uusi hirmuvaltias kätyreineen siellä odottaisi.
“En tahdo törmätä uuteen Keijukaiseen”, tummaturkkinen kissa virnisti kumppanilleen ja kääntyi sitten toiseen suuntaan.
“Sitä paitsi minä en luota noihin eläimiin”, kolli lisäsi hieman epäluuloisena kumppanilleen. Ne olivat pelottavan isoja ja tietyllä tapaa karmivia, vaikka Järkäleloikka ei sitä sanallisesti paljastanutkaan. Hän halusi pitää Tyrskytiikerin turvassa ja koki, että turvallisinta olisi välttää riskialttiita alueita. He lähtivät sitten kulkemaan kohti lehtevää metsää, josta kolli arveli löytyvän kasoittain suojapaikkoja.
“Löytyisiköhän täältä jostain käärmeitä, kerta kalastusyrityksesi meni miten meni. Olen kuullut, että täällä päin on pelkästään käärmeitä ja kalaa tarjolla, joten…”, Järkäleloikka pohdiskeli ja kiusoitteli viikset värähdellen. Hän tiesi kuinka Tyrskytiikeri inhosi käärmeiden makua ja huomasikin pienen, huvittuneen inhon nousseen hänen kasvoilleen.
“Sinulta sangen julmaa kiusata näin vanhaa ja nälkäistä kissaa!” Tyrskytiikeri tuhahti viikset värähdellen ja tuuppasi leikillisesti kumppaniaan, jonka katse söi kaunista metsää. Sade oli kastellut pensaita ja puita, saaden ne kimaltelemaan. Vaikka taivas olikin harmaa, oli kollin mieli suorastaan vaaleanpunainen. ’Tyrskytiikeri, miten saatkin minut näin romanttiseksi höpsöksi..’, Järkäleloikka ajatteli ja hymy puski väkisin hänen kasvoilleen. Kolli oli vain jotain mitä hän oli toivonut koko elämänsä ajan ja heidän yhteinen seikkailunsa oli vasta alkutekijöissään. Suurikokoinen kissa tiesi haluavansa viettää Tyrskytiikerin rinnalla elämänsä jokaisen päivän. Vaikka sataisi ja ukkostaisi kuinka paljon, vaikka olisi kuinka kylmä sää.. Järkäleloikan mieli oli siitä huolimatta lämpöinen.
”Herätys, komistus. Täällä olisi jonkinlainen tunneli. Miten olisi tämä?”
Raidallisen kissan ehdotus herätti Järkäleloikan takaisin tähän maailmaan ja kolli kurkisti koloon uteliaana. Siellä ei ainakaan löyhkännyt minkään pedon tuoksu, joten kolli arveli sen olevan turvallinen paikka heille kahdelle. Vielä pitäisi varmistaa kolon olevan turvallinen, vailla romahdusvaaraa. Hän ei halunnut ottaa mitään riskejä.
//Tyrkky?
