Järkäleloikka
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Klaanien lähialueet
Järkäleloikka loikoili Kuolonklaanin reviirin ulkopuolella kujakissayhteisöläisten kanssa. Kollikissa kuikuili aina välillä reviirille päin, Tuimakatsetta etsien, mutta kollia ei näkynyt. Olisiko hänen entinen mestarinsa edes ilahtunut näystä? Tuskin, Järkäleloikka oli varma, että hän saisi korkeintaan kuonoonsa. Todennäköisesti tummaturkkista soturia ei edes kiinnostaisi hänen kuulumisensa pätkääkään. Järkäleloikka katsahti Tyrskytiikeriin, joka suki turkkiaan hieman kauempana. Järkäleloikka ummisti silmänsä ja muisteli tovi sitten ollutta kettutaistelua, jossa Tyrskytiikeri oli paljastanut pitävänsä hänestä. Silloin kollikissa oli vastannut yhteisöläiselle, että hän oli yllättynyt kuulemastaan tiedosta. Niin kolli olikin ollut ja oli edelleen. Kaksikko oli sopinut, että he selvittäisivät yhteisön kanssa tiensä Kuolonklaanin tienoille ja keskustelisivat sitten tarkemmin. Keijukainen oli saanut sopimuksensa Henkäystähden kanssa valmiiksi ja nyt Järkäleloikasta tuntui, että he voisivat keskustella.
”Tyrskytiikeri?” entinen kuolonklaanilainen mouraisi matalalla ja möreällä äänellä. Raidallisen kissan katse kääntyi välittömästi ihastuksensa puoleen. Tätä keskustelua vasten Järkäleloikka oli sukinut turkkinsa puhtaaksi ja siistiksi. Kollikissa heilautti häntäänsä tyynesti ja lähti Tyrskytiikeriä odottamatta tallustelemaan kauemmaksi reviireistä. Hän halusi, että he saisivat rauhaa muilta. Järkäleloikka nautti täysin rinnoin metsässä olosta. Tänne hän olisi voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi, harmi että taistelun jälkeen hänen matkansa suuntaisi takaisin kaksijalkalaan. Vai suuntaisiko? Voisikohan hän sen jälkeen olla vapaa? Tyrskytiikeri kiri kollikissan kiinni ja pian he tallustelivat rinta rinnan.
”En tiedä miten tästä pitäisi jatkaa. Me olemme nyt täällä ja me pidämme toisistamme. En ole kokenut näissä asioissa tai edes kunnolla tiedä miten päin sinun seurassasi pitäisi olla. Samalla tuntuu oudolta olla sinun ystäväsi, et tunnu ystävältä”, Järkäleloikka naukui ja kohautti olkiaan. Jopa tästä keskusteleminen tuntui hassulta.
”Entä sinä, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta? Outoa, vai mitä?” kolli murahti. Hän olisi halunnut vältellä täysin ystävänsä katsetta, mutta piti katseensa raidallisen kissan omassa. Kollin silmät olivat mitä lumoavimmat, kuin kissanminttua hänelle. Järkäleloikka puristi kynsillään maata ja vetäisi syvään henkeä. Häntä jopa hieman pelotti Tyrskytiikerin vastaus. Entä jos Tyrskytiikeri halusi vain olla hänen ystävänsä?
”Et ole tuntunut ystävältä aikoihin, ymmärrän jos minä tunnun sellaiselta. Olemme pitkään vältelleet toisiamme, joten olisiko järkevintä katsoa mitä tapahtuu vai? Vai tuota, kröhm. Jotain kumppanijuttuja? Äh, pidät minua varmasti ihan naurettavana”, Järkäleloikka murahti Tyrskytiikerille. Aina hänen piti möläytellä kaikkea ihan typerää!
//Tyrskyli? ;))
