Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Ei nyt ihan vielä. Olet rehkinyt jo kokonaisen aamun! Eiköhän meidän pitäisi vähän levätä.” kehräsin. Naurahdin mielessäni poikani innokkuudelle. Hän oli varmastikin perinyt sen Höyheneltä. Näin yhä mielessäni, kuinka olimme Höyhenen kanssa yhä yhdessä. ”Eikä! Minä olen levännyt jo! Opeta minulle jotain, ole kiltti?” Salamanteri kysyi. Kehräsin huvittuneena mielessäni. Oli hyvä että hänessä oli tarmoa. ”No, enköhän minä voi sinulle jotain opettaa. Mitä haluaisit oppia, hyökkäystä vai puolustusta?” kysyin häneltä. Salamanteri hyppi paikallaan innostuneena. ”Molempia!” tämä huudahti. Olin parempi puolustuksessa kuin hyökkäyksessä. Höyhen oli aina ollut se hyökkääjä, koska hän oli minua parempi. Pullistin lihaksiani.
”Eiköhän aloiteta.” totesin ja istahdin maahan. Salamanteri syöksyi viereeni. ”Aluksi voimme harjoitella hyökkäystä. Tule sinä tuosta pensaan takaa, ja yritä yllättää minut.” neuvoin. Salamanterin musta häntä huiski innoissaan hänen juostessaan pensaan taakse. Mietin, miten tämä sujuisi. ’Varmasti hyvin. Salamanteri on innokas oppimaan!’ ajattelin iloisena. Käännyin katselemaan pensasta päin. ”Mrr…täältä löytyy takuulla hyviä saaliita. Joku on selvästi saalistanut minulle.” murisin ja yritin esittää vihollista. Kiersin saaliskasamme muutamaan kertaan. Yhtäkkiä näin mustan turkin vilahduksen. Salamanteri vinkaisi ja hyppäsi päälleni. ”Mikä sieltä tulee? Apua, hyökkäys! Olen voimaton!” huudahdin huvittuneena. Salamanteri hihkui pidellessään minusta kiinni. Tunsin pienet ja terävät kynnet. ”Jee! Minä voitin vihollisen!” Salamanteri hihkaisi. ”Etpäs voittanutkaan!” ulvahdin ja lysähdin maahan. Tarrasin kiinni Salamanterista ja kierimme ympäri aukiota. Varoin laskemasta liikaa painoa Salamanterin varaan. Hetken päästä nousin turkki lumisena. Salamanteri ravisteli lunta päästään. ”Vai sellainen taistelu sitten?” kysyin pilke silmissäni. Salamanteri huohotti. ”Se oli kivaa!” tämä huudahti hetken päästä. Huokaisin. Yhtäkkiä kuulin voimakasta haukkua. ”M-mikä tuo on?” Salamanteri kysyi pelokkaana. Esiin rynnisti pieni koira. Se syöksyi kimppumme. Sen kimeä haukku oli korviahuumaavaa. En tiennyt mitä tehdä. ”Salamanteri! Juokse!” rääkäisin. Kyllä minä yhdelle pienelle koiralle pärjäisin. Mutta Salamanteri ei varmasti! Etsin katseellani hänen mustaa turkkiaan. Koira haukkui kovaa ja tappeli jonkun kanssa. Syöksyin äkkiä alas. Näin Salamanterin ärisevän ja yrittävän sivaltaa koiraa. Nappasin poikani äkkiä pois. ”Mene! Minä hoitelen tuon!” älähdin ja tönäisin hänet pensaaseen. En ehtinyt jäädä katsomaan oliko hän kunnossa, kun koira jo takoi minua käpälillään.
”Manteri?”
