Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Tuntematon alue
Pinnistelin yrittäessäni kuulla Höyhenen äänen. Sydämeni pysähtyi hetkeksi. ”Niin minäkin sinua.” vastasin. Olin yhä kauhistunut siitä, miten Höyhen oli satuttanut itseään. Höyhen painoi päänsä alas. Nuolaisin hänen päätään rauhoittavasti. Höyhen lysähti maahan. Istahdin hänen viereensä kannustavana. ”Ei ole sinun vikasi, että kissa kuoli.” naukaisin. ”Se tuntuu silti pahalta.” Höyhen vastasi kuiskaten. ”Ymmärrän.” naukaisin. ”Et voi kuitenkaan syyttää itseäsi tuosta.” ”Syytän silti.” tuhahti Höyhen. Nuolaisin käpälääni. Ymmärsin, että Höyhenen oli parasta miettiä asiaa yksin. Istahdin puiden keskelle torkkumaan. Lämmin valo hohti turkissani. Oli mukavaa elää lämpimällä säällä. Höyhen oli kertonut että klaanien kielellä tämä oli viherlehti. ”Viherlehti.” makustelin sanaa suussani. ”Kuulostaa.. hieman omituiselta.” En uskonut että minusta tulisi hyvä klaanikissa. En tullut toimeen monen kanssa. Olin erakkoluonne, koska olinhan minä syntynyt erakoksi! En sopinut muiden joukkoon. Nukuin sikeästi. Ilmeisesti kuorsasin aika kovaa, koska Höyhen naurahti kun heräsin. ”Kuorsasit kuin mäyrä!” Höyhen kiusoitteli. ”Varo, tai saat mäyrän päällesi!” ärähdin leikkisästi. Leikkitaistelu oli taas käynnissä. Olimme molemmat nuoria, innokkaita kissoja, jotka rakastivat toisiaan. ”Meistä tulisi hyvät kumppanit.” ajattelin. ”Jatketaan matkaa!” Höyhen huudahti. Olin jo melkein unohtanut matkamme. Tassutimme isojen mäntyjen välistä sammalkasvustolle. Sammalta kasvoi tiheässä riveissä, ja ne olivat kuivuneet auringon lämmössä. Karheat sammalet tarjosivat hyvän pesäpaikan hiirille. ”Saalistetaanko?” kysyin. ”Minulla on ainakin kauhea nälkä!” ”Hyvä on.” Höyhen vastasi. Haistelin ilmaa kiihkeästi. Haistoin laimean kaksijalan hajun, ja männynpihkan haju erottui tuoreena. Haistoin myös monia hiiriä ja myyrän myskinhajun. Hiivin hitaasti hiiren luo. Syöksyin sen kimppuun. Taitoin hiireltä niskat ja laskin sen kiven päälle. Höyhen oli saanut ison myyrän. Myyrä oli melkein kokoiseni. Olin iloinen siitä, että saaliita liikkui nyt enemmän. Haukkasin hiirtä. Pureskelin sitä tyytyväisenä. Höyhen söi myyrää. Myyrä oli tuplasti isompi kuin hiireni. Söin hiiren loppuun ja nuolaisin huuliani tyytyväisenä. ”Mennäänkö?” kysyin. ”Totta kai!” Höyhen vastasi ja ampaisi juoksuun. ”Hei!” huusin Höyhenen perään. ”Odota!” Höyhen ei kuitenkaan kuunnellut. Hän juoksi nopeasti. En itse ollut hyvä juoksija. Kompastuin aina. Loikin kantojen yli ja ponnistin lopulta Höyhenkin yli. ”Mistäs sinä siihen putkahdit?” Höyhen kummasteli. Hyppelin polun päähän. Höyhen ravasi perässäni. Viime hetkellä Höyhen rynnisti ohitseni. ”Minä voitin!” Höyhen ulvaisi ja löi takatassuillaan ilmaa. Hymyilin onnellisena. Minulta ei puuttunut mitään. Höyhen oli se, mitä olin kaivannut pitkän ajan. Höyhen oli täydellinen. Pidin hänestä. Aluksi olimme olleet hieman vihamielisiä toisiamme kohtaan, mutta rakastimme toisiamme. Kosketin kuonollani Höyhenen kuonoa. Höyhen vastasi silmänräpäytyksellä. Sidoimme häntämme toisiinsa. Painauduin kiinni Höyhenen pehmeään turkkiin. Juoksimme niin että hiekka pöllysi. Pysähdyin puuskuttamaan. Höyhen veti henkeä. Olimme juosseet jo kauan. Huomasin että olimme lahopuiden luona. Olin kuullut paikasta.
//Höyhen?
