Jupiter
//Kirjoittaja: Woln
//Erakko | Tuntematon alue
Kosketin kuonollani Höyhenen kuonoa. Tiesin kyllä, että Höyhen halusi klaaninsa luokse. Halusin vaihtaa aiheen muuhun, kunnes huomasin että olimme menneet paljon väärään suuntaan. ”Käännytään.” naukaisin. ”Miksi?” Höyhen ihmetteli. ”Polku ei ole täällä.” vastasin. ”Voimmehan me mennä tännekin katsomaan?” Höyhen sanoi. ”Niinpä kai.” tokaisin. Höyhen lähti juoksemaan eteenpäin. ”Hei!” ulvaisin ja ryntäsin Höyhenen perään. Höyhen hyppeli edessäni ja loikkasi puun latvaan. ”Oletko orava?” ihmettelin kiusoitellen. ”Jos olisin, olisit jo aikoja sitten saanut terhoja päähäsi.” Höyhen murahti leikkisästi. Ponkaisin itsekin puun latvaan. Aurinko oli juuri laskemassa. Taivas oli punertava. Painauduin Höyheneen kiinni. Höyhen laski tassunsa lapoihini. Katsahdin Höyheneen. Höyhen vilkaisi minuun. Katseemme kohtasivat. Hymyilin. Höyhenen viikset värisivät. Kosketin kuonollani hänen kuonoaan. Höyhen kietoi häntänsä häntääni. Istuimme yhdessä auringonlaskussa. Tammipuun lehdistä näkyi hyvin koko metsä. Huomasin pienen, ränsistyneen mökin nummen keskellä. ”Eikä ikinä, ikinä mennä tuonne!” naukaisin. Höyhen oli huomannut saman kuin minäkin. ”Ei, ei todellakaan.” Höyhen esitti kauhistunutta. Nauroimme yhdessä itsemme uuvuksiin. ”Olisiko parasta kavuta alas?” kysyin. ”Ei kai vielä?” kysyi Höyhen. ”Miksi ei?” kummastelin. ”Tai jos haluat nukkua puussa niin…” ”Niin mitä?” kummasteli Höyhen. ”Nukutaanko puussa?” kysyin. Arvasin, että Höyhen piti minua hulluna. ”Hahaa, hyvä vitsi.” sanoi Höyhen. ”Ei kun oikeasti.” sanoin. ”Oletko tosissasi?” Höyhen ihmetteli. ”No en todellakaan!” huudahdin ja heitin lehtiä Höyhenen päälle. ”Tiesin, tiesin!” Höyhen sanoi ja kehräsi. Hymyilin Höyhenelle. Höyhen vastasi kauniilla katseellaan. Kapusin puusta alas. Höyhen tuli perässä. ”Sitten pitää etsiä joku nukkumispaikka.” totesin. ”Niin pitääkin.” vahvisti Höyhen. Nyökkäsin. Tassutin hieman eteenpäin. Höyhen tuli perässäni. ”Jupiter, Jupiter, löysin juuri hyvän kolon!” Höyhen huudahti hengästyneenä. ”Kolon?” kysyin. ”Juuri niin, kolon!” Höyhen vahvisti ja harppoi seljapensaiden väliin. Tassutin hiljaa hänen perässään. ”Kolossahan voisi olla kettu.. tai mäyrä?” ajattelin. Höyhen seisoi edessäni. ”Mitä vielä odottelet?” Höyhen kummasteli. ”Nyt mennään!” Höyhen ampaisi luolaan. Astuin varovasti luolan kivilattialle. Huokaisin helpottuneena. Ei luolassa mitään mäyriä ollut. Se oli vain luola. Hylätty luola.
”Höyhen?”
