Jupiter
//Kirjoittaja: Sirius
//Erakko | Tuntematon alue
Nuuskin ilmaa. Olin lähtenyt omille teilleni huomattuani Höyhenen poissaolon. Minne Höyhen meni? Pyörin ympäri metsää. Yhtäkkiä huomasin tuoreen jäljen. Tunnistin hajun heti: Höyhen! Hän oli lähtenyt etsimään klaaneja. Hän oli karannut. Minua raivostutti. Noin vain Höyhen jätti minut. Menköön etsimään uusia kolleja! Tästä lähtien minä etsisin riistani yksin, eläisin yksin, olisin vain yksin! Ei minua enää kiinnostanut. Höyhen rakasti klaanejaan, minä tätä elämää. Lähdin sanaakaan sanomatta pois. Alkoi sataa. Halusin suojaan. Tunsin pakottavaa tarvetta kääntyä. Käännyin ja lähdin juoksemaan. Suljin silmäni. Sadepisarat tipahtelivat taivaasta. Silmäni sumenivat. Kompastuin puunjuureen. Makasin maassa mutaisena. Nousin ylös. Olin yltä päältä märkä. Näin mielessäni Höyhenen silmät. Sen kun juoksimme yhdessä metsässä. Kaiken, mitä olimme tehneet. Ryntäsin juoksuun. Mitä väliä, vaikka joku tappaisi minut. Halusin varmistaa, että Höyhen olisi turvassa. ”Höyhen!” ulvaisin viimeisen kerran. Lysähdin puun alle makaamaan. Nukahdin. Näin unta. Unessa näin harmaan naaraan, jonka vieressä oli pieniä pentuja. Unen kolli katseli verisenä, mutta rakastavasti pentujaan. Huomasin kollin silmät ja turkin. Tajusin että se olin minä itse. ”Minun täytyy löytää Höyhen!” ajattelin. ”Keinolla millä hyvänsä.”
”Höyhen?”
